tiistai 17. maaliskuuta 2009

TS: Maahanmuuttajamyönteinen Raisio palkittiin


Turun Sanomat:
Maahanmuuttajamyönteinen Raisio palkittiin
17.3.2009


Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri myönsi maanantaina maahanmuuttajamyönteinen teko -diplomin Raision kaupungille.

Diplomi myönnetään vuosittain maahanmuuttaja-asioissa esimerkillisesti toimineelle yhteisölle, yritykselle tai yksityishenkilölle.

Diplomi myönnetään rasisminvastaisen viikon yhteydessä.

- Tänä vuonna oli kuntasektorin vuoro. Olemme panneet merkille, että Varsinais-Suomessa on muutama kunta, jotka kantavat yhteiskuntavastuunsa ja näkevät oleskeluluvan saaneiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kuntaan sijoittumisen yhteisöä rakentavana tekijänä. Raision kaupunki on hyvä esimerkki tästä, muistuttaa Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen.

Raision kaupungin vetämän Pavake eli Pakolaisten vastaanotto ja kotouttaminen -hankkeen aikana (2006-2008) Raisioon sijoitettiin noin 60 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa, joista puolet oli joko alaikäisiä tai juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita nuoria.

- Määrä on kaupungin kokoon nähden merkittävä, ja näin Raisio on toiminut hyvänä esimerkkinä pakolaisten kuntaan sijoittamisessa muille Varsinais-Suomen kunnille, Heikkinen toteaa.