maanantai 27. helmikuuta 2012

YLE: Lindström: Menoleikkausten kanssa oltava äärimmäisen tarkkana

YLE Kymenlaakso: Lindström: Menoleikkausten kanssa oltava äärimmäisen tarkkana 27.2.2012

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström korottaisi mieluummin tulo- kuin arvonlisäveroa. Hänen mielestään rasistisiin lausuntoihin pitää puolueessa puuttua nykyistä tiukemmin.

[...]

Typeriin lausuntoihin puututtava tiukemmin


Perussuomalaiset ovat olleet viime aikoina taas otsikoissa puolueen jäsenten "värikkäiden" kirjoitusten vuoksi. Köyliöläinen kunnanvaltuutettu ehdotti Oulun pizzeriasurmaajalle mitalia, ja kotkalaiselle Freddy van Wonterghemille luettiin syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Jo aiemmin kohua olivat aiheuttaneet esimerkiksi James Hirvisaaren sekä Teuvo Hakkaraisen lausahdukset.

Jari Lindströmin mielestä ylilyönteihin pitäisi puuttua tiukemmin kuin tähän mennessä on tehty.

- Meillä ei ole varaa tällaiseen pelleilyyn. Se vie uskottavuuden suurelta osalta perussuomalaisia, joilla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa ja tekevät tätä työtä sydämellään, Lindström puuskahtaa.

Puolue aikoo tutkia kuntavaaliehdokkaiden taustat tarkasti. Vaalityöryhmä keskustelee ehdokkaaksi haluavan kanssa, jonka on sitouduttava puolueen linjaan. Siihen kuuluu myös nollatoleranssi rasististen lausuntojen suhteen.