perjantai 1. maaliskuuta 2013

Yle: Vanhamäelle halutaan taas pakolaisnuoria – Suonenjoki epäilevällä kannalla

Yle: Vanhamäelle halutaan taas pakolaisnuoria – Suonenjoki epäilevällä kannalla 1.3.2013

Vanhamäki-säätiö haluaisi käynnistää pakolaisten perheryhmäkotitoiminnan uudelleen. Suonenjoen sosiaalilautakunta pelkää, että säätiön voimavarat eivät välttämättä riitä sekä lastenkodin että ryhmäkodin ylläpitämiseen.

Suonenjoella Vanhamäki-säätiö haluaa aloittaa uudelleen pakolaislasten perheryhmäkotitoiminnan.

Vanhamäkeen tuli 12 pakolaisnuorta Somaliasta vuonna 2009. Perheryhmäkotitoiminta loppui kuitenkin viime elokuussa, kun nuoret tulivat täysi-ikäisiksi ja siirtyivät ammattiin valmistaviin koulutuksiin. Nyt säätiö haluaisi ottaa Vanhamäelle 10 - 14 alaikäistä pakolaislasta.

Suonenjoen sosiaalilautakunta haluaa säätiöltä selvityksen siitä miten perheryhmäkodin 250 euron vuorokausihinta muodostuu.

Sosiaalitoimi arvostelee Vanhamäki-säätiötä siitä, että aiemman pakolaistoiminnan aikana laskutuksessa oli epäselvyyksiä. Tuolloin säätiö laskutti kuntaa täydeltä kuukaudelta, vaikka lapsi oli muuttanut kesken kuukautta pois Suonenjoelta.

Sosiaalilautakunta vaatii myös Suonenjoen kaupungin selkiyttävän laskutuskäytäntönsä Vanhamäki-säätiön kanssa.

"Lastenkodin toiminta ei saa vaarantua"

Säätiön pakolaistyön kokonaiskustannukset olivat aiemmin 48 000 -100 000 euroa kuukaudessa. ELY-keskus korvasi kustannukset kunnalle täysimääräisinä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa laskutuksesta.

Vanhamäki-säätiö pyörittää myös 21-paikkaista lastenkotia. Suonenjoen sosiaalilautakunta toteaa lausunnossaan, että perheryhmäkotitoiminnan uudelleen käynnistäminen ei saa vaarantaa Vanhamäen lastenkodin nykyistä toimintaa.

Lautakunta kehottaa säätiötä arvioimaan realistisesti riittävätkö sen voimavarat molempiin toimintoihin. Säätiö on esittänyt sopimuksen tekemistä pakolaisnuorten ryhmäkotitoiminnasta Suonenjoen kaupungin kanssa.


Mistä on kyse?
- Vanhamäki-säätiö haluaisi aloittaa uudelleen pakolaisnuorten perheryhmäkotitoiminnan Suonenjoella
- Suonenjoen sosiaalilautakunta kehottaa säätiöitä miettimään riittävätkö voimavarat sekä perheryhmäkodin että lastenkodin toimintaan
- Pakolaisten perheryhmäkotitoiminta loppui viime syksynä, kun Vanhamäessä asuvat somalinuoret tulivat täysi-ikäisiksi