Frank Johansson: Auttamisen ongelma

Frank Johansson: Auttamisen ongelma 11.11.2010

Kriittisestä oikeustieteestä on huomaamatta tullut harrastukseni. Sen taustalta löytyvän moraalifilosofisen ja eettisen pohdinnan kautta yritän joka päivä hahmottaa auttamisen ongelmaa. Miten tehdään hyvää tämän päivän maailmassa? Mitä sudenkuoppia siihen liittyy? Viime päivien muutamat tapaamiset ja seminaarit ja lukemani kirja vei taas tälle polulle.

Aloitetaan Ihmisoikeusliiton juhlaseminaarista, jossa puhuttiin koko päivä maahanmuuttopolitiikasta ja turvapaikkamenettelystä. Vaikka professori Martti Koskenniemi avauspuheenvuorossaan tietoisesti kritisoi sellaista ajattelua, joka ei osaa siirtyä pykälien ulkopuolelle, niin loppupäivä oltiin kuitenkin näiden viidakossa. Jok’ikisen viranomaisen esityksen lähtökohta oli lakipykälä (ehkä tähän vaikutti myös seminaarin otsikossa ollut muotoilu ”oikeudelliset rajat”, jonka tietenkin voi ymmärtää kahdella tavalla) kun taas kansalaisjärjestöpuheenvuoroissa löytyi pientä pohdintaa myös moraalista, lakitekstien ja lain käytännön eroista.

Pakolaisjuristi Ida Staffans toi esille viranomaisten lähtökohtaisesi kielteisen tavoitteen turvapaikkamenettelyssä. Tavoite on aina löytää syy, jonka takia henkilö ei saa turvapaikkaa, sen sijaan, että lähtökohtana olisi auttaa hädässä olevaa.

Lähimmäistemme auttaminen on meille itsestään selvyys jos kyseessä on perheenjäsen tai vaikka naapuri. Muukalaisen auttaminen on aina monimutkaisempaa. Hyvin monet ihmiset auttavat mielellään katastrofiuhreja Haitissa, Pakistanissa, Burmassa tai New Orleansissa. Auttaminen tapahtuu antamalla rahaa järjestöille, jotka tuottavat paikan päälle telttoja, huopia, lääkkeitä ja säilykkeitä. Vähemmän auttajia löytyy sodan uhreille Afganistanissa, Irakissa, Tšetšeniassa, Sudanissa tai Somaliassa. Nähdäänkö näissä maissa olevat ihmiset vähemmän auttamisen arvoisena, vai johtuuko se vain siitä, että sota on vaarallista ja järjestöt eivät siksi toimi? Vai johtuuko se vain siitä, että avun myyminen näihin kohteisiin vetoamalla on niin paljon vaikeampaa?

Jos katastrofin alta haluaa tulla tänne turvaan, se ei ole helppoa. Oli sitten tarkoituksena opiskelu, työnhaku tai turvapaikka, edessä on pitkä lista pykäliä (tuli seminaarissa selväksi). Jos sodan alta haluaa tulla turvaan, prosessi ei muutu yhtään sen helpommaksi.

Australialainen oikeustieteilijä Anne Orford on kirjassaan Reading Humanitarian Intervention (katso alla) selvittänyt kansainvälisiä sotilaallisia väliintuloja 1990-luvulla (Bosnia, Haiti, Ruanda, Kosovo, Itä-Timor) ja havainnut, että lähes joka kerta kun sotilaita on lähetetty jonnekin, niin yksi perusteluista on ollut pakolaistulvan estäminen. YK tai EU tai Nato siis lähettää sotilaita miehittämään muita valtioita osaltaan siksi, että siellä olevat ihmiset eivät pakenisi turvaan ”länteen” eli meidän luoksemme. Nämä sotilaalliset interventiot tehdään ihmisoikeuksien kunnioittamisen nimissä, mutta Orfordin mukaan tämä kääntyy päälaelleen jos eräs tavoite on pakolaisten turvaan pääsemisen estäminen. Se varsinainen teko olisi heidän päästäminen turvaan.

[...]

Näiden pohdintojen valossa, tapaamisessa ulkoministeriössä minulle annettu ohjekirjanen ihmisoikeuksista kriisinhallintaoperaatioihin osallistuville saa pääni pyörimään. Hyvää tarkoittava oppikirja, jossa on monta sivua tekstiä kansainvälisen oikeuden pykälistä, mutta ei juuri lainkaan pykälien ulkopuolista moraalifilosofista ajattelua. Tällainen teksti ei anna eväitä todelliseen ymmärrykseen, mahdollisesti se tuottaa vain enemmän pykäliin takertuvia byrokraatteja. Ja löytyyhän sieltäkin EU:n turvallisuusstrategian kohta, jossa selvästi sanotaan, että tänne mennään, jotta vaaralliset ilmiöt (joiden joukossa luvaton maahanmuutto) voidaan estää leviämästä Eurooppaan.

Tiukka maahanmuuttopolitiikka ja lisääntyneet satsaukset sotilaalliseen kriisinhallintaan johtavat globaalisti entistä pahemmin kahtia jakaantuneeseen maailmaan, jossa toisella puolella ovat rikkaat ja toisella vaaralliset köyhät. Samanlaiset jaot löytyvät joka suurkaupungista. Tällaisessa yhteiskunnassa me emme globaalisti emmekä paikallisesti koskaan todella kohtaa muukalaista. Me voimme olla kuinka tahansa sitoutuneita heidän auttamisekseen, mutta me emme halua päästää heitä lähellemme. Tällaisella politiikalla on todennäköisesti pitkässä juoksussa katastrofaaliset seuraukset.

[...]