torstai 18. marraskuuta 2010

Turkulainen: Suomessa jo nelisenkymmentä imaamia

Turkulainen: Suomessa jo nelisenkymmentä imaamia 18.11.2010

Myös Turun Islamilaisen Yhdyskunnan imaamit, Ahmedane Mohamed ja Adan-Nassir Muhamed Gadid, ovat sitä mieltä, että Suomessa pitäisi järjestää imaamikoulutusta.

–Hyvin koulutettujen imaamien ohjaus olisi tärkeää suomalaisille muslimeille. Koulutettujen imaamien olemassaolo voisi edistää myös Suomeen muuttavien muslimien kotoutumista Suomessa, sillä imaamit voisivat auttaa kysymyksissä, jotka koskevat esimerkiksi muslimina elämistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Turkulaiset imaamit kertovat, että Ruotsissa imaamikoulutus järjestetään yhteistyössä ranskalaisen Chateu-Chinngonin opiston kanssa.

–Sama on mahdollista tehdä täällä Suomessa. Mikään ei estä yhteistyötä myös kaukaisempien yliopistojen, kuten Egyptin Al-Azharin, Kuala Lumpurin avoimen ylioiston tai jopa Medinan yliopiston kanssa. Tällöin voisi sopia yhteisestä koulutusohjelmasta, jossa on sekä arabiankieliset opinnot uskon perusteiden saamiseksi että suomenkieliset osiot liittyen Suomeen ja suomalaiseen lakiin, kieleen ja kulttuuriin, he ehdottavat.

Suomalaisissa rukoushuoneissa ja moskeijoissa on jo yhteensä noin 40 imaamia. Yliopistossa tai opistossa koulutuksen saaneita imaameja on Suomessa lähes tusina, hyvin oppineita vain pari.

Imaamilla on yhdyskunnassa suuri tehtävä uskonnollisena johtajana. Imaami johtaa rukouksia, hänellä on myös vihkimis-, sovittelu-, koulutus- ja edustustehtäviä. Yhteisön hyväksymä imaami ei ole palkkatyössä, vaan hoitaa tehtävää vapaaehtoisesti, ”oikean” työn ohella.