maanantai 23. maaliskuuta 2009

YLE: Ulkomaalaispäätöksissä usein muutoksia


YLE Uutiset:
Ulkomaalaispäätöksissä usein muutoksia
23.3.2009


Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valitettiin viime vuonna 125 kertaa Maahanmuuttoviraston ja paikallispoliisin kielteisistä päätöksistä.

Viranomaisten ulkomaalaispäätökset johtavat usein muutoksiin.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valitetuista Maahanmuuttoviraston ja paikallispoliisin kielteisistä päätöksistä yli viideososa muutettiin myönteisiksi ja alle puolet hylättiin. Loppujen valitusten käsittely jatkuu.

Perheiden yhdistämisen perusteella tehtiin yli 60 valitusta, joista neljäsosa muuttui myönteisiksi ja puolet hylättiin.

Maastakarkotusasioista valitettiin neljä kertaa. Näistä kolme ei muuttunut ja yksi siirrettiin myöhemmäksi.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiri kattaa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueet.