torstai 26. marraskuuta 2009

HS: Romanikerjäläisten asemaan ei näy helpotusta

Helsingin Sanomat: Romanikerjäläisten asemaan ei näy helpotusta 26.11.2009

Kerjäämällä elantoaan tienaavien romanien tilanne ei ole helpottumassa, vaikka yksi kerjäläisiä Suomeen välittänyt rikollisjoukkio jäi äskettäin kiinni Birchisissä Romaniassa. Tilannetta läheltä seuraava avustustyöntekijä arvioi, että köyhien romanien hyväksikäyttö jatkuu vastaisuudessakin.

"Ei mene kahta viikkoa, kun jo entistä ehompi liiga laatii strategiaansa", romanien parissa avustustyötä tehnyt Mauri Ojala sanoo.

Romania elää paljolti avustusten varassa. Maassa ollaan tyytyväisiä, kun romanit häipyvät ulkomaille tienaamaan.

He lähettävät kotimaahan valuuttaa. Samalla sikäläisen yhteiskunnan ei tarvitse huolehtia lakisääteisistä avustuksista sitäkään vähää, jonka se tähän asti on tehnyt.

Esimerkiksi Valea Seacan kylässä Bacaun läänissä Helsingin Diakonissalaitoksen katuprojektille kerrottiin, ettei "toimeentulotukea voida maksaa, koska rahat ovat lopussa, eikä lainaakaan saa".

Romania kuuluu lainananojana roskasarjaan.

Suomessa käy itsellisiä kerjäläisiä, jotka pyytävät vain omaan pussiinsa. Mutta on myös verkostoituneita pikkurikollisia, jotka pyrkivät hyötymään käyttämällä hyväkseen avuttomia.

Projektipäällikkö Johanna Seppälä Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusosastolta sanoo, että pikkubussit tuovat Baltian kautta väkeä Helsinkiin. Matkanjärjestäjät kietaisevat setelit pivoonsa.

Romanien muuttoliikettä ja EU:n vapaata liikkuvuutta pohtineessa seminaarissa Wienissä maalailtiin vastikään mustia kuvia tulevaisuudesta.

"Lyön vetoa, että näette Helsingissä ensi kesänä yskänlääkkeellä huumattuja lapsia kerjäämässä kadulla", lakimies Valeriu Nicolae Policy Center for Roma and Minorities -järjestöstä sanoi suomalaisille.

Kuvateksti:
Helsingissä kerjäävistä romaneista suuri osa on rikollisjärjestöjen valvonnassa.