perjantai 24. helmikuuta 2012

YLE: Somalia-kokous puuttuu merirosvouteen

YLE Uutiset: Somalia-kokous puuttuu merirosvouteen 24.2.2012

Lontoossa pidetty kansainvälinen Somalia-kokous on päättänyt taistella terrorismia ja merirosvoutta vastaan entistä tiiviimmän yhteistyön voimin. Somalian väliaikaisen hallituksen odotetaan väistyvän elokuuhun mennessä ja antavan tilaa uudelle vaaleilla valitulle parlamentille ja hallitukselle.

20 väkivallan vuotta ja 15 kansainvälisesti tuettua rauhanyritystä on takana, mutta Somalia on yhä rikkonainen maa. Turvallisuuden lisäksi Somalia tarvitsee poliittista vakautta. Väliaikaista hallintoa on kritisoitu pieneksi eliittijoukoksi, joka on kaukana ihmisten arjesta. Pekka Haavisto osallistui Lontoossa järjestettyyn Somalia-kokoukseen ulkoministerin Afrikan kriisien eritysedustajan ominaisuudessa.

- Heidän on luovuttava vallasta ensi elokuussa ja annettava tilaa perustuslakiprosessille, uudelle hallitukselle ja parlamentille. Tämä on ehkä viesti, joka ei ole kaikille nykyhallituksessa kovin mieluinen. Moni valtaan päässyt pysyisi siellä pidempään, Haavisto sanoo.

Kehitystä vaikeuttaa maassa rehottava korruptio. Viime vuonna Somalia oli korruptiota mittaavan Transparency Internationalin listan pohjimmaisena Pohjois-Korean kanssa. Tämä voi olla muuttumassa.

- YK:n toimisto on siirtynyt Mogadishuun, myös kansainvälisiä lähetystöjä on alkanut tulla sinne. Sellainen rakenne on murtumassa, että rahat annetaan Nairobissa Keniassa ja sitten ei pystytä selvittämään tarkkaan miten niitä on käytetty, Haavisto uskoo.

Nuorille töitä aseiden sijaan

Britannian pääministeri David Cameron painotti kokouksessa, että Somalian turvallisuusongelmat eivät pysähdy rajoille. Merirosvous on vaara merillä ja terroristit uhkaavat koko maailmaa.

- Siksi näiden ihmisten auttaminen on meidän asiamme, Cameron perusteli.

Ääri-islamilainen al-Shabaab-järjestö pitää Etelä- ja Keski-Somaliaa otteessaan. Yksi keino äärijärjestön horjuttamiseksi on tarjota nuorille töitä aseiden sijaan.

- Al-Shabaab on moninapainen organisaatio. Se on rekrytoinut paljon nuoria. Olisi tärkeää ainakin rivisotilaita saada sieltä al-Shabaabin riveistä rauhaan ja uusiin elinkeinoihin, Pekka Haavisto kuvailee.

Somaliaan tarvitaan myös toimiva poliisi ja asevoimat. Niiden koulutukseen myös Suomi on osallistunut.

- Maanpaossa on paljon koulutettuja ihmisiä, jotka mielellään menisivät Somaliaan, aloittaisivat työn siellä, perustaisivat yrityksiä ja osallistuisivat hallintoon. Mutta paluumuuttajien turvallisuus on avainasia. Ei sinne kukaan muuta, jos henki on vaarassa joka päivä, Haavisto kuvailee.

_______________________________

Verkkouutiset/STT: Romahtaneen Somalian nousuun uskotaan jälleen

Lontoon Somaliakonferenssin osallistujavaltiot sitoutuivat torstaina lisätukeen ja apuun terrorismin vastaisessa taistelussa, jotta maassa herännyt toivo tilanteen vakautumisesta ei valuisi hukkaan.

Yli kaksikymmentä vuotta kestäneiden väkivaltaisuuksien repimässä Somaliassa on avautunut toivon ikkuna militanttien islamistiryhmien heikkenemisen myötä.

Ulkoministerin Afrikan kriisien erityisedustaja Pekka Haavisto sanoi Lontoossa, että konferenssin tarkoituksena oli luoda painetta Somalian väliaikaiselle hallitukselle.

– Haluttiin tilaisuus, jossa tehdään Somalialle hyvin selväksi, että väliaikaisen hallituksen aika on ohi. Uuden perustuslain luominen ei saa venyä pidemmälle kuin elokuuhun 2012. Tästä aiheesta konferenssissa pidettiin kovia puheita.

Haavisto korosti, että Somalian turvallisuustilanteen parantamiseksi on tällä viikolla tehty konkreettisia päätöksiä.

– Afrikan unionin rauhanturvaajien määrää nostetaan 12 000:sta 17 700:ään ja Seychelleille perustetaan Britannian ja Alankomaiden johdolla merirosvouden vastainen keskus.

Pakolaiset uskaltavat taas haaveilla kotiinpaluusta

770 000 somalia on joutunut lähtemään kotimaastaan, jota kuvaillaan maailman epäonnistuneimmaksi valtioksi. Pekka Haavisto uskoo, että tilanteen rauhoittuessa moni yrittää pian kotimaahan paluuta.

– On selvä, että heti kun tulee rauhallisempi tilanne, niin ihmiset käyvät kokeilemassa voisiko sinne palata takaisin. Turkki perusti ensimmäisenä suurlähetystön Mogadishuun ja Britannia on seuraavana. Jos diplomaatit uskaltavat mennä sinne, niin ehkä sitten tavalliset ihmisetkin.

Suomen somalivähemmistö kokee eniten väkivaltaa ja uhkailua EU:n vähemmistöryhmistä, vuonna 2009 julkaistun tutkimuksen mukaan. Pekka Haavisto löytää tähän lääkkeen yhteistyöstä, jossa Suomi on kunnostautunut.

– Somalian suuntaan tehdyssä yhteistyössä on koko ajan käytetty Suomen somaleiden osaamista. Olemme tukeneet somalien mahdollisuutta palata muun muassa lääkäreinä tai sairaanhoitajina Somaliaan. Mikä sitten muuten on tilanne rasismin ja muukalaisvihan suhteen, niin sitä tämä kokous voi tuskin muuttaa.

Somaliakokoukseen osallistuivat myös presidentti Tarja Halonen ja kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.).