perjantai 13. joulukuuta 2013

Kansan Uutiset: Suomen islamisoituminen kestää laskennallisesti yli sata vuotta

Kansan Uutiset: Suomen islamisoituminen kestää laskennallisesti yli sata vuotta 13.12.2013
Uusi Suomi: Täystyrmäys pelottelulle islam-Suomesta : ”Menisi 161 vuotta”

”Kun realismin aste nousee, huomaa ettei mitään reaalista pelkoa ole.”

Lännessä huomattava joukko ihmisiä pelkää ihan tosissaan, että maahanmuuttajat ja erityisesti muslimit ottavat jonakin päivänä vallan. Islamisaation ympärille kehitetyllä uhkakuvalla on noustu eduskuntaan asti.

Tohtorit Matti Wiberg ja Tommi Meskanen tekivät omasta mielestään vahvasti liioitellun laskelman siitä, milloin muslmien määrä saavuttaa kantaväestön määrän.

Jos jokainen maahanmuuttajanainen saa neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, vuotuiseksi väestönkasvuksi tulee 2,8 prosenttia. Kun Suomessa nyt on 60 000 muslimia, saavuttavat he viiden miljoonan rajan 161 vuoden kuluttua, Wiberg ja Meskanen laskevat perjantaina ilmestyneessä Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

He kirjoittavat todellisuudessa maahanmuuttajien syntyvyyden sopeutuvan nopeasti tulomaan syntyvyyteen. Näin käy muutamassa sukupolvessa varsinkin tyttöjen koulutustason noustessa.

Lisäksi he olettivat islamilaisten maahanmuuttajien olevan poliittisesti yhtenäinen joukko.

”Näin ei tietenkään ole. Maahanmuuttajat eivät muodosta yhtenäistä poliittista voimaa, vaan maahanmuuttajat kantaväestön tapaan, kannattavat erilaisia poliittisia suuntauksia ja puolueita.”

”Nykytiedon valossa pelot Suomen nopeasta islamisoitumisesta ovat perusteettomia”, Wíberg ja Meskanen päättävät.

_____________________________

Uusi Suomi: Täystyrmäys pelottelulle islam-Suomesta : ”Menisi 161 vuotta”

Suomen islamisaatiolla pelotellaan turhaan ja ilman kunnollisia perusteita, kirjoittavat Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wiberg ja matematiikan tuntiopettaja, FT Tommi Meskanen tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

– Tosiasiapohjaisia tilastollisia tarkasteluja on aihepiiristä aivan liian vähän. Sen sijaan tuulesta temmattuihin käsityksiin nojaavaa kansalaiskeskustelua ja poliittista ohjelmanlinjausta meillä on yllin kyllin, selvästi yli tarpeen, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Kirjoittajien mukaan uhkakuvilla on onnistuttu hankkimaan kannatusta valtakunnanpolitiikkaa myöten.

– Vaaleissa tällä uhkakuvalla ratsastetaan aina eduskuntaan saakka, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Wibergin ja Meskasen mukaan sen enempää todellisuuspohjaa ei ole myöskään islamisteina esiintyvien henkilöiden uholla, joka islaminvastaisessa keskustelussa joskus nostetaan todisteiksi uhasta.

Wiberg ja Meskanen esittävät artikkelissaan teoreettisia esimerkkilaskelmia. Yhden laskelman perusteella islaminuskoisten määrä saavuttaisi viisi miljoonaa, eli Suomen nykyisen väestön määrän 161 vuodessa.

– Jokainen käsittää, että 161 vuoden päähän ulottuva väestöennuste on epärealistinen, eikä sellaisen varaan voi rakentaa väestöpolitiikkaa, Wiberg ja Meskanen kirjoittavat.

Heidän mukaansa on kuitenkin tiedossa, että esimerkiksi maahanmuuttajien syntyvyys sopeutuu ajan mittaan heidän asuinmaansa syntyvyyteen.

Wibergin ja Meskasen mukaan faktoista huolimatta ”pelkääjät uskovat maahanmuuttajien poliittisen vallan kasvavan nopeasti”.

Lisäksi Wiberg ja Meskanen muistuttavat, että esimerkiksi maahanmuuttajien poliittinen aktiivisuus on usein huomattavasti vähäisempää kuin kantaväestön. Siinäkään mielessä kirjoittajien mielestä ei ole syytä olla huolissaan siitä, että islam ottaisi vallan Suomessa.

Kirjoittajien mukaan islam on laajentumishaluinen uskonto siinä missä kristinuskokin, joten siinä mielessä ajatus islamisaatiosta ei ole täysin tuulesta temmattu.