lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ilta-Sanomat: 15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

Ilta-Sanomat: 15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin 29.4.2017

Poliisin mukaan arviolta lähes 20 maahanmuuttajataustaista henkilöä oli osallisena Lahden keskustassa tapahtuneessa joukkotappelussa.

Hämeen poliisi sai kello yhdeltä yöllä lauantaina ilmoituksen Lahden keskustassa sijaitsevalla Kauppatorilla käynnissä olevasta tappelusta.

Poliisin mukaan noin 15-20 maahanmuuttajan joukko oli päätynyt torille selvittelemään välejään. Ensitietojen mukaan tappelussa heiluivat nyrkit, vyöt ja mahdollisesti myös puukko.

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Poliisin saavuttua osalliset lähtivät juosten torilta karkuun. Paikalta otettiin lopulta kiinni kolme henkilöä tilanteen rauhoittamiseksi.

Kiinniotetuilla ei ollut hoitoa vaativia vammoja. Paikalta karkuun juosseiden henkilöiden kunnosta ei poliisilla ole tietoa.

Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä.