torstai 18. marraskuuta 2010

Aamulehti: Jaakonsaari yhdistyisi porvareiden kanssa perussuomalaisia vastaan

Aamulehti: Jaakonsaari yhdistyisi porvareiden kanssa perussuomalaisia vastaan 18.11.2010

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd) yhdistäisi sosiaalidemokraattien ja maltillisten porvaripuolueiden, kuten kokoomuksen ja keskustan, voimat perussuomalaisten kaltaisten populistien hillitsemiseksi. Mukana konklaavissa voisivat olla vihreät.

- On selvä asia, että maltillisen oikeiston, sosiaalidemokraattien ja vihreiden pitää jatkaa eurooppamyönteisten enemmistöjen hakemista. Ratkaisuja täytyy saada aikaan. Populismille ei pidä antaa yhtään siimaa, Jaakonsaari jyrisee.

Ruotsissa maltillinen kokoomuspuolue ja sosiaalidemokraatit eristivät pienen ruotsidemokraatit-puolueen vaaliväittelyistä. Sitä taktiikkaa Jaakonsaari ei suosisi Suomessa, vaan maltillisempi isojen puolueiden yhteistyö riittäisi.

- Eristäminen on huono vaihtoehto, koska silloin kansalaisten viestit jäävät kuulematta. Ne pitää kuulla ja yrittää ymmärtää.

Jaakonsaaren mielestä Irlanti-kriisin kanssa painiva EU vaatii nyt eurooppamyönteisten puolueiden voimistumista. Hän arvioi, että talouskriisi yhdistettynä poliittiseen kriisiin voi romahduttaa koko kansanvaltaisen järjestelmän.

Jaakonsaari on kokoustanut keskiviikon ja torstain Unkarin Budapestissa, jossa Euroopan sosiaalidemokraattiset puolueet päättivät kovin sanoin tuomita populistipuolueet. Demarikokous kiinnittää erityistä huomiota romanien asemaan ja haluaa nollatoleranssin muukalaisvihalle.

- Populismiin liittyy muukalaisviha, eurooppakielteisyys ja monissa maissa myös antisemitismi. Sille ei saa kerta kaikkiaan antaa periksi. Demareiden kannalta huonoa on se, että jos sitä myötäillään, oma identiteetti menetetään.

Jaakonsaari ei syytä perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia suoraan muukalaisvihan lietsomisesta, mutta perussuomalaispomo kuitenkin hyötyy kiristyneistä asenteista.

- Soini saa energiaa ja inspiraatiota maahanmuuttovihamielisestä ilmapiiristä. Aika näyttää, mihin se johtaa. Soinilta ei ole löytynyt vastauksia mihinkään. Kannatus kumpuaa ihmisten pienen toivon menettämisestä, Jaakonsaari analysoi.

Populistit ovat saaneet joka puolella Eurooppaa kannattajia perinteisistä vasemmistopuolueista. Jaakonsaari arvioi vasemmiston epäonnistuneen globalisaation tulkitsemisessa. Teollistuminen toi sosialistiset ajattelijat kuten Karl Marxin. Globalisaation Marx on jäänyt toistaiseksi tulematta.

- Globalisaatioon suhtaudutaan joko liian kielteisesti tai liian myönteisesti. Ei ymmärretä, että siinä on oikeasti häviäjiä, kuten tehtaiden työmiehet, Jaakonsaari sanoo.