torstai 19. marraskuuta 2009

YLE: Maahanmuuttajanuorten pakkopalautukset Ihmisoikeusliiton selvitettäväksi

YLE Uutiset: Maahanmuuttajanuorten pakkopalautukset Ihmisoikeusliiton selvitettäväksi 19.11.2009

Ihmisoikeusliitto tekee laajan selvityksen maahanmuuttajataustaisten nuorten niin sanotuista pakkopalautuksista. Suomessa on arvioitu, että joka vuosi useat vanhemmat lähettävät mielestään liian länsimaistuneita nuoria pakolla takaisin suvun lähtömaahan.

Selvityksen teettämisestä päätti keskiviikkona hallituksen Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman ministerityöryhmä. Ajatus ilmiön kartoittamisesta lähti oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) aloitteesta.

- Tämä selvitys on ehdottoman tarpeellinen. Tällä hetkellä meillä on ainoastaan arvailuja ja huhupuheita siitä, kuinka laajasta ilmiöstä tässä Suomessa mahdollisesti on kyse. Euroopassa asiaan on jo herätty ja sitä pidetään merkittävänä ongelmana, Brax sanoo.

Ihmisoikeusliitto haastattelee tutkimusta varten muun muassa kansalaisjärjestöjä, imaameja, islamilaista neuvostoa sekä suurten kaupunkien opetus- ja sosiaalitoimea. Tavoitteena on selvittää, kuinka paljon lapsia tai nuoria Suomesta lähetetään ja mihin maihin.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros muistuttaa, että myös pakkopalautusten taustasyihin on tärkeää pureutua. Hän mukaansa ilmiö on varsin monisyinen.

- Mielestäni on olennaisinta pyrkiä selvittämään tätä ilmiötä puhtaalta pöydältä. Me tiedämme, että näiden pakkopalautusten taustalla on hyvin erilaisia tarinoita, joista jotkut ovat todella ankeita ja toiset eivät niinkään dramaattisia, Kouros sanoo.

Selvitys on tarkoitus julkaista huhtikuun lopussa. Sen pohjalta päätetään, miten ja keiden pitäisi pakkopalautuksiin Suomessa puuttua.