tiistai 29. joulukuuta 2015

Yle: Suomidemokraateille piiriyhdistys Savo-Karjalan vaalipiiriin

Yle: Suomidemokraateille piiriyhdistys Savo-Karjalan vaalipiiriin 29.12.2015

Suomidemokraatit on perustanut Savo-Karjalan vaalipiiriin piiriyhdistyksen. Yhdistyksen mukaan tiedusteluja ja jäseniä tulee etenkin perussuomalaisten kannattajista. Suomidemokraatit kerää parhaillaan kannattajakortteja puolueen rekisteröimiseksi.



Rekisteröidyksi puolueeksi pääsyä tavoitteleva Suomidemokraatit on perustanut Savo-Karjalan vaalipiiriin piiriyhdistyksen. Se on lähettänyt yhdistyksen perustamispäätöksen patentti- ja rekisterihallitukseen vahvistettavaksi.

Suomidemokraatit on julkaissut netissä puolueohjelman, joka pohjautuu Muutos2011 -puolueen ohjelmaan. Molemmilla yhdistyksillä on sama puheenjohtaja, Jari Väli-Klemelä.

Hänen mukaansa Suomidemokraatit on maahanmuuttokriittinen ja suoraa demokratiaa eli sitovia kansanäänestyksiä tavoitteleva yhdistys. Sen jäsenet ovat paljolti entisiä perussuomalaisia ja Muutos2011 -yhdistyksen jäseniä.

– Maahanmuuttokriittisyys on vahva teema siten, että ajetaan samalla periaatteella kuin Rajat kiinni -liike, joka järjestää mielenosoituksia ympäri Suomea. Meillä on sama periaate eli rajavalvontaa on tiukennettava ja maahanmuuttopolitiikka on laitettava kuntoon. Itse kannatan humanitääristä maahanmuuttoa jos semmoista on niin sen pitää olla hyvin perusteltua ja valikoitua väkeä, linjaa Väli-Klemelä.

Väli-Klemelän mukaan suomidemokraattien ohjelma on hyvin paljon samanlainen kuin Ruotsissa Ruotsidemokraateilla, ja puolue ratsastaa populismilla tietyllä tavalla heidän avullaan.

Tammikuussa 2016 järjestetään jäsenäänestys siitä, yhdistyvätkö Muutos2011 ja Suomidemokraatit ja kumpaa nimeä yhdistys aikoo jatkossa käyttää.

Kyselyjä tulee etenkin perussuomalaisia äänestäneiltä

Pohjois-Savossa Suomidemokraateilla on aktiivisia kannattajia Rautalammilla. Savo-Karjalan piiriyhdistyksen puheenjohtajana toimii rautalampilainen Sini Kultalahti ja järjestösihteerinä Reima Kultalahti. Rautalammille aiotaan perustaa myös puolueen paikallisyhdistys.

Järjestösihteerinä toimiva Reima Kultalahti on aiemmin ollut perussuomalaisten jäsen mutta puolue erotti hänet nettikommentointien takia ja eduskuntavaaleissa 2015 hän oli ehdolla Muutos2011 -puolueen ehdokkaana.

Kultalahden mukaan Suomidemokraatit on herättänyt yllättävän paljon kiinnostusta eri puolilla Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa.

– Olin itse perussuomalaisissa jytkyn aikaan. Nyt tulee yhteydenottoja samaan tahtiin ilman kiertämistä vaalikentillä. Perussuomalaisista tulee kyselyjä virtanaan, kuvailee Reimalahti.

Suomidemokraatit on aloittanut kannattajakorttien keräämisen päästäkseen puoluerekisteriin. Siihen vaaditaan 5 000 kannattajakorttia.

Perussuomalaiset kiistävät vuodon

Perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin puheenjohtajalla Pauli Ruotsalaisella ei ole havaintoja joukkosiirtymisistä perussuomalaisista Suomidemokraatteihin.

Ruotsalaisen mukaan kyse on muutamista puolueesta ulos heitetyistä tai eronneista henkilöistä, jotka etsivät uutta poliittista kotia. Hänen mielestään Suomidemokraatit ei ole tulossa Perussuomalaisten kanssa samalle poliittiselle tontille, koska Perussuomalaiset ovat Savo-Karjalassa olleet maltillisia muun muassa maahanmuuttokritiikissä ja ääriajattelun ilmiöiltä on vältytty.

Ruotsalainen ei usko, että Suomidemokraatit kasvaa nopeasti merkittäväksi liikkeeksi, koska liikkeen toiminta on vasta alussa ja poliittisessa kentässä olemassaolon eteen on tehtävä töitä pitkäjänteisesti, mikä vie aikaa.

Myös Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Osmo Kokko kiistää väitteen, että perussuomalaisten joukoista siirtyisi jäseniä suomidemokraatteihin. Kokon mukaan minkäänlaista vuotoa mihinkään suuntaan ei ole havaittavissa.

Jäsenmäärää tarkasteltaessa tilanne on Kokon mukaan plussan puolella, kun lasketaan jäseneksi tulleet ja lähteneet.

Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Kokon mukaan edes valtakunnallisten galluplukujen mukaista notkahdusta ei ole Pohjois-Karjalassa näkyvissä. Kokon mukaan puolueen kannattajien suhtautuminen oli syyskuussa kriittisimmillään, mutta nyt ymmärrys hallitusvastuussa oloon on lisääntynyt.