HS: Ympäristöpakolaisten määrä kasvaa rajusti

Helsingin Sanomat, vieraskynä:
Lester R. Brown: Ympäristöpakolaisten määrä kasvaa rajusti 30.11.2009

Aavikoituminen pakottaa suuria ihmisjoukkoja muuttamaan yhä pienemmille alueille.

Maailman ihmiset ovat tällä vuosisadalla jäämässä puristuksiin kasvavien autiomaiden ja nousevien merenpintojen väliin. Jos maapallon kokoa mitataan tuottavalla, ihmisten elättämiseen soveltuvalla maa-alalla, maapallo näyttää kutistuvan.

Väestöntiheyden suurentumisen syy oli aiemmin väestönkasvu. Nyt sitä kasvattaa lisäksi aavikoituminen, pian myös merenpinnan nousu.

Autiomaiden laajentuminen Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, etenkin Sahelin alueella, pakottaa miljoonia ihmisiä lähtemään kohti etelää tai Pohjois-Afrikkaa. YK:n aavikoitumiskokouksessa Tunisiassa vuonna 2006 ennustettiin, että vuoteen 2020 mennessä jopa 60 miljoonaa ihmistä muuttaa Saharan etelänpuolelta Pohjois-Afrikkaan ja Eurooppaan.

Vuoden 2003 lokakuussa Italian viranomaiset löysivät maahan pyrkineiden afrikkalaispakolaisten veneen, joka oli ollut tuuliajolla yli kaksi viikkoa ilman polttoainetta, ruokaa ja vettä. Moni pakolaisista oli ehtinyt kuolla matkan aikana. Henkiin jääneet olivat viskanneet aluksi vainajat yli laidan, mutta pian heillä ei ollut enää voimia nostaa ruumiita. Lopulta kuolleet ja elävät matkasivat samassa veneessä.

Pakolaisten arveltiin olleen somaleita, jotka olivat astuneet veneeseen Libyassa. Eloon jääneet eivät paljastaneet lähtömaataan, jotta heitä ei olisi palautettu. Vieläkään ei tiedetä, miksi he olivat paenneet.

Somalia on ekokatastrofin partaalla. Väestönkasvu, ylilaidunnus ja aavikoituminen ovat tuhonneet laiduntamiseen nojaavan talouden.

Somalipakolaiset suuntaavat erityisesti toiseen epävakaaseen valtioon, Jemeniin. Vuonna 2008 sinne saapuneiden siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden määräksi arvioitiin 50 000, 70 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä pakolaisten virta kasvoi jälleen 30 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Jemenin maa- ja vesivaroihin kohdistuu yhä enemmän paineita, mikä pahentaa maan tilannetta entisestään.

Vuoden 2006 huhtikuussa kalastaja löysi Barbadoksen edustalta kuusimetrisen veneen, jossa oli yhdentoista nuoren miehen ruumiit. Vene oli ilmeisesti matkalla kohti Kanariansaaria, jonne monet Eurooppaan pyrkivät afrikkalaiset suuntaavat. Matkustajat olivat ilmeisesti ajelehtineet yli 3 200 kilometriä ennen kuin päätyivät Karibialle.

Vastaavia tarinoita on paljon. Vuoden 2006 syyskuussa poliisi pysäytti Mauritaniasta lähteneitä veneitä, joissa oli yhteensä lähes 1 200 ihmistä.

Italian, Espanjan ja Turkin rannoille ajautuu ruumiita päivittäin.

Meksikossa vuosittain ainakin satatuhatta ihmistä jättää maapalstansa, jotka ovat joko niin pieniä tai niin pahasti eroosion näivettämiä, etteivät perheet voi saada niistä elantoaan. He lähtevät Meksikon kaupunkeihin tai yrittävät laittomasti Yhdysvaltoihin. Moni heistä menehtyy Arizonan erämaan kuumuudessa. Vuodesta 2001 lähtien Arizonan rajaseuduilta on löydetty joka vuosi noin 200 ruumista.

Maapallon väestön odotetaan kasvavan 2,4 miljardilla ihmisellä vuoteen 2050 mennessä.

Suuri osa maailman ihmisistä asuu maissa, joissa pohjavesi laskee liikapumppauksen vuoksi ja ihmisten on lähdettävä etsimään vettä muualta.

Vesipakolaisuudesta tulee arkipäivää, erityisesti kuivan ja puolikuivan maan alueilla, joilla väestö kasvaa nopeammin kuin vesivarat uudistuvat. Luoteis-Intiassa kyliä autioituu pohjaveden ehtymisen takia, ja Pohjois- ja Länsi-Kiinassa miljoonat kyläläiset saattavat joutua muuttamaan vesipulan takia.

Aavikoituminen ajaa suuria ihmisjoukkoja yhä pienemmille alueille. Yhdysvaltojen Keskilännessä tomumyrskyt pakottivat 1930-luvulla kolme miljoonaa ihmistä lähtemään kodeistaan – Kiinan maakunnissa aavikoituminen voi ajaa kodeistaan kymmeniä miljoonia.

Afrikassa Saharan autiomaan laajeneminen on pakottanut monet marokkolaiset, tunisialaiset ja algerialaiset lähtemään pohjoiseen kohti Välimerta.

Marokko yrittää epätoivoisesti sopeutua kuivuuteen uudistamalla maatalouttaan: viljakasveja korvataan vähemmän vettä vaativilla hedelmä- ja viinitarhoilla.

Nigeriassa viljelijät ja paimenet sulloutuvat tuottavan maan alueelle, joka kutistuu jatkuvasti. Pakolaiset päätyvät yleensä kaupunkeihin. Monet heistä asettuvat laittomasti vallattuihin asuntoihin, ja osa muuttaa ulkomaille.

Iranissa aavikoitumisen tai vesipulan takia hylättyjä kyliä on jo tuhansia. Pelkästään tunnin ajomatkan päässä Teheranista sijaitsevan pienen Damavandin kaupungin ympäristössä on 88 autioitunutta kylää.

Brasiliassa uhattuna on noin 66 miljoonaa hehtaaria viljelymaata, josta valtaosa sijaitsee maan koillisosassa. Meksikossa hyödyttömäksi muuttunutta viljelymaata on jo yli 59 miljoonaa hehtaaria.

Merenpinnan nousun ennustetaan aiheuttavan tulevaisuudessa vielä suuremman paon kuin aavikoitumisen ja vesipulan, sillä maailman väestö on keskittynyt alaville maille rakennettuihin rannikkokaupunkeihin ja jokisuistojen riisinviljelyalueille. Pakolaisten määrä voi kasvaa jopa satoihin miljooniin.

Olennainen kysymys on, kestävätkö hallitukset merenpinnan nousun aiheuttaman poliittisen ja taloudellisen paineen. Suuria ihmisjoukkoja on asutettava uudelleen samalla kun rannikkoseudut kärsivät mittavia tappioita.

Meidän on tällä vuosisadalla sopeuduttava nopeaan väestönkasvuun, aavikoitumiseen ja merenpintojen nousuun, jotka saatettiin alkuun 1900-luvulla. Valinta on yksinkertainen: joko käännämme kehityksen suunnan tai jäämme sen jalkoihin.

Lester R. Brown Kirjoittaja on yhdysvaltalaisen Earth Policy Institute -ympäristöjärjestön perustaja ja johtaja.