Yle: Konkurssiin menneen hiihtokeskuksen romanileiri kuohuttaa Lohjalla 19.5.2015
Yle: Romaniasiamies hiihtokeskusjupakasta: "En allekirjoita sitä, että olisin luvannut jotain tai pyytänyt apua sieltä"
Alhovuoren hiihtokeskuksen leirintäalueella asuu satakunta romania, vaikka kiinteistö on siirtynyt konkurssipesän omistukseen. Konkurssipesän hoitajan mukaan romanileiri on alueella ilman lupaa ja se vaikeuttaa kiinteistön myymistä. Alueen entinen omistaja toivoo, että romaneille löytyy uusi paikka ennen häätöä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalasatama. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2015
maanantai 31. joulukuuta 2012
Markus Himanen: Euroopan romaninuoret ja -lapset liikkeellä
Markus Himanen: Euroopan romaninuoret ja -lapset liikkeellä 31.12.2012
Jos elät nuorena romanina Euroopassa, tulevaisuuden näkymäsi eivät ole keskimäärin kovin hyvät. Vanhempasi ovat todennäköisesti työttömiä ja mahdollisuutesi sosiaaliseen nousuun koulutuksen kautta ovat heikot. Toukokuussa julkaistun Euroopan perusoikeusviraston (FRA) ja YK:n kehitysohjelman raportin mukaan Romaniassa joka viides peruskouluikäinen romani on koulutuksen ulkopuolella. Bulgariassa alle kaksikymmentä prosenttia romaninuorista oli päättänyt toisen asteen koulutuksen (kaikista nuorista yli 70 prosenttia) ja Romaniassa alle kymmenen prosenttia (koko väestön nuorista yli 60 prosenttia).

klo
15.57
Avainsanat:
Bulgaria,
Helsinki,
Jukka Gustafsson,
Kalasatama,
Markus Himanen,
Romania,
romanit,
Vapaa liikkuvuus -verkosto
maanantai 17. joulukuuta 2012
Yle: Yhä harvempi romanikerjäläinen sinnittelee talven Suomessa
Yle Helsinki: Yhä harvempi romanikerjäläinen sinnittelee talven Suomessa 17.12.2012
Ilta-Sanomat: Mihin hävisivät kerjäläiset? Yle: "Sana on luultavasti kiertänyt romanien keskuudessa"
Ilta-Sanomat: Romanikerjäläisten joukkopaon laajuus paljastui: Jopa 96% katosi – näin loput asuvat
Ilta-Sanomat: Romanikerjäläisten joukkopaon yksi syy löytyy elokuulta 2011
Yhä harvempi Itä-Euroopan romani on jäänyt sinnittelemään talvipakkasille Helsinkiin. Helsinki joutui esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten järjestämään Suomeen jääneille romaneille hätämajoituksen talven ajaksi. Viime talvena hätämajoitusta ei enää järjestetty.
Arvion mukaan Helsingissä on tällä hetkellä vain muutamia kymmeniä romaneita. Kaupunkiin jääneet romanit majoittuvat tällä hetkellä yksityismajoituksessa.

13.23
Avainsanat:
asuminen,
Bulgaria,
Diakonissalaitos,
Helsinki,
Jarmo Räihä,
Kalasatama,
kerjäläiset,
Romania,
romanit
torstai 11. lokakuuta 2012
Keskisuomalainen: Kansanedustaja syyttää: Kerjäämiskiellon puoltajat kriminalisoivat köyhyyden
Keskisuomalainen: Kansanedustaja syyttää: Kerjäämiskiellon puoltajat kriminalisoivat köyhyyden 11.10.2012
Täysistunnon pöytäkirja PTK 95/2012 vp
Kerjäämisen kieltävästä lakialoitteesta väännettiin torstaina eduskunnassa.
- Vaikka kerjäläisille annetaan rahaa hyviin tarkoitusperiin, ei apu todella tavoita heitä vaan päätyy rikollispomojen pussiin, aloitetta valmistellut Tom Packalén (ps.) totesi esittelypuheenvuorossaan.
Kerjäämisestä voitaisiin aloitteen mukaan tuomita järjestyslain mukainen sakkorangaistus.
Muun muassa keskisuomalainen kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) vastusti lakialoitetta.

