lauantai 26. joulukuuta 2015

HS: Tuhopoltot eivät ole lasten tulitikkuleikkejä

Helsingin Sanomat, kolumni: Yrjö Rautio: Tuhopoltot eivät ole lasten tulitikkuleikkejä 26.12.2015

Kymmenkunta vastaanottokeskusta on yritetty polttaa kuluneen syksyn aikana. Yhtään ihmistä ei ole vielä menettänyt henkeään näissä tuhopoltoissa. Se on pelkästään hyvää onnea, vartijoiden valppautta ja tekijöiden taitamattomuutta.

On vain ajan kysymys, milloin ensimmäiset ihmiset palavat elävältä näissä ”isänmaallisten” voimien iskuissa. Ehkä silloin niihin aletaan suhtautua niin vakavasti kuin pitäisi. Nyt niihin suhtaudutaan kuin ymmärtämättömien lasten tulitukkuleikkeihin. Sitä ne eivät totisesti ole.

Poliisi tutkii tuhopolttoyrityksiä. Kuinka tosissaan, sitä en tiedä, mutta vähän niitä on toistaiseksi saatu selvitetyksi. Se on merkillistä jo siksi, että niiden tekijät ovat tuskin niitä rikollisista välkyimpiä.

Maahanmuuttoviraston edustaja sanoi radiohaastattelussa, että iskuja on ollut vähän maahanmuuttajien määrään nähden. Se kuulosti ainakin minun korvaani ongelman vähättelyltä.

Sosiaalisessa mediassa nousevat näyttävästi esille maahanmuuttajien tekemät rikokset, nämä suomalaisten tekemät niihin nähden vain vähän. Sosiaalista mediaa ei saa kuitenkaan vastuuseen, koska siitä ei vastaa kukaan.

Meillä ei ole selkeää kuvaa edes siitä, ketkä näitä polttopulloja heittelevät, koska tuhopolttoyrityksiä on saatu niin vähän selvitetyksi. On vain ylimalkaisia oletuksia. Iskuja pidetään muun muassa humalaisten päähänpistoina.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen käytti tärkeän puheenvuoron tästä asiasta. Hän totesi, että tuhopolttoiskut voivat johtaa pahimmillaan moniin kuolonuhreihin. ”Kyse on erittäin vakavasta teosta, jonka silloin voin seurauksiltaan rinnastaa terrori-iskuun”.

Jokaisessa Euroopan maassa suhtaudutaan terrorismiin äärimmäisen vakavasti. Jos tuhopolttoihin suhtauduttaisiin yhtä vakavasti, niitä torjuttaisiin ja tutkittaisiin monin verroin suuremmin voimin kuin nyt tehdään.

Se tiedetään tutkimattakin, että iskun tekijät ovat rasisteja, fasisteja tai muuten vain ”maahanmuuttokriittisiä”. Joukossa on paljon niitä, joiden ”aatteelle” oikein nimi on idiotismi.

En tiedä, onko iskun tekijöitä osallistunut rajat kiinni -mielenosoituksiin. Katsoin Facebookista videon, jonka joku oli ottanut Kempeleen äskettäisestä mielenosoituksesta. Siitä saa jonkinlaisen kuvan ihmisistä, jotka näihin mielenosoituksiin osallistuvat.

Ei siellä montaa niin sanottua tavallista ihmistä ollut. Joillakin oli selviä äärioikeistolaisia tunnuksia vaateissaan ja kylteissään. Jotkut olivat humalassa. Jonkun kyltissä luki: ”Saatanan Sipilä!”. Jotkut huusivat maahanmuuttajia ”montun reunalle”.

Eipä ihme, että järjestäjien edustaja yritti pariinkin kertaan estää videoinnin.

Yritin päätellä videosta myös sitä, millainen mahtaa olla tämän rajat kiinni -sakin sosiaalinen koostumus. Uskon, että joukossa on paljon niitä, jotka elävät yhteiskunnallisten tukien varassa. He panisivat rajat kiinni, jotta turvapaikanhakijat eivät tulisi tänne ”elämään yhteiskunnan tuella”, ”loisimaan”. Oikeastaan se on loogista: he eivät halua omalle kakulleen lisää jakajia.

Oman maan aineellisesti ja henkisesti köyhät taistelevat muiden maiden vainottuja ja hätää kärsiviä vastaan. Se on surkea asetelma. Vaikka kaikki maahan pyrkijät tapettaisiin rajalle, oman maan köyhien asia ei paranisi tippaakaan.

Toivokaamme, että edes joulu saataisiin viettää ilman näitä nykyaikaisia jouluvaloja. Joulunahan pitäisi vallita maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Vai oliko se sittenkin: maassa viha ja ihmisillä paha tahto?