perjantai 24. helmikuuta 2012

Helsingin Uutiset: Helsingissä kävellään hiljaa rasismia vastaan

Helsingin Uutiset: Helsingissä kävellään hiljaa rasismia vastaan 24.2.2012
Svenska YLE: Farligt att jobba i pizzeria?
YLE Ajantasa: 24.02.2012 Rasismia vastaan (audio, 1:00-12:00)
YLE: Hiljainen kävely perään kuuluttaa rauhaa (video, 1:30)

Helsingissä ja Oulussa vastustetaan tänään väkivallan kulttuuria ja rasistisia keskusteluja hiljaisuudella.

Helsingissä kävellään hiljaa kynttilöiden kanssa Rautatientorilta Eduskuntatalolle. Lähtö on kello 13.30.

Tapahtuman järjestäjinä on joukko kansalaisia, jotka "haluavat kaikille ihmisille rauhaa, tasa-arvoa sekä oikeudenmukaisuutta".

Tavalliset kansalaiset haluavat osoittaa tukea kuolleiden uhrien omaisille järjestämällä hiljaisen hetken väkivallattomuuden ja rauhan puolesta sekä vihaa ja väkivaltaa vastaan.

Tapahtuman tavoitteena on myös purkaa jännitteitä, pelkoja sekä epäluuloja ihmisryhmien välillä.

____________________________________

Ilta-Sanomat: Oulun pizzeriat sulkevat ovensa rauhanmarssin ajaksi

Monet ulkomaalaisten omistamat pizzeriat sulkevat ovensa pariksi tunniksi Oulussa perjantaina.
Syynä on puoli kahdelta alkava rauhanmarssi, joka on hiljainen protesti kaupungin viimeaikaisille väkivaltaisuuksille, joiden kohteena on ollut ulkomaalaistaustaisia oululaisia.

Viimeksi viime lauantaina nuori pizzeriatyöntekijä sai surmansa ja toinen haavoittui Oulun Kaukovainiolla sijaitsevassa pizzeria Monacossa.

Sitä ennen lehdenjakaja hyppäsi parvekkeelta jouduttuaan töidensä lomassa väkivallan uhan alle. Mies loukkaantui pudotuksessa vakavasti.

Äskettäin 18-vuotias mies pakeni asuntoonsa tunkeutuvaa kolmikkoa parvekkeelle Oulun Toppilassa. Hänen otteensa lipesi, kun hän oli hyppäämässä kuudennen kerroksen parvekkeelta viidenteen. Nuorukainen kuoli saamiinsa vammoihin.

- Nämä nuoret eivät olleet tehneet mitään pahaa, toteaa Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan moskeijan imaami, Abdul Mannan.

Ajatus rauhanmarssista syntyi sunnuntaina Oulussa sijaitsevassa yhdyskunnan moskeijassa. Rukoushetken jälkeen lauantaisen surmatyön shokeeraamat oululaismuslimit jäivät miettimään, että jotain pitäisi tehdä. Imaami Abdul Mannanin mukaan monet olivat valmiita protesteihin, mutta toiminta päätettiin pehmentää rauhanmarssiksi.

- Olen varma, että hiljainen protesti on tehokkaampi kuin moni muu keino, Mannan uskoo.

Rauhanmarssille odotetaan noin sadasta kahteensataan osallistujaa. Mukaan on lupautunut edustajia monesta eri uskontokunnasta ja järjestöstä.

Hiljainen kulkue lähtee liikkeelle Rotuaarilta kello 13.30 ja kiertää Saaristonkadun kautta kaupungintalolle. Siellä Hiljaisen kulkueen osanottajat luovuttavat kaupunginjohtaja Matti Pennaselle vetoomuksen rauhan puolesta. Marssi on kaikille avoin.

______________________________________

Kaleva: Pitserioita auki rauhankulkueen aikana

Kaikki oululaiset ja Oulun lähikunnissa toimivat ulkomaalaisten omistamat pitseriat eivät sulje oviaan tänään rauhankulkueen ajaksi.

Hiljainen kävely rauhan puolesta ja väkivaltaa vastaan lähtee Rotuaarilta kello 13.30 ja kiertää Saaristonkadun kautta kaupungintalolle. Kulkue on Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan organisoima.

