tiistai 3. joulukuuta 2013

Yle: Suomalaisten enemmistö haluaa vastaanottaa Syyrian pakolaisia

Yle: Suomalaisten enemmistö haluaa vastaanottaa Syyrian pakolaisia 3.12.2013
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta: Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta

Kannatusta saa myös nykymuotoinen armeija sekä puolustusyhteistyö pohjoismaiden ja EU:n kanssa. Sen sijaan selvä enemmistö suomalaisista vastustaa edelleen Natoon liittymistä, käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimuksesta.

Yli kaksi vuotta jatkuneen Syyrian sisällissodan uhrit ovat herättäneet suomalaisten myötätuntoa. Suurin osa (73 %) haluaisi Suomen lisäävän humanitaarista apua Syyriaan. Myös Suomen halutaan (65 %) olevan valmis osallistumaan rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioon, mikäli YK sellaisen aloittaa. Yhtä suuri osa kansasta haluaa vastaanottaa Syyrian pakolaisia.

Sen sijaan sotiaallista väliiintuloa ilman YK:n turvaneuvoston päätöstä suomalaiset vastustavat. Kriisi pitäisi ratkaista poliittisin keinoin.

Asevelvollisuus menettänyt kannatustaan – Nato-kannat ennallaan

Nykymallinen, yleinen asevelvollisuus on suomalaisten mieleen (68 %). Kannatus on kuitenkin hiipunut viime vuodesta neljä ja vuosituhannen alusta kymmenen prosenttiyksikköä. Valikoivampaan varusmiespalveluun siirtyisi viidennes vastaajista. Sen sijaan ammattiarmeijan kannalla on vain kymmenesosa kansalaisista.

Suomalaisten halu pysyä sotilaallisesti liitoutumattomana pysyy vahvana (67 %). Yli kaksi kolmesta ei halua Suomen hakevan Naton jäsenyyttä. Lukema on pysynyt samana 1990-luvun puolivälistä.

Sen sijaan sotillaallinen yhteistyö Pohjoismaiden (93 %) ja EU:n (84 %) kanssa saa laajaa kannatusta.

Puolustusmäärärahojen korotus nykyisestä saa kolmannekselta siunauksen, puolet pitäisi ne nykyisellään.

Uhkia vähän, luottamus suuri

MTS:n tutkimuksen mukaan suomalaiset luottavat päättäjiinsä. Luottamus puolustuspolitiikan hoitoon (69 %) on tosin rapautunut viime vuodesta neljällä prosenttiyksiköllä.

Myös ulkopolitiikkaa suomalaiset pitävät hyvin hoidettuna (73 %).

Kansalaiset (79 %) eivät usko minkään uhkaavan Suomea sotialaallisesti lähivuosina.

Puolet kansasta on tyytyväinen jopa tietoverkkouhkiin varautumiseen. Kysely tosin tehtiin lokakuun alkupuolella, jolloin ulkoministeriön laaja tietoverkkovuoto ei ollut vielä paljastunut.

MTS:n tutkimus teetettiin Taloustutkimuksella 26.9.–13.10. Otos oli 1 038 henkilöä ja virhemarginaali 3,2 % suuntaansa.