tiistai 30. kesäkuuta 2015

KP24: Simon Elo esittää pakolaislaivojen käännyttämistä ja EU:n sisäisiä rajatarkastuksia

KP24: Simon Elo esittää pakolaislaivojen käännyttämistä ja EU:n sisäisiä rajatarkastuksia 30.6.2015

Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Simon Elo esittää blogissaan, että Välimeren pakolaislaivat pysäytettäisiin ja käännytettäisiin merellä takaisin ennen kuin ne ehtivät Eurooppaan.

Elo kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että ”laittomien maahantulijoiden päästäminen Eurooppaan syö oikeudellisen järjestelmän uskottavuutta ja antaa lisäkannustimen yhä uusille yrittäjille pyrkiä maanosaamme.”

– Pitkällä aikavälillä rakentavampi ratkaisu on rakentaa EU:n tukemana konfliktialueiden lähettyville YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ylläpitämiä vastaanottokeskuksia ja pakolaisleirejä, joille Eurooppaan pyrkivät ohjataan, Elo kirjoittaa.

Hän esittää myös, että Schengen-alueen sisäistä vapaata liikkuvuutta rajoitettaisiin, ja Schengen-alueen sisäiset rajatarkastukset palautettaisiin.

Perussuomalaiset äänesti eduskunnan suuressa valiokunnassa vastoin EU-komission ehdotusta, jonka mukaan Välimeren pakolaistaakkaa jaettaisiin tasaisemmin EU-maiden kesken.

Perussuomalaiset kuitenkin hävisivät äänestyksen, sillä suuren valiokunnan enemmistö kannatti komission suositusta uudelleensijoittamisesta ja uudelleensijoitusten määrän lisäämisestä.

Simon Elon blogi on luettavissa täällä.