sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tamperelainen: Viharikosten kasvu ei näy Tampereen tilastoissa

Tamperelainen: Viharikosten kasvu ei näy Tampereen tilastoissa 21.11.2010

Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan poliisille ilmoitettujen viharikosten määrä kasvoi Suomessa yli viidenneksen viime vuonna. 85 prosenttia tapauksista sisälsi rasistisia piirteitä.

–Etnisen tai kansallisen taustan lisäksi motiivina voi olla uhrin uskonnollinen vakaumus tai elämänkatsomus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu tai vammaisuus, kertoo selvityksen tehnyt tutkija Laura Peutere.

Viharikosten kasvu ei viranomaistietojen perusteella kuitenkaan näy Tampereella – pikemminkin päinvastoin.

Pirkanmaan poliisi tilastoi viharikos-nimikkeen sijaan tapaukset, joihin liittyy rasismi. Rasismijutut ovat tavallisesti pahoinpitelyjä, vahingontekoja, laittomia uhkauksia tai kunnianloukkauksia.

Tänä vuonna poliisin tietoon on kertynyt Tampereella kahdeksan rasismijuttua. Suuntaus on laskeva, sillä viime vuonna niitä kirjattiin 17, edellisvuonna 10. Koko 2000-luvun ajan rasistisia rikoksia on Tampereella on kirjattu vuosittain 2–17 kappaletta.

Selvityksen mukaan poliisille ilmoitettiin Suomessa viime vuonna 1007 viharikosta, kun edellisvuonna niitä oli 859. Eniten rasistisia rikosepäilyjä kirjattiin Helsingissä. Yleensä rikosta tutkitaan pahoinpitelynä. Viime vuoden rasistisissa jutuissa epäilty oli tyypillisimmin 15–24-vuotias suomalaismies.

Asianomistajista lähes 60 prosenttia oli Suomen kansalaisia, muun muassa romaneja ja maahanmuuttajien lapsia. Ulkomaalaisista uhriksi joutuivat yleisimmin somalit.

– Viharikokset ovat hyökkäys yksilöä, hänen edustamaa väestöryhmää sekä oikeusvaltiota kohtaan, sanoo sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

– Ja esimerkiksi vihapuhe netissä ei ole asiallista maahanmuuttokeskustelua tai yhteiskunnallista keskustelua, vaan rasismia, joka täyttää usein rikoksen tunnusmerkistön.

________________________________________________________

Pääkirjoitus: Rasistiset rikokset eivät kasvussa Tampereella

Poliisiammattikorkean tutkija havaitsee, että viharikokset lisääntyivät viime vuonna Suomessa viidenneksen edellisvuoteen verrattuna. Emme kyseenalaista tutkimusta, mutta toivomme poliisihallinnolta jatkossa hieman selkeämpää linjausta.

Nimittäin, viharikos-nimikkeellä ei ole omaa luokitusta poliisiasian tietojärjestelmässä.

Viharikoksella kuitenkin yleisesti tarkoitetaan sellaisia tekoja, joiden motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Viharikoksen käsite kattaa rasistisen rikollisuuden, ja sellaisen poliisi kirjaa ylös rikosilmoitusta tehtäessä. On siis nimike eli luokitus rasistinen rikos, ja viharikoksista rasismi-leiman saa liki jokainen tapaus – 85 prosenttia tutkimuksen mukaan.

Tampereella rasistiset rikokset eivät näytä olevan mitenkään erityisesti kasvussa. Pari edellistä vuotta olivat tilastojen valossa karseimpia, melkein yhtä huonoja vuodet 2004 ja 2005. Poliisi ennustaa, että jos tasainen suuntaus jatkuu, tämän vuoden rasististen rikosten saldo on koko Pirkanmaalla ehkäpä 12 kappaletta.

Tai tosiasiassa luku on hieman suurempikin, sillä tilastojen uumenissa majailee viharikoksia, joita ei ole luokiteltu osastoon rasistinen rikos. Eivätkä kaikki viharikokset edes tule ilmi.

Mahtaisiko poliisihallinnossa olla paikallaan luoda kokonaan uusi viharikokset-luokka? Saisimme tilastot tarkemmiksi.