keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kauppalehti: Helsingissä vauhtia ulkomaalaisten työllistymiseen

Kauppalehti: Helsingissä vauhtia ulkomaalaisten työllistymiseen 20.11.2013

Pääkaupunkiseudulla ollaan virittämässä uutta palvelua ulkomaalaisten työllistämisen helpottamiseksi.

Uusi palvelu kulkee nimellä Heriec eli Helsinki Region Immigrant Employment Council.

Heriecin tarkoitus olisi koordinoida työllistämispalveluita ja työtä tarjoavia yrityksiä.

”Se olisi kuin kauppakeskuksen palvelu- ja ohjaustiski”, projektijohtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista kertoo.

Suomen korkeakoulut keräävät vuosittain tuhansia opiskelijoita, mutta useammat palaavat valmistuttuaan takaisin kotiin, kun eivät löydä töitä.

Suomalaisyritykset eivät taas tiedä eivätkä hahmota ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden eli potentiaalisten työntekijöiden joukkoa.

”Hankkeen idea on auttaa yrityksiä löytämään reitti tähän porukkaan.”

Tarkoitus on tiedustella myös yrityksiltä ja työnantajilta niiden tarpeita. Heriec toimisi työnhakijat, työantajat ja työllistämispalvelut yhteentuovana kanavana.

Pienet yritykset eivät palkkaa

Lahtisen mukaan ongelmia on muitakin. Byrokratian vuoksi ulkomaalainen työnhakija joutuu juoksemaan paikasta toiseen. Lupa-asiat kestävät pitkään.

”Tanska ja Norja ovat valovuosia Suomea pidemmällä. Esimerkiksi Oslossa kaikki lupa-asiat hoidetaan yhdessä paikassa. Suomessakin viranomaiset voisivat tehdä enemmän yhteistyötä, ei tarvita uusia virastoja.”

Toinen iso asia on yritysten valmiuksien muuttaminen.

”Isot yritykset ovat valmiimpia palkkaamaan ulkomaalaistaustaisia ja koulutettuja henkilöitä, ja työyhteisöt taipuvat monikulttuurisuuteen. Pienemmissä firmoissa rekrytointi ja integrointi ei ole niin helppoa.”

Heriecin kautta voisi tarjota esimerkiksi kielipalveluita, mihin yksittäinen yritys ei välttämättä kykene.

Esikuvat pohjoismaissa

Taustalla motivoi myös uusi kaksi vuotta sitten voimaan astunut kotouttamislaki. Sen myötä entistä suurempi joukko ihmisiä on kotouttamisen piirissä, myös työssäkäyvät maahanmuuttajat ja kansainväliset opiskelijat.

Lahtinen muistuttaa, että yksi kohderyhmä on paluumuuttajat, jotka ovat tavallaan ulkomaalaisia.

Esikuvat ovat Kanadan Torontossa, Kööpenhaminassa ja Oslossa.

Niiden pohjalta Helsingin seudun kauppakamari ja pk-seudun korkeakoulut ja yliopistot ovat tehneet esiselvityksen siitä, mitä uusi palvelu voisi pitää sisällään ja miten sen voisi järjestää.

Tavoitteena on käynnistää palvelu vuonna 2015.