maanantai 13. helmikuuta 2012

Ilta-Sanomat: Homous ei yleensä turvapaikkaperuste

Ilta-Sanomat/STT: Homous ei yleensä turvapaikkaperuste 13.2.2012

Homoudesta aiheutuva vaino ei yleensä kelpaa Suomessa perusteeksi turvapaikalle.
Turvapaikanhakuperusteena sitä kuitenkin käytetään melko paljon.

Maahanmuuttoviraston linja saattaa kuitenkin muuttua. Tammikuun puolivälissä korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi iranilaismiehen käännytyspäätöksen ja palautti asian käsittelyn Maahanmuuttovirastolle.

KHO:n mukaan viraston aiemmissa päätöksissä ei ole selvitetty tarpeeksi, onko turvapaikanhakijalla syytä pelätä vainotuksi joutumista seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

____________________________________

Verkkouutiset/STT: Väkivalta uhkaa Afrikan homoja

Kun namibialainen Wendelinius Hamutenya kertoi 18-vuotiaana perheelleen olevansa homo, isä soitti poliisit hakemaan hänet mielisairaalaan.

Myöhemmin Hamutenya karkasi sairaalasta ja teki sovinnon perheensä kanssa. Sitten hänet kruunattiin Mr. Gay Namibiaksi.

Hamutenyan tarinan onnellinen loppu on poikkeus Afrikan homojen keskuudessa. Suurin osa Afrikan homoista ja lesboista elää väkivallan uhan alla, jopa hengenvaarassa.

Esimerkiksi Ugandassa seksuaalivähemmistöjen asema on käynyt koko ajan tukalammaksi. Laki kuolemantuomioista homoille on taas parlamentin käsittelyssä, ja homoja vainotaan avoimesti.

Pelkästään etunimillään esiintyvät John ja Paul pakenivat viime vuonna Keniaan, koska he eivät enää uskaltaneet asua kotimaansa pääkaupungissa Kampalassa.

Nyt he asuvat Nairobissa, johon on paennut homoja myös Kongosta, Somaliasta ja muualta Afrikasta.

Poliisikin pahoinpiteli Paulin

Kampalassa homojen olemassaoloa ei huomioitu ennen kuin vuonna 2009 kansanedustaja alkoi vaatia heille ankaria rangaistuksia. Lakiesityksen innoittaja oli kiihkokristitty yhdysvaltalaispastori.

Asenteet homoja kohtaan jyrkkenivät. Paikallinen viikkolehti julkaisi sivuillaan listan homoista kuvien ja kotiosoitteiden kanssa ja kehotti hirttämään heidät.

– Ihmisiä alkoi kadota, kertoo John, joka hakattiin useita kertoja.

Vielä huonommin kävi Paulille. Lynkkausjoukko murtautui hänen kotiinsa kivin, kepein ja viidakkoveitsin aseistautuneena.

Paul olisi murhattu, ellei poliisi olisi tullut paikalle. Tosin poliisikin pidätti ja pahoinpiteli hänet. Lopulta Paul pääsi vapaaksi homoaktivisti David Katon avulla.

Viimeinen tikki Johnille ja Paulille oli Katon murha runsas vuosi sitten.

Elämä ei ole helppoa Nairobissakaan. Pakolaiset eivät saa työskennellä Keniassa, ja homous on sielläkin laitonta. Niinpä monet homot ovat anoneet turvapaikkaa Euroopasta ja Amerikasta.

Etelä-Afrikassa on helpompaa

Afrikassa ainoa edes virallisesti homomyönteinen maa on Etelä-Afrikka. Vuodesta 2006 lähtien samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet avioitua siellä keskenään.

Homoystävällisyydestä on tehty myös matkailuvaltti. Kapkaupungissa käy vuosittain yli 200 000 homoturistia.

Kapkaupungin keskusta on Afrikassa niitä harvoja saarekkeita, jossa avoin homous on mahdollista.

Ei tarvitse kuitenkaan mennä läheistä asuma-aluetta pidemmälle päästäkseen aivan toiseen maailmaan. Siellä homoja ja lesboja ei suvaita. Varsinkin lesboja on raiskattu, pahoinpidelty ja murhattu.

Poliisilta apua ei heru. Päinvastoin, poliisien kerrotaan jopa nauraneen ja ilkkuneen lesbojen tekemille rikosilmoitukselle.