tiistai 23. maaliskuuta 2010

Frank Johansson: Vastakkainasettelua

Frank Johansson: Vastakkainasettelua 23.3.2010
Arja Alho: Keskinäinen kunnioitus

Sammon johtaja ja miljonääri Nalle Wahlroos on lukenut sambialaisen Dambisa Moyon pamfletin Dead Aid ja on sen jälkeen Suomen Kuvalehden haastattelussa sitä mieltä, että kehitysyhteistyö pitäisi lopettaa osana muita leikkauksia valtiotalouden tasapainottamiseksi. Maahanmuuttoa vastustavat ksenofobit ja heitä peesaavat poliitikot ovat sitä mieltä, että maahanmuuttajaperheiden (jolla siis itse asiassa tässä yhteydessä tarkoitetaan vain afrikkalaisia tai arabimaista tulevia muunvärisiä turvapaikanhakijoita) sosiaaliapu pitäisikin laittaa vanhainkotien suomalaisten pyllyjen vaippoihin. Mielenkiintoisia vastakkainasetteluja.

Rahan käyttö on poliittista. Miettivätkö kansallismieliset ksenofobit koskaan sitä, että ne poliitikot, jotka nyt puhuvat maahanmuuttajien vähimmäistoimentulon leikkaamisesta ovat ne samat poliitikot puoluekannasta riippumatta, jotka ovat jo leikanneet pois niitä rahoja vanhuksilta vanhainkodissa. Se raha, joka otetaan pois yhdestä osaa sosiaalimenoja, ei useinkaan siirry menoluokan sisällä vaan johonkin toiseen asiaan. Kuten vaikka ilmavoimien Hornet koneisiin tai turvetukiaisiin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on huolissaan siitä, että ulkomaalaisvihamieliset ihmiset Suomessa kokevat, että heidän oikeustajunsa on loukattu. Miksi nuo saavat, mutta me emme. Toisten ihmisten oikeustajua loukkaa perintöveron laskeminen tai yritysjohtajien saamat bonukset. Kaikki on poliittista.

Kaikkia näitä keskusteluja yhdistävät kysymykset solidaarisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tällä hetkellä Suomessa ei juuri löydy valtakunnan tason poliitikkoa joka tosissaan puhuisi näiden kahden puolesta sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu on ajan henki. Viis muista kunhan me pärjäämme ja saamme.

Ihan oksettaa tämän yhteiskunnan ilmapiiri.

Minun unelmassani (ja ilman niitä olisin jo kuollut tähän kylmyyteen) on tietenkin joko/tai kysymyksiä kuten esimerkiksi kyllä hyvinvointivaltiolle ja ei veronleikkauksille. Mutta myös yhtä monta sekä/että tilanteita, kuten vaippoja ja lisää hoitajia vanhainkoteihin ja lastentarhoihin ja toimeentulotukea tarvitsevien maahanmuuttajien tukemista. Tässä on kyse poliittisista valinnoista.

Mutta palataan vielä tuohon Nalle Wahlroosin (joka 23.3. HS:ssä tänään julkaistussa kuvassa osoittaa mieltä nuorena taistolaisena) ahaa-elämykseen.

Dambisa Moyo on Harvardissa koulutuksensa saanut ja Maailmanpankissa ja Goldman Sachs investointipankkiirifirmassa työskennellyt ekonomisti. Hänen reseptinsä Afrikalle on enemmän markkinataloutta. Muilta valtioilta saaman rahan sijasta afrikkalaisten tulee hakea investointeja ja lainoja markkinoilta. Silloin pyörät lähtisivät pyörimään. Hän poliittinen ja taloudellinen maailmankuvansa ja ajattelunsa on yhtä suuri uusliberalistinen kuin Nallen. Ei yhtään ihme, että herra kiinnostuu.

Samassa haastattelussa Wahlroos myös myisi valtion omaisuutta (itse asiassa hän todennäköisesti ostaisi, sillä ei hän hänellä ole valtaa sitä myydä, vaikutusvaltaa ehdottaa myymistä sitäkin enemmän) ja leikkaisi yliopistorahoitusta (ilmeisesti, jottei tuhlattaisi rahaa yhteiskuntakriittisesti ajattelevien humanistien kouluttamiseen).

Olen muuten itsekin sitä mieltä, että kehitysyhteistyö ei toimi, mutta se ei johdu siitä, että meillä on liian vähän markkinataloutta, se johtuu siitä, että sitä on jo nyt liikaa. Kehitysmaat tarvitsevat maailmanlaajuisen talousarkkitehtuurin remonttia, jossa he saisivat enemmän valtaa. He tarvitsevat suojia oman taloutensa kehittämiseksi, jotta paikallinen ruoka olisi edullisempaa kuin EU:sta tuotu, jotta tulppaanien sijaan kasvatettaisiin ruokaa ja jotta voidaan luoda paikallisia hyödyntävää ja jaettavaa hyvinvointia. He tarvitsevat todellisia toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi länsimaissa ja lisää demokratiaa omissa maissaan. Tätä demokratiaa ei voi viedä, mutta satsaamalla peruskoulutukseen saadaan lisää kriittisesti ajattelevia ihmisiä, jotka sitä vaativat.

Niin siitä vastakkainasettelusta muuten vielä: eniten sitä luovat toimittajat, koska standardijournalismin mukaan juttu tehdään siten, että kaksi asiaa asetetaan vastakkain. Se antaa vaikutelman objektiivisuudesta ja se luo juttuun draamaa.

