maanantai 21. joulukuuta 2015

Yle: Hätämajoitusyksikön asukkaat selvittelivät välejään Forssassa

Yle: Hätämajoitusyksikön asukkaat selvittelivät välejään Forssassa 21.12.2015

Rattijuopot, huumekuskit ja tappelunnujakat työllistivät Hämeen poliisia sunnuntaina. Karkuteille lähteneen rattijuopon etsimisessä tarvittiin jopa poliisikoiran apua.

Hätämajoituskeskuksen asukkaat selvittelivät välejään Forssassa sunnuntaina. Hämeen poliisin mukaan hätämajoituskeskuksen asukkaiden kesken oli alkanut alkuillasta tappelu, jossa yksi osallisista oli ottanut esiin teräaseen.

– Muut asukkaat saivat teräaseen pois ennen poliisin saapumista.

Rikoksesta epäilty toimitettiin Hämeenlinnan poliisivankilaan. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä.

Hätämajoituskeskuksen lisäksi tapeltiin sunnuntaina alkuillasta myös Forssan keskustassa. Poliisin saaman hätäkeskusviestin mukaan partion apua tarvittiin keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla.

Poliisin mukaan mieskaksikko oli ajautunut riitaan kolmen muun miehen kanssa. Kolmikko oli poistunut ennen poliisin saapumista, eikä heitä löydetty etsinnöistä huolimatta.

Ambulanssi kävi tarkastamassa miesten vammat, jotka eivät onneksi olleet vakavia. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

[...]