tiistai 16. heinäkuuta 2013

Yle: Räsänen eri mieltä poliisin kanssa kerjäläisistä: "On myös havaintoja, että kytköksiä on"

Yle: Räsänen eri mieltä poliisin kanssa kerjäläisistä: "On myös havaintoja, että kytköksiä on" 16.7.2013
Yle: Helsingin kaupunginjohtaja: Kerjäämiskielto järjestyssäännöllä ei lailla
Kansan Uutiset, pääkirjoitus: Kerjääminen ei ole rikos
Yle: Poliisi: Romanikerjäläiset eivät ole ihmiskaupan uhreja 15.7.2013
Yle: Kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset

Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan poliisin arvio kerjäläisistä perustui suppeaan otantaan, minkä vuoksi poliisi ei nähnyt kerjäämisessä merkkejä ihmiskaupasta. Räsäsen mukaan näitä merkkejä kuitenkin on.

Poliisiasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on eri mieltä poliisin kanssa siitä, liittyykö kerjäämiseen ihmiskauppaa. Helsingin poliisi sanoi maanantaina, että Itä-Euroopan romanit eivät ole ihmiskaupan uhreja.

- Tämä varmasti on ihan relevantti, oikea havainto. Mutta meillä on kuitenkin myös havaintoja, että kytköksiä on, vaikka niitä nyt ei näiden kymmenen kerjäläisen kohdalla olisi ollutkaan, sanoo Räsänen.

Poliisi haastatteli heinäkuun alussa kymmentä kerjäläistä. Poliisin arvio perustuu näihin haastatteluihin. Räsäsen mukaan Helsingin poliisin arvio perustuu suppeaan aineistoon. Räsänen sanoo, että Romaniassa kaksi rikollisjärjestöä on tuomittu pitkiin rangaistuksiin. Järjestöt ovat järjestäneet kerjäläisiä muun muassa Suomeen.

- Eli Suomessa on ollut kerjäläisiä ihmiskauppaa tekevän rikollisjärjestön organisoimana vuosina 2005-2009. Eli sieltä meillä ainakin on selkeää näyttöä tästä ihmiskaupasta, Räsänen täsmentää.

Kokoomuksesta väläytettiin äskettäin kerjäämisen täyskieltoa. Räsänen ei usko, että kielto toteutuu ainakaan tällä vaalikaudella.

- Hallitusneuvotteluissa käytiin todellakin keskustelua ja kuuden puolueen välillä löydettiin hyvin herkkä tasapaino siihen, että millä tavalla kerjäämiseen suhtaudutaan. Eli päädyttiin siihen, että kerjäämistä ei sinänsä olla kieltämässä, mutta aggressiivista ja häiritsevää kerjäämistä ollaan suitsimassa.

Räsänen toteaa, että ihmiskauppaa on tarkoitus rajoittaa lainsäädännön avulla.

- Oikeusministeriössä on meneillään ihmiskauppalainsäädännön uudistaminen, jossa kerjäämisen organisointiin liittyvää lainsäädäntöä ollaan täsmentämässä.


________________________________________

Yle: Helsingin kaupunginjohtaja: Kerjäämiskielto järjestyssäännöllä ei lailla

Jussi Pajunen katsoo, että kerjäämisongelma koskettaa vain muutamia kaupunkeja Suomessa, joten sen kieltäminen kunnallisella järjestyssäännöllä on riittävä.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pitää kerjäämisen kieltämistä lailla liian järeänä toimenpiteenä asiassa, joka ei kosketa suurinta osaa Suomen kaupungeista tai kunnista.

- Kerjääminen kuin se esimerkiksi Helsingissä ilmenee, on vain muutaman kunnan asia koko Suomessa. Minkä takia lähteä tekemään lainsäädäntöä, joka ei oikeasti koske valtaosaa suomalaisia kuntia, sanoo Pajunen Ylen Päivän kasvo-ohjelmassa.

Pajunen mielestä kerjäämistä tulisi säädellä järjestyssäännöllä kuntatasolla.

- Kunnan- tai kaupunginvaltuusto päättäisi niistä pelisäännöistä, mitä yhteisessä kaupunkitilassa noudatetaan. Asia hoidettaisiin jonkinlaisen järjestyssäännön ja virhemaksukäytännön kautta.

Kaupunginjohtaja Pajunen itse esittäisi valtuustolle kerjäämisen kieltämistä Helsingissä, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Lain säätäminen ei ratkaise kerjäläisongelmaa

Pajunen toteaa kuitenkin, että kerjäämiskielto ja siitä rankaiseminen ei ratkaise ongelmaa, koska ongelman ydinsyy on romaniväestön huonot olosuhteet Romaniassa ja Bulgariassa. Pajunen katsoo, että nykyisestä juupas-eipäs-keskustelusta pitäisi päästä eteenpäin.

- Se, että eduskunta säätää tai ei säädä tätä lakia ei ratkaise ongelmaa. Nykytilanteenkaan hyväksyminenkään ei ole oikein. Silloin jätämme käyttämättä ne keinot, jotka todella auttaisivat heidän tilannettaan Romaniassa ja Bulgariassa.

