perjantai 20. joulukuuta 2013

Etelä-Saimaa: Konnunsuolle tulossa uutta työtä

Etelä-Saimaa: Konnunsuolle tulossa uutta työtä 20.12.2013

Kielitaito on kovassa kurssissa Joutsenon vastaanottokeskukseen perustettavassa säilöönottoyksikössä. Ensi syksynä käynnistyvään yksikköön palkataan 24 työntekijää

Kielitaidolla on merkitystä siksi, että ymmärretyksi tuleminen on paras rauhoittaja vaikeissa tilanteissa.

1,3 miljoonan määräraha yksikön perustamiseksi on parhaillaan eduskunnan budjettikäsittelyssä. Tieto uusista työpaikoista on jo aiheuttanut kyselyjä vastaanottokeskukseen.

— Myös osa Konnunsuon vankilan entisestä henkilökunnasta on ollut kiinnostunut, apulaisjohtaja Antti Jäppinen kertoo.

Ensin on kuitenkin tarjolla runsaasti töitä purkajille ja rakentajille.

Konnunsuon uudesta yksiköstä tarkemmin perjantain Etelä-Saimaassa.