torstai 16. heinäkuuta 2009

Uusi Suomi: Kerjäläistilanne räjähtämässä Pohjoismaissa – ”Ilmiö jää pysyväksi”


Uusi Suomi/STT:
Kerjäläistilanne räjähtämässä Pohjoismaissa – ”Ilmiö jää pysyväksi”

16.7.2009

Helsingin Sanomat:
Romanikerjäläiset jonottavat Pelastusarmeijan jakamaa ruokaa Kalliossa


Kerjäläiset ovat tapetilla Suomessa, ja myös muissa Pohjoismaissa kerjäläistilanne on räjähtämässä käsiin.

Esimerkiksi Norjassa taskuvarkauksista varoitetaan jo maan matkustustiedotteissa, ja Oslon kaupunki on vaatinut kerjäämisen määrittelemistä rikokseksi. Kerjääminen olikin maassa kiellettyä aina vuoteen 2006 asti.

–Tuntuu siltä, että tämä lakimuutos tuli onnettomaan hetkeen, sanoo suurlähettiläs Peter Stenlud Suomen Norjan-suurlähetystöstä.

Norjan poliisi on todennut, että järjestäytyneen rikollisuuden ja kerjäämisen välillä on yhteys. Poliisi jopa uskoo, että kerjäämistä käytetään paikoin peittelemään rikoksia.

Suurimpia ongelmia Norjassa aiheuttavat sarjamurrot ja maksuvälinepetokset. Maksukortteja kopioidaan automaateilla tai tunnusluvut urkitaan ennen varkautta. Dagsavisenin mukaan monet kerjäläiset ovat yhteistyössä romanialaisten rikolliskoplien kanssa. Samainen lehti kertoo viikoittain kulkevista minibusseista, joilla lähetetään varastettua tavaraa Norjasta Romaniaan.

–Poliisi on tiukentanut otettaan niin, että kaikki romanialaisrikolliset karkotetaan maasta heti oikeudenkäynnin ja tuomion kärsimisen jälkeen, kertoo Stenlund.

Ongelmat ovat Pohjoismaissa yhteisiä. Esimerkiksi Suomessa napattiin äskettäin kiinni murtovaras, joka oli juuri istunut kahdeksan kuukauden tuomion norjalaisessa vankilassa. Suomessa etsittyjä murtovarkaita on saatu puolestaan kiinni Ruotsissa.

–Kyllä meidän on pikkuhiljaa varauduttava siihen, että ilmiöt jäävät pysyviksi. Silloin on syytä miettiä myös, mitä se tarkoittaa poliisille, sanoo rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin rikospoliisista.

____________________________________

Romanikerjäläiset ovat viime aikoina jonottaneet Pelastusarmeijan jakamaa ruokaa Helsingin Kalliossa. Asiasta kertoi Ylen uutiset torstaina.

Ylen haastatteleman Pelastusarmeijan sosiaalisihteerin Tella Puotiniemen mukaan joka kymmenes ruokaa jonottava on romanikerjäläinen.

Romanikerjäläisten tulosta huolimatta ruoka-apua tarvitsevien määrä on pysynyt Kalliossa muuten ennallaan, Puotiniemi kertoo.