perjantai 2. lokakuuta 2015

Iltalehti: Ku Klux Klan -miestä kuulusteltu - ei yhteyksiä ääriryhmiin

Iltalehti: Ku Klux Klan -miestä kuulusteltu - ei yhteyksiä ääriryhmiin 2.10.2015

Poliisi on kuulustellut viime perjantaina Lahden Hennalassa tapahtuneessa väkivaltaisessa mielenosoituksessa rasistisen Ku Klux Klan -järjestön asuun pukeutunutta henkilöä. Mies on käyttäytynyt kuulusteluissa asiallisesti.

Poliisin mukaan epäillyllä ei ole yhteyksiä ääriryhmiin. Tämänhetkisen käsityksen mukaan epäilty on tavallinen, tällä hetkellä työtön nuori mies.

Esitutkinnassa ei ole ilmennyt, että mies olisi käyttänyt ilotulitteita tai heitellyt kiviä. Epäilty kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Epäillyllä ei ole ollut kaapua päällään, kun turvapaikanhakijoiden bussi on saapunut Lahden Hennalaan.

Kuva kaapuun pukeutuneesta miehestä on otettu noin tuntia ennen ensimmäisen bussin saapumista.

Häntä on kuulusteltu nyt useita kertoja ja kuulustelut jatkuvat edelleen.

Epäilty on vapaana.

Poliisi ei yksilöi julkisuudessa hänen asuinpaikkaansa, koska kyse on nuoresta henkilöstä. Perusteena ovat esitutkintalain yleiset periaatteet, kuten syyttömyysolettama sekä suhteellisuusperiaate.

Poliisi on puhutellut tai kuulustellut tähän mennessä noin kymmentä paikalla ollutta.

Tällä hetkellä poliisilla on tiedossa paikalla olleista yli kymmenen nimeä. He ovat pääasiassa nuoria ja nuoria aikuisia miehiä. Päihtyneitä miehiä oli paikalla jonkin verran.

Soihdun kantaja ja spraymaalia käyttänyt ovat jo saaneet sakot.

Vielä ei ole tiedossa muiden epäiltyjen henkilöllisyyksiä. Ilotulitteita on käyttänyt kolme tai neljä henkilöä. Pamauksia on kuulunut neljä. Ilotulitteet on ammuttu puistoalueelta kohti Hennalan porttia.

Paikalla on uhottu maahanmuuttajia vastaan ja käytetty rasistisia ilmauksia.

Mielenilmaus ei poliisin mukaan ollut etukäteen järjestetty tai sille olisi ollut joku koollekutsuja. Paikalla olleiden henkilöiden kautta saatujen tietojen valossa näyttää siltä, että tieto turvapaikan hakijoiden saapumisesta Hennalaan on levinnyt median ja sosiaalisen median kautta.

Kokonaisuutta tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä.

Poliisi selvittää lisäksi, onko syytä epäillä rikosta nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Juttu on luokiteltu rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi.