keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Verkkouutiset: Komiikkaa lainsäädännössä: "Vastaanottoa ei voi katsoa oikeudeksi, johon on oikeus, kun perusteita ei enää ole"

Verkkouutiset: Komiikkaa lainsäädännössä: "Vastaanottoa ei voi katsoa oikeudeksi, johon on oikeus, kun perusteita ei enää ole" 1.10.2014
Eduskuntakeskustelu: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain ja ulkomaalaislain muuttamisesta

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan virkamiesten pelko ihmisoikeusasiantuntijoita kohtaan on saamassa koomisia piirteitä.

Eduskunta keskusteli tiistai-iltana laista kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta. Kokoomusryhmän varapuheenjohtaja Ben Zyskowicz toivoi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun synnyttämän porsaanreiän korjaamista.

Päätöksen perusteella on evätyn turvapaikkahakemuksen tekijällekin annettava oleskelulupia. Suomessa oli viime vuonna 220 tällaista henkilöä.

Zyskowiczkin mukaan "näin me siis palkitsemme ihmisen, jolla olisi mahdollisuus palata turvallisesti kotimaahansa, mutta joka ei suostu lähtemään".

– Me emme todellakaan tarvitse tällaista vetovoimatekijää vielä sen lisäksi, että viidakkorumpu kertoo, että sitten on olemassa yksi riittävän hölmö maa. Että kun sieltä haette oleskelulupaa, turvapaikkaa, ja ette tietystikään sitä saa, niin sitten ne kuitenkin antavat teille pysyvän oleskeluluvan parin vuoden jälkeen, kun ette vaan lähde sieltä mihinkään, Ben Zyskowicz kuvaili.

Kansanedustaja kiinnitti huomiota kaikkien tiistaina istunnossa ulkomaalaisasioita käsitelleiden lakiesitysten perusteluteksteihin. Niissä oli hänen mukaansa pohdittu "sitä, että kai tässä nyt mennään kaikkien mahdollisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien mukaan".

– Tämä tarkastelu jossain vaiheessa rupeaa saamaan jo koomisiakin piirteitä, Zyskowicz huomautti.

Hän siteerasi käsittelyssä olleen lain perustelutekstiä. Siellä todetaan, että "vastaanottopalvelujen saamista ei sinänsä voi katsoa sellaiseksi perusoikeudeksi, johon tulisi olla oikeus senkin jälkeen, kun perusteita vastaanoton palvelujen saamiseksi ei enää ole olemassa".

– Täällä hallituksen esityksen perusteluissa korkeasti palkatut juristit ministeriössä ovat kirjoitelleet perusteluita, joissa sitten pitää erikseen eduskunnalle ja perustuslakivaliokunnalle - lue: näille meidän perustuslakivaliokunnan vakituisille asiantuntijoille - todistaa, että saadaan tällaiselta ihmiseltä vastaanottopalvelut lakkauttaa, jolla ei enää ole aihetta eikä tarvetta saada vastaanottopalveluja, Zyskowicz ihmetteli.

Toisessa perustelukohdassa todetaan, että "jos vastaanoton piirissä oleva henkilö päättää jäädä oleskelemaan maahan laittomasti", niin "hänen perusoikeutensa toteutuvat samalla tavoin kuin muidenkin laittomasti maassa oleskelevien kohdalla".

– Ei tarvitse ihmetellä, että tällaiset ihmiset eivät sitten kovin mielellään Suomesta lähde, joiden kohdalla on siis todettu, että heillä ei ole oikeutta Suomeen jäädä.