Mielenilmausten takana on maahanmuuttajien tuntema huoli Oulussa ilmenneistä väkivaltaisista tapahtumista, joiden kohteena on ollut ulkomaalaistaustainen ihminen.

Viimeksi lauantaina marokkolaismies sai surmansa ja toinen haavoittui pitseriassa sattuneessa ampumavälikohtauksessa.

_________________________________________


YLE Oulu: Sadat kokoontuivat kulkueeseen suvaitsevaisuuden puolesta

Oulussa järjestetty hiljaisuuden kulkue keräsi Oulun keskustaan sankan väkijoukon. Pohjois-Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Abdul Mannan luovutti kulkueen päätteeksi kaupunginjohtaja Matti Pennaselle vetoomuksen rauhan puolesta.

Rotuaarilta Oulun kaupungintalolle matkanneen, satoja ihmisiä keränneen kulkueen taustalla oli viime lauantainen ampumatapaus, jossa marokkolaismies sai surmansa ja toinen haavoittui Kaukovainion kaupunginosassa olevassa pitseriassa.

Talven aikana Oulussa on sattunut kaksi muutakin tapausta, jotka ovat aiheuttaneet paljon keskustelua kaupungin turvallisuustilanteesta. Kahdessa erillisessä putoamisturmassa on Oulussa kuollut ja loukkaantunut kaksi ulkomaalaistaustaista miestä. Ensimmäisessä tapauksessa lenhdenjakaja sai vakavia vammoja hypättyään parvekkeelta, jonne oli paennut uhkaavaa tilannetta. Samankaltainen tapaus päättyi pari viikkoa myöhemmin miehen kuolemaan, kun nuori mies putosi kuudennesta kerroksesta yrittäessään paeta asuntonsa tuuletusikkunasta.

Poliisin mukaan tapauksissa ei ole ollut kyse suorasta ulkomaalaisia kohtaan suunnatusta väkivallasta, mutta tapausten taustalla on ollut myös riitoja suomalaisten kanssa.

Erityisesti viikonlopun pitseria-ammuskelu on kuitenkin herättänyt kiivasta keskustelua toisaalta suomalaisten vankeustuomioiden pituudesta, mutta myös rasismista ja suvaitsevaisuudesta. Kaukovainion ampujalla oli jo ennen tapausta rankka henkirikostausta, mutta hän oli jo vapautunut tappotuomiostaan.

Rasismikeskustelu vilkastui erityisesti sen jälkeen, kun köyliöläisvaltuutettu halusi palkita ampujan.

Kaupunginjohtaja Matti Pennaselle luovutettavassa kirjoituksessa vedotaan Oulun päättäjiin, poliisiin ja suojelupoliisiin, jotta nämä edistäisivät yhteiskuntarauhan palautumista ja lisäisivät ennalta ehkäiseviä toimia, joilla maahanmuuttajien ja kaikkien oululaisten turvallisuus lisääntyisi.

Osa oululaisista ja Oulun lähikunnissa toimivista ulkomaalaisten omistamista pitserioista sulki ovensa rauhankulkueen ajaksi.

Myös Helsingissä järjestettiin hiljaiseksi kävelyksi nimetty tapahtuma rasismia vastaan. Helsingissä kulkue taittoi matkan rautatieasemalta eduskuntatalolle.
__________________________________________

Uusi Suomi: Oulun surma herätti pelon Suomessa – ”Vain sattumaa?”

Oulun pitseriasurma ja tapauksen herättämä keskustelu huolestuttavat suomalaisia. Tänään perjantaina sekä Oulussa että Helsingissä marssitaan väkivaltaisesti kuolleiden muistolle ja rauhan puolesta.

Helsingin hiljaisen marssin järjestäjiin kuuluva Miriam Attias kertoo, että tapaus on herättänyt huolta erityisesti maahanmuuttajien keskuudessa, vaikka ammuskelun motiiveista ei ole tietoa.

–Tämä on varmasti järkyttänyt lähes kaikkia suomalaisia, mutta erityisesti maahanmuuttajien kokemuksessa on jotain erikoista. Kysellään, että onko tämä vain sattumaa, sanoo Attias Uudelle Suomelle.

