Yle: Suomalaiset rasistit kiusaavat lapsia: "Valitettavan yleistä"

Yle Uutiset: Suomalaiset rasistit kiusaavat lapsia: "Valitettavan yleistä" 10.1.2013
Yle Kymenlaakso, kolumni: Anna-Leena Ilmarinen: Aina sitä jaksaa hämmästyä suomalaisesta ominaisuudesta kääntää keskustelu päälaelleen

Pelastakaa lapset -järjestön mukaan rasistinen huutelu lapsille on Suomessa valitettavan yleistä. Kokemukset voivat jäävät myös pimentoon, koska lapset eivät kerro niistä.

Rasismi on ollut Suomessa viime päivien puheenaihe. Keskustelu käynnistyi, kun Umayya Abu-Hanna kirjoitti Helsingin Sanomissa muuttaneensa pois Suomesta adoptiotyttäreensä kohdistuneen rasismin takia.

- Keskustelussa harmittaa se, että rasismi sivutettiin ja lapsen kokemuksia vähäteltiin. Olemme yrittäneet nostaa esiin sitä, mitä lapsen kokema rasismi on. Se pitäisi ottaa tosissaan, rasismin vastaisen työn asiantuntija Satu Kanninen Pelastakaa lapset ry:stä sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Kannisen mukaan rasistinen huutelu esimerkiksi kadulla on valitettavan yleistä lasten arjessa. Rasistiset teot ovat arkipäiväisiä.

- Lapset ovat kertoneet itse siitä, että heidän kuulumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan kyseenalaistetaan. Lehtijuttujen jälkeen kansalaiset ovat soittaneet ja kertoneet, mitä ovat nähneet esimerkiksi busseissa. Miten on tönäisty 10-vuotiasta tummaihoista poikaa, eikä kukaan ole tehnyt mitään, Kanninen kertoo.

- Eräs poika kertoi, että hän oli kohdannut rasismia myös lääkärissä. Se kuulostaa surulliselta ja hurjalta.

Ulkomaalaisen näköiset lapset saatetaan sulkea myös koulussa ulos ryhmästä.

Lapset oppivat pelkäämään

Kanninen sanoo, että rasistinen kohtelu vaikuttaa laajasti lapsen identiteettiin.

- Luo turvattomuutta, että muistutetaan päivittäin, että et kuulu ryhmään tai tänne meidän yhteiskuntaan. On lapsia, jotka käyttävät selviytymiskeinoja. Esimerkiksi välttävät tiettyjä katuja, koska tietävät, että siellä saatetaan huudella.

- Lapsi menee hämilleen. Meillä on esimerkki tytöstä, jota käsketään poistumaan sinne mistä on tullutkin. Hän on syntynyt Suomessa. Lapsille tulee häpeän tunne, ja nämä kokemukset eivät tule välttämättä esiin.

Pelastakaa lapset -järjestö on pohtinut, miten aikuiset voivat kiusata lapsia, jotka ovat aikuisiin verrattuna voimattomia.

- Ehkä siinä on juuri se, että lapsi ei pysty puolustautumaan, Kanninen epäilee.

Joidenkin asennetutkimusten mukaan valtaväestö suhtautuu Pohjoismaissa myönteisesti maahanmuuttajiin. Kanninen sanoo, että asenteiden koveneminen on kuitenkin näkynyt laman myötä.

- Puhetapa on tullut kärkkäämmäksi. Tuntuu, että rasistinen puhe on tullut myös hyväksytymmäksi.

Kanninen sanoo, että kansalaisten pitää puuttua, jos he huomaavat kiusaamista.

- Jos ei uskalla haastaa kiusaajaa, niin voi esimerkiksi viestittää katseella, että tämä ei ole hyväksyttävää. Voi myös mennä lapsen viereen ja viestittää sillä, että olen tässä tukenasi, Kanninen kehottaa.