23.36
Avainsanat:
Aila Paloniemi,
Anna Kontula,
Annika Lapintie,
Kalasatama,
kehitysapu,
kerjäläiset,
Maria Lohela,
Olli Immonen,
Pirkko Ruohonen-Lerner,
rasismi,
romanit,
Tom Packalén
torstai 19. huhtikuuta 2012
Vartti: Kerjäläiset käyttivät kaupungin antamat kotimatkarahat vuokranmaksuun
Vartti: Kerjäläiset käyttivät kaupungin antamat kotimatkarahat vuokranmaksuun 19.4.2012
Kaikki marraskuussa 2010 Helsingin Kalasatamasta häädetyistä romaneista eivät käyttäneet kaupungin antamia matkarahoja kotimaahansa palaamiseen. Tiettävästi ainakin yksi seurue käytti heille annetut, lähtömaahan matkustamiseen tarkoitetut rahat asunnon vuokraamiseen Suomesta.
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto lähetti marraskuussa 2010 Kalasatamassa majailleet romanit kotimatkalle turvallisuussyihin vedoten sen jälkeen, kun heidän leirissään riehui tulipalo. Palo syttyi, kun leiriläiset ottivat sähköä autoihinsa sosiaalikeskus Sataman ulkopuolelta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
HS: Romaneiden suosiman päiväkeskuksen kävijämäärä yllätti
Helsingin Sanomat/STT: Romaneiden suosiman päiväkeskuksen kävijämäärä yllätti 18.4.2012
Romaneiden suosimassa päiväkeskuksessa Helsingissä kävi viime vuonna noin 11 000 ihmistä.
Valtaosa päiväkeskus Hirundon kävijöistä on kotoisin Bulgariasta tai Romaniasta. Vierailijoiden joukossa on ollut satoja pieniä lapsia.
Kävijämäärä yllätti täysin päiväkeskuksen väen.
"Kun avasimme, ajattelin, tuleeko tänne yhtään ketään", sanoo palvelualuejohtaja Pekka Tuomola Helsingin Diakonissalaitokselta.

17.18
Avainsanat:
Bulgaria,
Diakonissalaitos,
Jarmo Räihä,
Kalasatama,
Marjatta Vesalainen,
Pekka Tuomola,
Romania,
romanit
torstai 1. syyskuuta 2011
Iltalehti: Romanileirin jäämistöstä löytyi varastettua kuparia
Iltalehti/STT: Romanileirin jäämistöstä löytyi varastettua kuparia 1.9.2011
Puretusta romanileiristä Helsingin Kalasatamasta löytyi poliisin mukaan tuhansien eurojen arvosta kuparisisuksista kaapelia.
Rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi, että poliisille on pääkaupunkiseudulla ilmoitettu viimeisen kuukauden aikana kymmeniä kuparivarkausjuttuja.
- Aika vaikea näitä on selvittää. Jäljet johtavat useimmiten Kalasatamaan, jossa näitä kaapeleita on purettu. Sieltä löytyi kaapelia tuhansien eurojen arvosta.

MTV3: Romaniperhe taivasalla, kaupunki haluaa auttaa
MTV3: Romaniperhe taivasalla, kaupunki haluaa auttaa 1.9.2011
Helsingin kaupunki purki romanileirin uudisrakentamisen tieltä tiistaina. Sen jälkeen poliisi ei ole kuullut romanien liikkeistä. Uutta leiriä ei poliisin mukaan ole syntynyt.
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä kertoo, että romanien liikkeet ovat kaupungin tiedossa. Räihän mukaan valtaosa noin kolmestakymmenestä häädetystä romanista on majoittuneina yksityisten ihmisten kodeissa tai omissa autoissa.

20.31
Avainsanat:
Jarmo Räihä,
Kalasatama,
Kari Martikainen,
Keiju Oksanen,
romanit,
Vapaa katto -yhdistys
Vartti: Romanileirin jäljiltä löytyi varastettua tavaraa
Vartti: Romanileirin jäljiltä löytyi varastettua tavaraa 1.9.2011
Poliisilla on tutkittavana noin 18 000 euron arvoisen kaapelierän törkeä varkaus, joka sattui maanantaiyönä Itäkeskuksessa. Kyseistä kaapelia löydettiin tiistaina puretun romanileirin alueelta Helsingin Kalasatamasta. Poliisi takavarikoi alueelta myös muita kaapelieriä.
- Epäiltyjä on tiedossa, mutta ei ole tietoa, ovatko he enää Suomessa, rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoi.
Romanien asuttamasta sosiaalikeskus Sataman rakennuksesta löytyi kymmenittäin rakennusfirmojen, sähkö- ja lvi-urakoitsijoiden nimissä olevia työkaluja.

