tiistai 23. marraskuuta 2010

YLE: Vapauspuolue ei piilottele väriään

YLE Pohjois-Karjala: Vapauspuolue ei piilottele väriään 23.11.2010

Oranssia väriä tunnustava uusi Vapauspuolue rekisteröitiin suomalaiseen puoluekarttaan maanantaina 22. marraskuuta. Puolue peräänkuuluttaa rohkeaa ja avointa politiikkaa eduskuntaan, eikä kainostele omia arvojaan. Puolueen suhde muunmuassa pakkoruotsiin, maahanmuuttajiin ja homoseksualeihin käy selväksi puolueen vaalimonisteesta.

Kevään 2011 eduskuntavaaleissa on vallan valtikkaa entisten tarjokkaiden joukossa tavoittelemassa uusi puolue. Vapauspuolue syntyi yhdistyspohjalta ja rekisteröitiin alkuviikosta viralliseksi puolueeksi.

- On korkea aika lopettaa ylpeä puhe Suomesta hyvinvointivaltiona. Jos pelkkä perushoitoon pääsy ei ole mahdollista kuin osalle kansakuntaa, on turha puhua mistään laajemmasta hyvinvoinnista. Koko suomalainen arvopohja tuntuu olevan murenemassa, eikä täällä enää voi edes puhua asioista niiden oikeilla nimillä, paukauttaa Vapauspuolueen vaalipäällikkö Pekka Sivonen.

Ilomantsista kotoisin oleva Sivonen on aiemmin toiminut aktiivisesti SMP:n riveissä ja ollut muunmuassa vetämässä Urpo Leppäsen vaalivankkureita. Vuonna 2008 hän oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa Itsenäisyyspuolueen listoilla sitoutumattomana ehdokkaana Liperissä, tulematta kuitenkaan valituksi.

- Me emme ole käsikynkässä valtaapitävien puolueiden kanssa, emme kulje myöskään Perussuomalaisten vanavedessä. Pelkkä sloganien viskominen ja ylimalkainen retoriikka ei auta Suomea eikä suomalaisia. On oltava myös realistisia ratkaisuja ja rohkeutta sanoa ne ääneen, Pekka Sivonen toteaa.

Vapauspuolue aikoo osallistua ensikevään eduskuntavaaleihin jokaisessa vaalipiirissä täysillä ehdokaslistoilla. Uudesta puolueesta on Sivosen mukaan oltu kiinnostuneita erityisesti nuorten naisten, ja toisaalta myös iäkkäiden naisten suunnalla. Tämän hetken ehdokasasettelu näyttää kuitenkin kovin miesvoittoiselta. Yhteydenottojen runsaudesta Sivonen kertoo yllättyneensä.

- Meidän julistuksessamme otetaan selvästi kantaa esimerkiksi aluepolitiikan puolesta, soiden tuhoamista ja virkamiesten ylivaltaa vastaan. Erityisesti Itä-Suomessa haluamme stopin myös pakkoruotsille kouluissa. Me haluamme lopettaa myös homojen hyysäämisen ja hallitsemattoman maahanmuuton, Sivonen luettelee puolueen asialistaa.

Vapauspuolue on perustanut äskettäin oman talouspoliittisen työryhmänsä. Sivonen lupaa, että siltä voi odottaa muitakin vaihtoehtoja, kuin Perussuomalaisten heittämän esityksen rahapajojen pyörittämisestä kolmessa vuorossa.