__________________________________

Yle Kymenlaakso, kolumni: Anna-Leena Ilmarinen: Aina sitä jaksaa hämmästyä suomalaisesta ominaisuudesta kääntää keskustelu päälaelleen

Esimerkiksi vaikka Ubayya Abu Hannahiin kohdistunut kirjoittelu. Abu Hannah nosti esille omaan tyttäreensä kohdistuneet rasistiset hyökkäykset, joiden takia hän muutti Hollantiin. Niin minäkin olisin tehnyt.

Nousi kova äläkkä. Maahanmuuttaja, joka ei tunne paikkaansa, rohkenee arvostella suomalaisia. Me kun olemme antaneet hänelle kaiken, kouluttaneet, suojanneet, kutsuneet linnan juhliinkin! Pienenä huomautuksena vain, että Abu Hannah muutti Palestiinasta Suomeen parikymppisenä opiskelijana, siis jo pitkälle koulutettuna ja valmiina osallistumaan täkäläiseen yhteiskuntaan, minkä hän tekikin.

Hän nosti kirjoituksessaan esille tärkeitä asioita ja omakohtaisia kokemuksia. Nyt käytävän keskustelun pääpaino ei kuitenkaan ole siinä, minkälainen ihminen hyökkää bussipysäkillä pienen lapsen kimppuun – yksittäistapaus – vaan se, minkälainen ihminen Abu Hannah on. Sitä on käyty mm vähemmistöasiamiehen toimesta. On epäilty myös sitä, että Abu Hannah olisi tulkinnut oman kokemuksensa väärin. Että sekin pitää opettaa.

Toinen esimerkki kansallisesta tuohtumuksesta on muutaman vuoden takaa. Virolaistaustainen kirjailija Sofie Oksanen nosti kohun, kun tuli Tanskan televisiossa sanoneeksi jotakin lievästi kriittistä suomalaisista miehistä. Oksanen oli Tanskassa puhumassa Finlandia-palkitusta kirjastaan. Närkästys heräsi tällä kertaa suomalaisissa akateemisissa piireissä. Että miten Oksanen kehtaa mennä arvostelemaan meidän miehiämme – kirjoittaja oli nainen. Me olemme antaneet hänelle arvostetun kirjallisuuspalkinnonkin! Olemmeko hellineet käärmettä sydämellämme! Taas se liikuttava me. Ketkä me ja mitä me olemme Sofie Oksaselle antaneet? Hän kirjoitti aivan itse erinomaisen romaanin, josta sai palkinnon. Samaa voivat kaikki muutkin halukkaat yrittää.

Mutta onko normaalia, että aikuinen ihminen hyökkää bussipysäkillä sättimään tuntematonta pientä lasta! Yksittäistapaus, muka. Valitettavasti hyökkäävä rasismi ei ole yksittäistapaus, siihen törmää Kouvolassakin.

Itse todistin vastenmielistä episodia Kouvolan keskuspuistossa viime kesänä. Olimme ottamassa dokumenttia varten kuvia kolmesta nuoresta somalialaisesta naisesta. Heidän suostuttelunsa kuvaamiseen ei ollut helppoa. Jostakin paikalle ilmestyi isokokoinen, siistiin punaiseen villapaitaan pukeutunut mies ja hänen hyvin pieni koiransa. Meidät nähtyään mies hyökkäsi kädet heiluen, koiraa narun päässä hinaten toiselta puolelta puistoa ja alkoi naama punaisena huutaa törkeyksiä nuorille tytöille. Kuvaaja ja minä kävimme raivoisaan vastarintaan, mutta käsirysyltä valtyttiin. Tytöt pysyivät rauhallisina. He sanoivat, että tällaiseen törmää koko ajan. Me otimme hyökkääjästä muistoksi kuvan.

En tiedä, johtaako Abu Hannahin aloittama keskustelu tällä kertaa mihinkään. Tuskin. Mielipiteet maahanmuuttajista ovat jumittuneet typerien rintamalinjojen taakse: puolesta ja vastaan. Itse olen osallistunut niin moneen väittelyyn, että osaan jo omatkin repliikkini ulkoa, enkä ihan hevin niihin lähde. Olisiko aika vihdoin vain antaa ihmisten elää rauhassa siellä missä haluavat , elää itse siellä missä haluaa ja yrittää käyttäytyä ihmisiksi.