maanantai 28. joulukuuta 2015

HS: OAJ: Suomessa tarvitaan satoja opettajia lisää turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vuoksi

Helsingin Sanomat: OAJ: Suomessa tarvitaan satoja opettajia lisää turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vuoksi 28.12.2015
Helsingin Sanomat: Helsinki odottaa maahanmuuttaja­ryntäystä – pian joka neljäs helsinkiläinen ei puhu äidinkielenään suomea

Opettajia tarvitaan lisää muun muassa maahanmuuttajille tarkoitettuihin valmistaviin ryhmiin, erityishuomiota tarvitseviin integroituihin luokkiin sekä Suomi toisena kielenä -ryhmiin.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ arvioi, että Suomessa tarvitaan satoja opettajia lisää turvapaikanhakijoiden määrän kasvun vuoksi.

”Suomeen on tullut tänä vuonna 2 000 pelkästään yksin saapunutta alaikäistä. Lapsi on oikeutettu perusopetukseen heti. Opettajia tarvitaan satoja lisää”, arvioi OAJ:in koulutusjohtaja Heljä Misukka.

Sanomalehti Die Welt kertoi sunnuntaina, että Saksa rekrytoi yli 8000 opettajaa kouluikäisten turvapaikanhakijoiden vuoksi. Saksan kouluihin on tullut tänä vuonna 196 000 uutta pakolaislasta. Yhteensä Saksaan arvioidaan saapuvan tänä vuonna miljoona turvapaikanhakijaa.

Suomessa opettajia tarvitaan lisää muun muassa maahanmuuttajille tarkoitettuihin valmistaviin ryhmiin, erityishuomiota tarvitseviin integroituihin luokkiin sekä suomi toisena kielenä -ryhmiin.

Opettajille ei ole erityisiä kelpoisuusvaatimuksia valmistavan opetuksen ryhmien opettamiseen. Misukan mukaan rekrytoinnista ei koitune suurta ongelmaa, sillä ryhmäkokoja on kouluissa suurennettu ja opettajia vähennetty.

Opetushallituksen tietojen mukaan tänä syksynä Suomessa on perustettu noin 50 uutta maahanmuuttajille tarkoitettua valmistavan opetuksen ryhmää. Niissä työskentelee yleensä yksi opettaja ryhmää kohden ja lisäksi mahdollisesti avustavaa henkilökuntaa.

Opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallituksesta sanoo, että uusien opettajien rekrytoiminen on Suomessa onnistunut pääsääntöisesti hyvin.

”Olen kuullut, että aika hyvin on saatu opettajia näihin valmistavan opetuksen ryhmiin. Joukossa on esimerkiksi pian eläkkeelle jääviä opettajia, jotka ovat päättäneetkin siirtää eläköitymistä. Osa on muuttanut töiden perässä toiselta paikkakunnalta. Ongelmia on ollut lähinnä joillain pienillä paikkakunnilla, joilla rekrytointi on yleensäkin vähän vaikeampaa”, hän sanoo.

Kasvaneen turvapaikanhakijamäärän arvioidaan kuitenkin osaltaan vaikuttavan siihen, että esimerkiksi lastentarhan-, luokan- ja erityisopettajankoulutukseen tarvitaan lisää paikkoja.

OAJ:n koulutusjohtaja Misukka huomauttaa, että vieraskielisten lasten määrä kouluissa kasvaa joka tapauksessa. OAJ on esittänyt kouluihin lisää maahanmuuttajataustaisia opettajia sekä monikulttuurisuustaitojen sisällyttämistä pakollisena opettajankoulutukseen.