torstai 12. maaliskuuta 2009

MTV3: Ajatus Turkin lähetystön polttopulloiskusta syntyi vimmassa ja oluttuoppi kädessä


MTV3:
Ajatus Turkin lähetystön polttopulloiskusta syntyi vimmassa ja oluttuoppi kädessä
12.3.2009


MTV3 - Jarkko Sipilä

Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto ei osannut sanoa vaatiiko hän polttopulloiskuista syytetyille kurdimiehille ehdotonta vankeusrangaistusta, yhdyskuntapalvelua vai ehdotonta vankeutta. - Tämä on hyvin vaikea kysymys.

Haastehakemuksessa Metsäpelto vaati ehdottomia vankeusrangaistuksia, mutta oikeudenkäynnin edetessä kanta siis lieveni. - Teko kumpusi heidän antipatiasta Turkin valtiota kohtaan ja aiheutti vakavaa vaaraa, Metsäpelto totesi maanantaina iltapäivällä oikeussalissa. - Teon vakavuus vaatii ehdotonta rangaistusta, mutta nuoruuden vimma puhuisi lievemmän rangaistuksen puolesta. Jätän asian oikeuden harkintaan.

Viittä nuorta kurdimiestä syytetään Turkin lähetystöön lokakuussa tehdystä polttopulloiskusta. Teolla oli poliittinen motiivi, jonka syytetytkin myönsivät.

"Ryhdyimme bisset kädessä suunnittelemaan"

Yksi syytetyistä kuvasi oikeudessa tekoa päähänpistona syntyneenä kostoiskuna.
- Olimme olleet aamulla Helsingissä kurdien mielenosoituksessa Turkin hallitusta vastaan ja töiden jälkeen lähdimme pitämään hauskaa. Tapasin kavereitani Red Room -ravintolassa ja kuulimme, että Turkissa oli eräs kurdijohtaja pahoinpidelty. Se otti koville ja ryhdyimme bisset kädessä suunnittelemaan kostoiskua konsulaattiin.

- Sisällä on iso viha Turkin hallitusta kohtaan, toinen syytetty kertoi.

Syytettyjen avustajat katsoivat, että ehdottomat vankeusrangaistukset olisivat liian ankaria. Avustajat vetosivat siihen, että syytetyt ovat töissä mm. pizzeriassa tai taksinkuljettajina sekä myös ensikertalaisia.

Viidelta syytetyltä vaaditaan yhteensä noin 25000 euron korvauksia tulipalon aiheuttamista vahingoista.

Poliisipartio sattumalta paikalle

Lähetystö sytytettiin tuleen lokakuisena yönä. Kaivopuistossa sijaitsevan rakennuksen oveen oli heitetty polttopullo. Poliisipartio huomasi tulen sattumalta aamukolmen aikaan 21. lokakuuta. Poliisit estivät tulen leviämisen laajemmalle. Lähetystön lisäksi Puistokadun 1:n rakennuksessa on asuntoja, joissa oli palohetkellä kaikkiaan 17 ihmistä.

- Heräsin yöllä ja haistoin savun. Puistokadun puoleisesta ikkunasta näin suuret savupilvet, mutta en liekkejä, juuri palopaikan yläpuolella asuva mies kertoi oikeudessa - Poliisit olivat siinä ja näyttivät merkkejä, ettei ikkunaa saa avata.

Turkin konsulaatti sijaitsee 1901 rakennetun talon alimmassa kerroksessa, ensimmäisessä on oikeudessa kuullun miehen asunto, toisessa Turkin suurlähetystö ja kolmannessa myös yksityisasunto.

- Kuulin kovia pamauksia, kolmannen kerroksen asukas kertoi. - Näin parvekkeelta poliisit ja savua oli paljon.

Nuoret miehet otettiin kiinni samana yönä. Taksinkuljettaja oli huomannut neljän miehen juoksevan lähetystön suunnasta BMW-autoon ja kuljettaja oli seurannut pakoautoa sekä ilmoitti poliisille rekisterinumeron. Poliisi sai ensimmäiset epäillyt kiinni neljän aikaan aamuyöllä ja viimeinen ilmoittautui itse poliisille aamulla.

"Bensa haettiin huoltoasemalta"

Valtionsyyttäjä Leena Metsäpellon mukaan ajatus polttopulloiskusta oli syntynyt eräässä ravintolassa. Tarkoituksena oli protestoida kurdien kohtelua Turkissa. Baarista oli otettu mukaan Bacardi Breezer -lasipulloja ja Käpylän Shelliltä oli ostettu viiden litran jerrykannuun bensaa.

