Turun Sanomat, mielipide: Suomalaisuus osa koettua identiteettiä – ei kotouttamisväline 26.11.2009
Hallitus suunnittelee muuttavansa Suomen kansalaisuuden myöntämisen edellytyksiä siten että kansalaisuus voitaisiin myöntää maahanmuuttajalle viiden vuoden yhtäjaksoisen maassa asumisen jälkeen. Eräänä perusteena pidetään sitä että näin edistetään maahanmuuttajan integroitumista yhteiskuntaamme.
Maamme nopeasti kasvavan maahanmuuttajaväestön sopeuttaminen täkäläisiin oloihin on haastava tehtävä, eikä siinä ole oikoreittiä. On sinänsä erinomaista, että päättäjät miettivät innovatiivisia tapoja maahanmuuttajien kotouttamiseksi, mutta kansalaisuuden käyttö teknisenä välineenä integroitumisen edistämiseksi on kyseenalaista. Epäonnistuessaan lakimuutos saattaa sen sijaan entisestään kasvattaa suomalaiseen arvomaailmaan kohdistuvia paineita, mikä jo nyt hämmentää suurta osaa kantasuomalaisia. Kansalaisuuden myöntäminen ”etupainotteisesti” ei myöskään sisällä takeita siitä että integroituminen todellakin toteutuu kansalaisuuden myöntämisen jälkeen.
Kansalaisuudessa on kysymys identiteetistä. Kansalaisuus on perinteisesti ollut erityinen huomionosoitus henkilölle joka on osoittautunut sopeutuvansa suomalaiseen elämänmuotoon. Kansalaisuuden käyttäminen maahanmuuttajan integroimisen välineenä saattaa johtaa suomalaisuuden kevytversioon, millä on yhteiskunnan koherenssia rapauttava vaikutus.
Suomen kansalaisuuden myöntäminen maahanmuuttajalle on positiivinen tapahtuma silloin kun henkilö on valmis sitoutumaan suomalaiseen identiteettiin ja yhteisöllisyyteen, jota ääritilanteessa voidaan joutua testaamaan esimerkiksi maanpuolustusvelvoitteena. Kansalaisuuden saaminen ei luonnollisestikaan edellytä kaikkien kantaväestön tapojen omaksumista, mutta yhteisöön samastuminen olisi silti toivottavaa jo ennen kansalaisuuden myöntämistä.
Hallituksen ehdotuksen taustalla lienee huoli yhteiskuntamme huoltosuhteen vinoutumisesta suurien ikäluokkien vetäytyessä eläkkeelle. Aktiivinen maahanmuuttopolitiikka on eräs vaikuttava elementti työurien pidentämisen ja kannustavan perhepolitiikan lisäksi, mutta suomalaisia toisiinsa sitovan elementin, kansalaisuuden, kriteerien laskeminen on liian pitkä harha-askel terveestä kansallisesta itsekkyydestä, jota on vaikea vetää takaisin sen osoittautuessa epäonnistuneeksi. Kansalaisuus ei ole kotouttamisväline, vaan sen tulisi toteutua vasta onnistuneen kotoutumisen lopputuloksena.
Timo Konttinen, Raisio