Helsingin kokoomus on ajanut kerjäämisen kieltävää lakia, koska kerjäämiseen liittyy ihmiskauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisin tuoreen tilannearvion mukaan kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset.

Sisäministeri Päivi Räsänen ( kd. ) on eri mieltä poliisin kanssa ja katsoo, että kytköksiä ihmiskauppaan on. Räsänen kertoi Yle Uutisille, että nykyisessä hallitusohjelmassa on kuitenkin sovittu, ettei kerjäämistä kielletä tällä hallituskaudella.
________________________________________

Kansan Uutiset, pääkirjoitus: Kerjääminen ei ole rikos

Eräät kokoomuslaiset populistit ovat viritelleet uudelleen aloitetta kerjäämisen kieltämiseksi Helsingissä. Ehdotusta on perusteltu sillä, että toiminnassa on viitteitä ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Ehdotus on populismia, koska se perustuu luuloon, ei tietoon ja ruokkii vääriä mielikuvia äärimmäisen köyhistä ja muutenkin syrjityistä ihmisistä.

Yle Uutiset kertoi maanantaina Helsingin poliisin tekemästä selvityksestä, joka kumoaa kokoomuslaisten luulot. He ovat täällä vapaaehtoisesti, kukaan ei heitä määrää ja silloin siinä ei ole mitään ihmiskauppaa, sanoi rikoskomisario Kari Niinimäki.

Järjestäytynyt rikollisuus ei ole kiinnostunut puuhastelusta, jossa kerjäläiset hankkivat päivässä erilaisten arvioiden mukaan 10–20 euroa.

Jokainen voi miettiä, miten houkuttelevaa on lähteä vieraaseen maahan muutamien lanttien perässä. Tällaista nappikauppaa ei kenenkään kannata kadehtia eikä hiljaa paikoillaan istuvien tai polvistuvien liioin luulisi ketään häiritsevän. Kerjääminen ei ole mikään ratkaisu romanien syrjittyyn asemaan, mutta ei heidän ahdinkoaan saa pahentaa väärien tietojen perusteella.
________________________________________

Yle: Poliisi: Romanikerjäläiset eivät ole ihmiskaupan uhreja

Poliisin tuoreen tilannearvion mukaan romanikerjäläisyyteen Suomessa ei liity ihmiskauppaa tai muuta järjestäytynyttä rikollisuutta. Helsingin poliisi selvitti romanikerjäläisten tilannetta tämän kuun alussa. Kokoomus on Helsingissä ajanut kerjäämisen kieltämistä sillä perusteella, että toiminnissa olisi viitteitä ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Poliisin mukaan romanikerjäläiset ovat saapuneet Suomeen vapaaehtoisesti, eivätkä he ole ihmiskaupan uhreja.

Romanikerjäläisten määrä on pysynyt Helsingissä tänä kesänä edellisvuosien tasolla. Poliisi puhutti romanikerjäläisiä heinäkuun alussa Helsingissä ja kyseisenä päivänä kadulla kerjäsi kymmenen romanialaista ja kaksi bulgarialaista.

- He ovat täällä vapaaehtoisesti, kukaan ei heitä määrää ja silloin siinä ei ole mitään ihmiskauppaa, rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista sanoo.

Erilaisten arvioiden mukaan kerjäläisten päivätienestit liikkuvat 10 - 20 euron paikkeilla.

- Jos puhutaan tällaisesta kymmenen hengen suuruisesta ryhmästä niin ei siinä kyllä kovin isot rahat liiku, Niinimäki toteaa.

Helsingissä kokoomus on ajanut kerjäämisen kieltämistä sillä perusteella, että toiminnissa olisi viitteitä ihmiskaupasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

________________________________________


Yle: Kerjäämistä vahtii suku, eivät rikolliset

Romanikerjäläisillä ei ole mitään tekemistä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa, koska romanisuvut valvovat kerjäämistä, sanoo Helsingin sosiaaliviraston asiantuntija Ylen haastattelussa.

Romanikerjäläiset eivät liity järjestäytyneeseen rikollisuuteen, sanoo Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

- Osa tulee omilla autoillaan. Osa maksaa automatkasta jotakin ja rahoittaa matkaansa Suomesta hankkimillaan kerjäystuloilla ja pullojen keräyksellä, sanoo Räihä.

Räihän mukaan romanisuvut voivat päättää esimerkiksi siitä, miten Helsingin kerjuupaikat jaetaan ja mahdollisesti jopa siitä, mihin maahan romanit matkustavat kerjäämään. Tämä ei kuitenkaan ole sama asia kuin järjestäytynyt rikollisuus.

Räihä kannattaa kerjäämisen kieltämistä, koska kielto voisi toimia viestinä kerjäläisten lähtömaihin, että Suomeen ei kannata tulla kerjäämään. Toisena vaihtoehtona hän esittää, että kaupungit ottaisivat käyttöön järjestyssäännöt, joilla kerjäämiseen voitaisiin puuttua.

Järjestyssääntöjen käyttöönottoa puoltaa se, että kerjääminen on alueellinen ilmiö. Kerjäläisiä nähdään pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta kesätapahtumien vuoksi kerjäläisiä näkyy muuallakin Suomessa.