–Nyt näkyvät maahanmuuttajien kohtaamat muut ennakkoluulot ja väkivalta sekä se, että asenneilmapiiri on viime vuosina koventunut.

Ammuskelussa kuoli 21-vuotias marokkolainen pitserian työntekijä. Oululaistaustainen Miriam Attias koki asian läheisesti, sillä hän tuntee uhrin sedän, joka myös haavoittui ampujan luodeista.

Attias ja Ahmed Al-Nawas kirjoittivat aiemmin blogissaan järkyttyneenä surmasta ja etenkin perussuomalaisten kunnanvaltuutetun möläyttämistä kehuista ampujalle. Kirjoittajat tulkitsevat tämän tarkoittavan, että väkivalta koskettaa yleisöä ”hämmentävän vähän”, kun uhri ei ole kantasuomalainen.

–Vihanlietsonta, halventavat puhetavat, väkivalta ja ihmeelliset selitykset eli kaikki, mitkä ämpäriä täyttävät, ovat tulleet niin normaaleiksi, että paljoa ei tarvita siihen, että mikä tahansa on jollekin se viimeinen pisara, kirjoittivat Attias ja Al-Nawas.

–Keskustelu kertoo, että on ihmisiä, joita tämä ei järkytä, Attias sanoo nyt.

Eurooppalaista rasismia ja äärioikeistoa tutkinut ruotsalaistoimittaja Lisa Bjurwald korosti Uuden Suomen haastattelussa marraskuussa sitä, kuinka tärkeää on viestiä vähemmistöille, että rasismia tai syrjintää ei suvaita. Attias on samaa mieltä – myös siitä, että asenteiden koventuminen on Euroopan laajuinen ongelma.

–Puhe ”sodasta” on diskurssi, joka kulkee Euroopassa, Attias sanoo.

–Vastaamme tähän vastenmieliseen keskusteluun hiljaisuudella.

Attias haluaisi tietää, mitä kunnanvaltuutettu Tommi Rautio pelkää, ja miksi tämä puhuu sodasta.

–Niiltä, jotka kokevat olevansa sodassa, haluaisimme kysyä tarkemmin siitä, mitä he pelkäävät? Ei ole hyvä, jos meitä kaikkia yhdistää vain pelko, Attias sanoo.

Attias katsoo perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tehneen rimaa hipoen sen, mitä hänen puoluejohtajana tuli tilanteessa tehdä. Soini tuomitsi Raution puheen ihmisvihaksi ja rasismiksi ja totesi, että Rautiota odottanee erottaminen.

________________________________________

Nelonen: Sadat marssivat suvaitsevaisuuden puolesta Oulussa

Sadat ihmiset marssivat suvaitsevaisuuden puolesta Oulussa iltapäivällä. Hiljaiseksi kävelyksi luonnehditussa kulkueessa useat kantoivat mukanaan kuvaa nuorukaisesta, joka sai surmansa viikko sitten pitseria-ammuskelussa Oulussa.

- Suomalainen menee pitseriaan ja ampuu ulkomaalaisen. Miksi? Me kaikki ihmiset olemme samanlaisia, kulkueeseen osallistunut irakilaissyntyinen Ali Kanka sanoo.

Kulkue päätyi kaupungintalon edustalle, jossa Pohjois-Suomen Islamilaisen yhdyskunnan johtaja, imaami Abduz Mannan tähdensi ihmisten tasa-arvoisuutta.

- Me olemme erivärisiä, mutta meillä on yhteinen mieli: me kaikki rakastamme rauhaa, suvaitsevaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Kun hän puhui pitseriassa kuolleesta nuorukaisesta, useat paikalla olleet pyyhkivät kyyneliä silmänurkistaan.

Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen muistutti, että Oulun kaupungissa yhteisöllisyys ja suvaitsevaisuus ovat tärkeitä arvoja.

- Meillä demokratia on erittäin vapaata, mutta kun sitä käytetään väärin, sitä ei voi kukaan hyväksyä.

Myös Helsingissä on marssittu väkivaltaisesti kuolleiden muistoksi ja rauhan puolesta.