HS mielipide/Pakolaisneuvonta: Pakolaisten suojelu ja kehityspolitiikka eri asioita

Helsingin Sanomat, mielipide/Eva Lindberg (Pakolaisneuvonta): Pakolaisten suojelu ja kehityspolitiikka eri asioita 25.3.2010

Kehitysmaat majoittavat neljä viidesosaa maailman pakolaisista. Vesa Karttunen (HS 22. 3.) kyseenalaisti pakolaisten vastaanottamisen Suomessa kokonaisuudessaan.

Pakolaisia on 40 miljoonaa, joista 16 miljoonaa on paennut kotimaastaan. Kansainvälisistä pakolaisista valtaosa elää kehitysmaiden leireillä ja kaupunkislummeissa. Moni ei voi palata kotimaahansa eikä rakentaa normaalia elämää pakolaisenakaan. Ratkaisua etsitään hakeutumalla siirtotyöläisiksi tai turvapaikanhakijoiksi, pieni osa pääsee pakolaiskiintiöön.

Globaaliin pakolaisongelmaan ei ole keksitty täydellisiä ratkaisuja.

Maailmassa ei liene yhtään valtiota, joka vastaanottaisi pakolaisia ja turvapaikanhakijoita mielellään tai pitäisi kotouttamista helppona tehtävänä. Vastuuta jaetaan velvollisuudesta ja humanitaarisista syistä.

Miten perustelemme esimerkiksi jordanialaisille, kenialaisille tai kolumbialaisille, joiden kotimaissa elää jo nyt miljoonia pakolaisia, että me emme halua osallistua talkoisiin, ja lähialueilla on kannettava vielä enemmän vastuuta?

Pakolaiskriisi voisi syntyä myös lähempänä – jos naapurimaassamme olisi miljoonia pakolaisia, todennäköisesti vaatisimme heidän sijoittamistaan muuallekin kuin Suomeen.

Turvapaikkajärjestelmää arvostellaan siitä, ettei se ratkaise maailman ongelmia. Ei kukaan väitäkään, että kansainvälisen suojelun järjestelmän tarkoitus on poistaa konfliktit ja köyhyys. Pakkosiirtolaisuuden syihin vaikutetaan ensisijaisesti kauppa- ja kehityspolitiikalla.

Perusteeksi torjua pakolaiset omalta maaperältämme ei riitä se, ettei kaikkia maailman kärsiviä ei voida auttaa. Samalla perusteella voitaisiin lopettaa kaikki yhteiskunnallinen toiminta, joka ei poista koko ongelmaa.

Väitetään, että maahan tulevat turvapaikanhakijat ovat maansa hyväosaista eliittiä – tai vaihtoehtoisesti lukutaidottomia köyhiä. Todellisuus on kaikkea näiden ääripäiden väliltä, ja kotoutuminen hyvin yksilöllistä.

Turvapaikkapäätöksen ratkaisevat perusteet suojelun tarpeelle, ei esimerkiksi varallisuus tai koulutustausta. Pelkkä köyhyys ei siis ole suojelun peruste.

Eva Lindberg
toiminnanjohtaja
Pakolaisneuvonta ry