PÄIVÄN KIRJA: Vihdoin viimein kahlasin läpi brittilläis/kreikkalaisen kriittisen oikeustieteen rääväsuun Costas Douzinasin ihmisoikeuksien historiaa ja filosofisia perusteita dekonstruoivan The End of Human Rights kirjan. Ja tässä yhteydessä tuo End siis tarkoittaa sekä loppua että päämäärää. Harvemmin mikään kirja tuntuu niin tärkeältä ja jatkankin saman tien saman herran uusimmalla Human Rights and Empire. Näissä on ihan toisenlaisia ahaa-elämyksiä kuin Dambisa Moyon kirjassa. Ehkä tärkein: ihmisoikeuksissa on aina (tai siis pitäisi olla) kyse ei minun vaan toisen oikeuksista: siis maahanmuuttajan, vanhankodin vanhuksen ja kehitysmaan maanviljelijän ja koululaisen oikeuksista.

_________________________________________

Arja Alho: Keskinäinen kunnioitus

Luin joku aika sitten Richard Sennettin kirjan ”Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa”. Se selvensi paljon sumeana näyttävältä maailman menon ja ihmisenä olemisen kysymystaulua.

Itse asiassa menneen viikon keskusteluavaukset niin Björn Wahlroosin ehdottama valtiontalouden säästötalkoiden aloittaminen kehitysavusta kuin edelleen vellova ns. maahanmuuttajakriittinen keskustelu avautuvat uuteen näkökulmaan. Tai mikseipä kovin yksityinen vanhempien ja lasten välinen suhde.

Wahlroos perusteli ehdotustaan sambialaissyntyisen naisekonomistin Dambisa Moyon teoksella (Dead Aid, eli ) Kuollut apu. Kehitysapu Afrikassa, eurooppalaisten piirtämissä karttavaltioissa, jotka ovat raaka-aineriippuvaisia ja joissa ei ole ollut toimivaa kansalaisyhteiskuntaa eikä keskiluokkaa, on ollut aiheuttamassa Afrikan maitten taloudellista riippuvuutta, korruptiota ja pitkittynyttä köyhyyttä. Muta kuten lista osoittaa, on siis muitakin tekijöitä kehitysapu. Kehitystuki on edelleen hyvä väline nälänhädän, luonnonkatastrofien tai sotien kourissa elävien ihmisten pakolaisuuden – nykyajan kansainvaellusten - syitten torjumiselle. Haasteellisinta onkin luoda edellytyksiä tukea saavissa maissa oma-avulle.

Mutta mitä Sennet voi antaa mamu-kriittiset vastaan kukkahattuiset –asetelmaan? On puhuttava alemmuudentunteesta ja keskinäisen kunnioituksen puutteesta - mutta ei niin kuin äkkiseltään luulisi: me hyvät vastaan ne pahat.

Useimmilla meistä on ylenmääräiset luulot itsestään. Jokainen yliarvioi voiton ja aliarvioi tappion mahdollisuuden. Kateus saa ihmiset tavoittelemaan pientäkin voiton mahdollisuutta. Eri aikoina kateuden viettelykselle on yritetty luoda vastavoimaa. Valistusaikana painotettiin itsensä rakastamisen hyvettä. Se syntyy samoista aineksista kuin ammattiylpeys: hyvin tehdystä työstä ja sen tuottamasta tyydytyksestä.

Kurjalistoon liittyvä halveksunta on ollut aina yleistä. Sitä on yritetty ratkaista luomalla hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltiota perustellaan oikein sillä, että se pitää huolen apua ja tukea tarvitsevista ihmisistä silloinkin kun myötätunto ja sääli on loppunut. Mutta toimiiko nykyinen hyvinvointivaltiomme keskinäisen kunnioituksen hengessä?

Otetaanpa esimerkiksi usein kuullut repliikit: ”Työ on parasta sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvan jakamisen sijaan on pantava ihmiset/pakolaiset. Kaikenlaiset instituutiot ja ammattilaiset ovat hyvinvointivaltion byrokratiaa. Niitten sijaan tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyöntekijöitä.” Onko puhe vasemmistolaista vai oikeistolaista? Kummatkin niin kuitenkin puhuvat. Nämä puheet vähentävät keskinäistä kunnioitusta ja eristävät sosiaaliavun tarvitsijat muusta yhteiskunnasta.

Sennet päätyy sellaisen tasa-arvon tavoittelemiseen, joka perustuu autonomisuuden psykologiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että emme yritä hakea tasa-arvoa ymmärtämällä, vaan hyväksymällä muissa sen mitä emme heissä ymmärrä. Aivan samalla tavalla kuin hyväksymme sen, että lääkärit tai opettajat tietävät mitä he tekevät vaikka emme sitä itse ymmärtäisikään. MUTTA autonomia on vastavuoroista. Myös potilailla ja oppilailla on vastaavasti sellaista tietoa, jota on kunnioitettava kuten myös turvapaikanhakijoilla ja maahanmuuttajilla.

Kun emme yhteiskunnassa yleisemminkään anna tilaa psykologiselle autonomialle, toistemme kunnioitukselle - joka muuten näkyy siinäkin, että yritysjohtajalla on oikeus miljoonaluokan erorahaan mutta ikään kuin alemmalla, ahtaajalla ei - vihapuheella on kasvualustansa. Hyvinvointivaltio tarvitsee uuden autonomiaa kunnioittavan käyttöjärjestelmän, josta hyötyvät kaikki, täällä olevat ja tänne tulevat.. Rintama kansa vastaan eliitti menee muuten kunnioituksen suhteen ihan rikki ja aivan toisin kuin luulemme.