9.44
Avainsanat:
Juha Hakola,
Kalasatama,
Kari Hartikainen,
poliisi,
rikollisuus,
romanit,
Vapaa katto -yhdistys,
xxx
keskiviikko 31. elokuuta 2011
MTV3: Häädetyt romanit eivät aio poistua Suomesta
MTV3: Häädetyt romanit eivät aio poistua Suomesta 31.8.2011
Moni Helsingin Kalasatamasta häädetty romani ei halua poistua Suomesta.
MTV3 Uutiset haastatteli kahta häädettyä romania Helsingin Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa. Naiset kertoivat, että viime yön leiriltä häädetyt viettivät kuka missäkin.

tiistai 30. elokuuta 2011
HS: Kontula: Tyhjä toimisto sopisi romanien majapaikaksi
Helsingin Sanomat: Kontula: Tyhjä toimisto sopisi romanien majapaikaksi 30.8.2011
Anna Kontula: Huokea majoituskeskus jo auttaisi (blogi)
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ehdottaa, että Helsingissä olevien Romanian romanien annettaisiin majoittua esimerkiksi tyhjillään olevaan kouluun tai toimistoon. Kontulan mukaan romaneilla ei ole varaa maksaa majoituksesta leirintäalueiden perimiä taksoja.

Uusi Suomi: Romanileiri Senaatintorille? – Poliisi: ”Hyvin erikoista”
Uusi Suomi: Romanileiri Senaatintorille? – Poliisi: ”Hyvin erikoista” 30.8.2011
Poliisi on tietoinen suunnitelmasta siirtää Helsingin Kalasatamassa majailleet romanit Helsingin Senaatintorille, kertoo ylikomisario Juha Hakola Uudelle Suomelle.
- Poliisi seuraa tilannetta, hän sanoo ja kertoo, että poliisi arvioi reagointiaan tilanteen mukaan.

19.03
Avainsanat:
Diakonissalaitos,
Juha Hakola,
Kalasatama,
kerjäläiset,
Kyösti Roth,
poliisi,
romanit,
Vapaa liikkuvuus -verkosto
Suomen Kuvalehti: Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna?
Suomen Kuvalehti: Romanit: Vielä tänään Helsingissä - missä huomenna? 30.8.2011
Helsingin Kalasatama elokuussa 2011.
Maria Virgil, 36, ja hänen miehensä Cornel Virgil, 40, hääräävät romanileirin ulkoilmakeittiössä. Pariskunta on Suomessa, koska he menettivät työnsä Italiassa.

17.48
Avainsanat:
Jarmo Räihä,
Kalasatama,
kerjäläiset,
Kukka Ranta,
rasismi,
Romania,
romanit,
Unkari,
äärioikeisto
MTV3: Poliisi tyhjensi Kalasataman romanileirin - asukkaat poistuivat jääkaappeja kantaen
MTV3: Poliisi tyhjensi Kalasataman romanileirin - asukkaat poistuivat jääkaappeja kantaen 30.8.2011
Poliisi tyhjensi aamulla Helsingin Kalasataman romanileirin. Noin 40 poliisia aloitti leirin tyhjentämisen 8.30. Romaneille annettiin 60 minuuttia aikaa kerätä tavaransa ja purkaa leiri. Romanian romaneja oli paikalla hieman poliiseja vähemmän.
MTV3:n paikalla olleen toimittajan mukaan poliisi antoi romaniaa puhuville romaneille toimintaohjeita ilman tulkkia, suomeksi.

maanantai 29. elokuuta 2011
MTV3: Kerjäläislapset eivät pääse kouluun Suomessa
MTV3: Kerjäläislapset eivät pääse kouluun Suomessa 29.8.2011
Vähemmistövaltuutettu Eeva Biaudet on sitä mieltä, että Suomessa oleskeleville kerjäläislapsille tulisi tarjota koulupaikka, mikäli nämä olisivat maassa lukukausien aikana.
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä on kuitenkin eri linjoilla. Räihä kertoo, että kaupungin velvollisuus ei ole järjestää kerjäläislapsille koulutusta, vaan koulutusvastuu kuuluu kerjäläisten omalle lähtömaalle.

