HS: Jokohan viimein saataisiin maahanmuuttokeskustelua?

Helsingin Sanomat:
Jokohan viimein saataisiin maahanmuuttokeskustelua?
8.3.2009

Suomessa on viime kuukausina onnistuttu pitämään asiasisällöt tehokkaasti loitolla maahanmuuttokeskustelusta. Presidentti Martti Ahtisaaren tuore esiintulo kehitysavun rukkaamisesta antaisi mahdollisuuden nostaa keskustelu tasolle, jolta sen pitäisikin lähteä. Vaan mitenköhän aloitteelle käynee?

Ahtisaari varoitti sunnuntaina Aamulehdessä, että kehitysmaissa, eritoten Afrikassa, noin miljardin nuoren sukupolvi on jäämässä vaille työtä. Varoitus on kuultu presidentiltä ennenkin, mutta siitä seuraava johtopäätös tuntuu tuoreelta.

Ahtisaaren mukaan kehitysavun mallia pitää muuttaa niin, että perinteisen köyhyyden torjunnan sijaan keskitytään luomaan työpaikkoja ja parantamaan koulutusmahdollisuuksia. Taustalla on vanha sosiaalipolitiikan oppi: heikossa jamassa olevia tuetaan parhaiten auttamalla heitä auttamaan itse itseään.

Mikäli mitään ei tehdä, voi globaali massatyöttömyys muuttua uudeksi kansainvaellukseksi ja ruokkia katkeruudesta voimansa saavia ääriryhmiä. Tämä ei voi olla heijastumatta kasvavana maahanmuuttona ja turvallisuusuhkina rikkaisiin maihin.

Haasteen ytimessä ovat 20–30-vuotiaat nuoret miehet, jotka ovat kautta historian aiheuttaneet kuohuntaa lisäännyttyään yli yhteiskunnan kriittisen massan. Paine etelästä pohjoiseen näkyy jo nyt, selvimmin Euroopan unionin eteläisissä maissa, jonne seilaa jatkuvana virtana laittomia siirtolaisia Afrikasta.

Pessimisti sanoisi: Ahtisaaren aloite on hyvä, mutta kehitysmaiden väestönkasvu on jo räjähtämässä käsiin. Optimisti taas väittäisi: parempi koulutus- ja elintaso ovat myös ehkäisykeinoista tehokkaimmat.

Mutta miten tämä kaikki liittyy Suomeen ja suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun? Yksinkertaisesti siten, että Suomi kohtaa rikkaana maana ja EU:n jäsenenä saman haasteen kuin esimerkiksi Italia ja Espanja nyt. Voidaan jopa sanoa, että EU-maana olemme jo samassa veneessä.

Vaihtoehtoina, jotka eivät luonnollisesti sulje toisiaan pois, on joko tukea kehitysmaiden nuoria omissa maissaan – tai pyrkiä integroimaan heitä omaan yhteiskuntaamme.

Kumpi on mielekkäämpää ja missä määrin – siitä pitäisi puhua.

Periaatteessa luulisi, että tällainen asetelma voisi avata sisäänpäin käpertyneen maahanmuuttokeskustelumme lukot. Ohiampuvan syyttelyn ja yksisilmäisten yleistysten sijasta keskusteluun pitäisi saada uusi alku jo ensi kesän EU-vaalikampanjointiin.

Talouskriisin iskiessä Eurooppaan helpointa on valita protektionismi. Kovin suuria ennustajanlahjoja ei tarvitsekaan kun veikkaa, että Brysseliin kirmaavat kesäkuussa kehitysavun leikkaamista ja maahanmuutolle tiukkoja suitsia vaativat poliitikot.