perjantai 9. lokakuuta 2015

Iltalehti: Poliisipartiot ravasivat yöllä vastaanottokeskuksessa - tappeluita ja raivoa vartijaa kohtaan

Iltalehti: Poliisipartiot ravasivat yöllä vastaanottokeskuksessa - tappeluita ja raivoa vartijaa kohtaan 9.10.2015

Poliisi kävi kolme kertaa Lahden Hennalan hätämajoitusyksikössä rauhoittamassa aggressiivisesti käyttäytyneitä henkilöitä torstain ja perjantain välisenä yönä.

Ensimmäisellä kerralla hätämajoituksessa asuva mies rikkoi oven lasin ruokalassa iltapalan jälkeen.

- Mies oli poistumassa ruokailutilasta ja sitten päätti rikkoa lasin. Hän juoksi karkuun vartijaa ja tässä yhteydessä käyttäytyi aggressiivisesti vartijaa kohtaan, kertoo vanhempi konstaapeli Petri Ikonen.

Tämän jälkeen mies lukittautui asuinrakennuksen vessaan. Vartijat saivat miehen pois vessasta ja joutuivat laittamaan hänelle käsiraudat.

Useat poliisipartiot saapuivat paikalle selvittämään tapahtumia, ja mies tuotiin säilöön Lahden pääpoliisiasemalle. Häntä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja lievästä vahingonteosta.

Kaksi tappelua

Noin tuntia myöhemmin eli puolenyön aikaan Hennalan yhdessä asuinrakennuksessa oli alkamassa tappelu. Asiasta ilmoitettiin hätäkeskukseen, ja useita poliisipartioita saapui paikalle.

- Asukkailla oli tullut riitaa, mutta sen syy ei ole selvillä, Ikonen kertoo.

Poliisi toi tapahtuman pääpukarit, kaksi miestä, rauhoittumaan Lahden pääpoliisiasemalle.

Hetken kuluttua tappelu kuitenkin jatkui samassa rakennuksessa ja edellisen tapahtuman selvittelyjen merkeissä. Paikalla oli useita hätämajoituksessa asuvia. Poliisipartio kävi rauhoittamassa tilanteen, eikä lisää henkilöitä poistettu paikalta.

- Tappelujen osalta ketään ei epäillä rikoksista, koska niistä ei ole tehty rikosilmoitusta, Ikonen sanoo.