MTV3: Rakennustyöt alkamassa Kalasatamassa - kerjäläisiä hiillostetaan lähtemään
MTV3: Rakennustyöt alkamassa Kalasatamassa - kerjäläisiä hiillostetaan lähtemään 29.8.2011
Helsingissä on tällä hetkellä noin 250 kerjäläistä, joista puolet on kotoisin Romaniasta ja puolet Bulgariasta. Suurin osa romanialaiskerjäläisistä majoittuu Kalasataman leirintäalueella. Syksyn tullen kerjäläisten olisi kuitenkin aika siirtyä omaan kotimaahansa, sillä Kalasataman alueella olisi tarkoitus aloittaa rakennustyöt heti kun kerjäläiset saadaan pois alueelta.

perjantai 26. elokuuta 2011
Suomen Kuvalehti: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii
Suomen Kuvalehti: Romanileiriläisten lapset pääsevät kouluun Vantaalla, Helsinki pohtii 26.8.2011
”Kyseessä ei ole missään nimessä ratkaisu koko Suomen tai pääkaupunkiseudun tilanteeseen, vaan enemmänkin kehotus muille kunnille toimia samalla lailla”, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja.
”Vantaalla kouluun pääsevät myös paperittomien lapset”, sanoo Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd).

10.11
Avainsanat:
Elina Lehto-Häggroth,
Helsinki,
Ilkka Kalo,
Kalasatama,
kerjäläiset,
Kimmo Kiljunen,
koulu,
Kukka Ranta,
laiton oleskelu,
Marjo Kyllönen,
romanit,
Tuula Haatainen,
Vantaa
lauantai 13. elokuuta 2011
HS: En kestä enää katsoa
Helsingin Sanomat, kolumni: Kimmo Oksanen: En kestä enää katsoa 13.8.2011
Romanikerjäläiset samaistetaan nyt jo jätteisiin
Taas piti panna silmät kiinni. En enää kestänyt katsoa.
"Romaneille ja roskille lähtö Kalasatamasta", julisti ilmaisjakelulehden otsikko.
"Kaupunki vauhdittaa kerjäläisleirin lähtöä roskalavoin", löi kasvoille toisen lehden otsikko.

perjantai 12. elokuuta 2011
Sosiaalikeskus Satama ja Vapaa Liikkuvuus -verkosto eivät hyväksy kaupungin häätötoimia
Sosiaalikeskus Satama ja Vapaa Liikkuvuus -verkosto eivät hyväksy kaupungin häätötoimia 12.8.2011
Satama ja Vapaa liikkuvuus -verkosto eivät hyväksy kaupungin vaatimusta Sataman ja sen pihan tyhjentämisestä ilman, että romanien asumiselle ja sosiaalikeskuksen toiminnalle tarjotaan realistisia vaihtoehtoja. Tortaina 11.8.2011 Kiinteistöviraston alainen Tilakeskus toimitti sosiaalikeskus Satamaan ja sen pihalla olevaan romanileiriin tiedotteita, joissa käskettiin tyhjentämään tontti välittömästi. Tilakeskuksen mukaan talo tullaan purkamaan.

perjantai 5. elokuuta 2011
YLE: Helsinki koettaa taas passittaa romanit kotiin
YLE: Helsinki koettaa taas passittaa romanit kotiin 5.8.2011
Helsingin kaupungin kerjäläistyöryhmä yrittää ratkoa tänään perjantaina sitä, millä tavalla Itä-Euroopan romanit saataisiin palamaan lähtömaahansa ennen lumen tuloa. Matkalippuja heille ei aiota tänä talvena kustantaa.
Kalasataman romanileiriin on tullut lisää yöpyjiä kesän aikana. Sosiaalikeskus Sataman pihassa oleva leiri on kasvanut kokoa sen jälkeen, kun nuoret lähtivät rakennuksesta. Vaikka poliisi on useaan otteeseen purkanut luvattomia leirejä eri puolilta kaupunkia, on tämä kesä ollut aiempaa kahta kesää rauhallisempi, sanoo Helsingin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jarmo Räihä.

11.19
Avainsanat:
Bulgaria,
Diakonissalaitos,
Helsinki,
Jarmo Räihä,
Kalasatama,
Romania,
romanit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)