torstai 19. joulukuuta 2013

Ilta-Sanomat: Ruotsalaistoimittaja ei halua enää Suomeen rasististen solvausten takia

Ilta-Sanomat: Ruotsalaistoimittaja ei halua enää Suomeen rasististen solvausten takia 19.12.2013
Helsingin Sanomat: Ruotsalaista toimittajaa herjattiin rasistisesti VIP-aitiosta Karjala-turnauksessa
Iltalehti: Ruotsalaistoimittajalta kovia väitteitä - "En aio enää matkustaa Suomeen"
Hbl: Rasistattack mot svensk journalist i Finland

Ruotsalaiselle urheiluselostajalle huudeltiin rasistisia solvauksia Karjala-turnauksessa, eikä hän sen takia halunnut tulla Suomeen tämän vuoden turnaukseen, kertoo ruotsalaislehti Resume.

Ruotsin yleisradion SVT:n toimittaja David Fjäll kertoo Resumélle, miten hän oli vuosi sitten Turussa selostamassa Karjala-turnausta. Kun hän oli haastattelemassa Ruotsin joukkueen valmentajaa Per Mårtsia, VIP-aitiosta alkoi kuulua huutelua miesjengiltä.

- He heittivät minun päälleni tavaroita ja huusivat ”neekeripirulainen pois maasta” ja ”sinä kuolet”. Vartijoita ei ollut missään, Fjäll sanoo Resumén mukaan.

Fjäll ei tarkentanut, mitä Ruotsin peliä hän oli seuraamassa. Hän muisteli, että aina kun hän meni näiden tyyppien ohi, he alkoivat töniä ja syljeskellä hänen päälleen. Vartijat eivät tehneet mitään.

– Tapahtumat olivat sellaisia, joita näkee vain elokuvista. On sairasta, että nämä tyypit istuivat VIP-aition lehtereillä, Fjäll sanoo Resumé -lehdessä.

Fjäll sanoo, ettei hän halua enää tulla Suomeen. SVT tarjosi hänelle marraskuussa tilaisuutta tulla uudelleen selostamaan jääkiekkomatsia. Hän sanoi verukkeeksi, että hänellä on sovittu toinen meno.

– En aio matkustaa Suomeen ellei minun turvallisuuttani voida taata.

Fjäll kertoo, että hän on radion ainoa urheilutoimittaja, joka on afrikkalaista alkuperää.

– Pidän itseäni ruotsalaisena ja olen asunut koko ikäni Ruotsissa.

IS ei ole tavoittanut Karjala-turnauksen järjestäjiä kommentoimaan Fjällin väitteitä.

______________________________

Helsingin Sanomat: Ruotsalaista toimittajaa herjattiin rasistisesti VIP-aitiosta Karjala-turnauksessa

Ruotsin yleisradio SVT kertoo tapauksesta, jossa yhtiön toimittaja David Felle joutui rasistisen huutelun kohteeksi Suomessa pelatussa Karjala-turnauksessa viime vuonna.

Tummaihoinen Felle sai kuunnella törkeyksiä, joita hänelle huudeltiin VIP-aitiosta käsin. Felle oli haastattelemassa ruotsalaista kiekkovalmentajaa.

”He alkoivat heitellä minua tavaroilla ja huusivat: ”Painu pois maastamme neekeri”, ja ”sinä kuolet.” Vartijat eivät tehneet mitään, joten tilanne oli hankala”, Felle kertoi Resumé-lehdelle.

Felle sanoo, ettei hän tule takaisin Suomeen tekemään töitä, elleivät asiat muutu.
”En tule takaisin Suomeen tekemään jääkiekkoa, jos he eivät pysty takaamaan turvallisuuttani.”

Karjala-turnaus pelattiin vuosi sitten Turussa. Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg oli yllättynyt Fellen nyt esiin tulleista kommenteista.

”Meille ei tullut mediakeskukseen mitään tietoa tällaisesta. On ikävää, jos tällaista on sattunut. Erikoista kuitenkin on, ettei kukaan kertonut meille näistä asioista tuoreeltaan. Siksi on vaikea ottaa asiaan tarkemmin kantaa”, sanoi Malmberg HS:lle torstai-iltana.

Maajoukkueen tiedottaja Janne Lahti tietää David Fellen, muttei tiennyt mitään Fellen saamasta kohtelusta.

”Tietenkin on noloa ja ikävää, jos tällaista [rasistista huutelua] on tapahtunut”, sanoi Lahti.

HS yritti tavoittaa myös Jääkiekkoliiton puheenjohtajaa Kalervo Kummolaa kommenttia varten.

__________________________________

Iltalehti: Ruotsalaistoimittajalta kovia väitteitä - "En aio enää matkustaa Suomeen"

Ruotsalainen urheilutoimittaja David Fjäll ei enää halua palata Suomeen vuosi sitten Turussa sattuneiden tapahtumien vuoksi, kertoo Resumé-lehti.

Ruotsalaislehti Resumé kertoo, että Fjäll oli saapunut Suomeen juontamaan Karjala-turnausta Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle. Hän aloitti työskentelyn yhtiössä syksyllä 2007 ja kertoo olevansa radion ainoa afrikkalaistaustainen toimittaja.

Hän oli aikeissa ruveta haastattelemaan Ruotsin joukkueen valmentajaa Per Mårtsia, kun takana istunut vanhojen miesten joukko oli havahtunut.

- He alkoivat heitellä minua esineillä ja huutaa, että "hiton neekeri lähde pois meidän maastamme" ja "sinä tulet kuolemaan". Vartijat eivät tehneet mitään. Tilanne alkoi tuntua hankalalta, Fjäll kertaa tapahtumia Resumélle.

Mårts ehdotti Fjällille, että he tekisivät haastattelun jossain muualla. Fjäll kuitenkin muistelee, että miehet alkoivat töniä ja sylkeä joka kerta, kun hän käveli heidän ohitseen.

- Yksikään vartija ei tehnyt mitään. Miehet huutelivat apinoista, ihonväristä ja muusta sellaisesta.

Fjäll kertoo saaneensa sähköpostiinsa seuraavan päivänä myös vihakirjeitä. Suomen viime marraskuun turnauksesta hän jäi pois.

- En aio enää matkustaa Suomeen, ellei turvallisuuttani pystytä takaamaan. Tällaisia tapahtumia näkee vain elokuvissa. On sairasta, että nämä miehet istuivat VIP-aitiossa, Fjäll toteaa Resumélle.