Syyttäjän mukaan miehet olivat tehneet polttopulloja, joihin oli kiinnitetty riepuja. Kaivopuistossa lähetystön ovella jokainen oli heittänyt ainakin yhden polttopullon oveen.

Syyttäjän mukaan lieskat olivat lyöneet toisen kerroksen tasalle voimakkaina ja aiheuttaneet talossa olleille vakavaa vaaraa. Yksi lähetystössä ollut Turkin ulkoministeriön virkamies oli hengittänyt savukaasuja ja hänet oli viety sairaalaan.

Tuhotyön minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta ja maksimi neljä vuotta.

Syytetyt myönsivät pääosin syytteen oikeaksi. Kaksi viidestä katsoi olleensa vain avunantajia.

"Alkoholia nautittiin"

Yksi syytetyistä sanoi, että ravintolaillalla oli ratkaiseva merkitys. - Alkoholia oli nautittu, hänen asianajajansa Jouko Pelkonen totesi. - He uskoivat, että kyse oli tyhjistä toimistotiloista, joissa ei yöaikaan olisi ketään.

Pelkosen päämies kuvasi itse olleensa keskivahvassa humalassa ja harkintakyky oli pettänyt. - Kaikki kuitenkin tiesivät mitä olimme tekemässä, hän sanoi.

- Päämieheni on esitutkinnassa myöntänyt asian. Ajatus oli tosiaan syntynyt ravintolassa, asianajaja Markku Fredman kertoi. Fredman epäili, ettei bensaa olisi päätynyt oveen vajaata viittä litraa. - Kyse on ollut pienistä pulloista ja jos jokainen on heittänyt yhden, niin määrä on 1,3 litran luokkaa.

Oikeustieteen kandidaatti Ville Punto kertoi päämiehensä olettaneen, ettei tiloissa olisi ketään.

Päämies kertoi itse alkutapahtumista. - Puimme Turkin tapahtumia ja totesimme, että meidänkin pitäisi tehdä jotain täällä Helsingissä, Punton päämies totesi. - Tiesimme mitä olimme tekemässä.

Syytetty kertoi perheensä kokeneen kidutuksia. - Sisällä on aika iso viha Turkin hallitusta kohtaan. Teko oli protesti.

Yksi vain avunannon myöntänyt tekohetkellä alaikäinen nuori kiisti tienneensä ennen bensanostoa, että kyse oli niin vakavasta teosta. - Häntä ei pakotettu, mutta hän koki, ettei kyennyt vetäytymään tilanteesta. Joukossa tyhmyys tiivistyy, asianajaja Jussi Haara totesi. - Päämieheni on ehkä sytyttänyt yhden pullon, muttei ole heittänyt niitä.

Haaran päämies kertoi itse luulleensa, että he menevät tappelemaan jonkun kanssa. - Kun se bensa ostettiin, mulle välähti, että tehdään polttopulloja.

Toista alaikäistä avusti varatuomari Leo Hertzberg. Lakimiehen mukaan hänen roolinsa tapahtumassa ei ollut niin merkittävä kuin mitä syyttäjä väitti.

- Luulin, että menemme tappelemaan, Hertzbergin päämies sanoi. - Vasta autossa sain tietää polttopulloiskusta. En ollut mukana täyttämässä polttopulloja tai heittämässä niitä. Ajoin autoa ja vein heidät Kaivopuistoon. Sen jälkeen olin autossa odottamassa Silja Linen parkkipaikalla ja ajoin kaverit pois teon jälkeen. En ollut mukana suunnittelemassa tekoa.

Lapsia poistettiin salista

Syytetyillä oli mukanaan parikymmenpäinen tukijoukko, joka väheni kahdella kun käräjätuomari Liisa Paul käski heti oikeudenkäynnin alussa noin kaksivuotiaan pikkupojan salista ulos.

- Tämä ei ole sopiva paikka lapselle, Paul jyrisi ja poika äitineen poistui..

Tunnin päästä myös oikeussalin parvelle oli tullut tukijoukkojen lapsia ja Paul joutui poistamaan heidät. - Ei lapsia, Paul käski uudestaan. Sama tapahtui vielä kolmannen kerran parikymmentä minuuttia myöhemmin. - Lapset pois! Paul komensi.

Vielä iltapäivällä tuomari joutui kerran käskemään lapsia pois oikeussalin parvelta.

Oikeustalolla oli vartijoiden lisäksi poliisipartio turvaamassa käräjärauhaa. Mitään häiriöitä ei esiintynyt.