sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Ilkka: "Poliitikoilta suoraselkäinen ei rasismille"

Ilkka: "Poliitikoilta suoraselkäinen ei rasismille" 28.3.2010

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen sanoo olevansa todella huolissaan maassamme ilmenevistä mielipiteistä maahanmuuttajia kohtaan.

- Jotakin kertoo se, että somalitaustainen suomalainen ihminen, työstään rauhanpalkinnolla palkittu, joutuu perheeseensä kohdistuneen rasismin takia muuttamaan tästä maasta, Pentikäinen kertaa tapausta omasta työyhteisöstään.

Hän näkee, että viimeisen vuoden aikana asenteet ovat vain koventuneet.

- Tämä on erittäin huolestuttavaa, myös siinä mielessä, että selvästikin poliittiset puolueet tarkastelevat asiaa hyvin opportunistisesti eli tulevien vaalien ja niissä vaaleissa saatavan kannatuksen näkökulmasta.

- Kun ihmisten henkinen moraali ja inhimillisyys horjuvat, silloin tarvitaan poliittisilta liikkeiltä suoraselkäisyyttä. On asioita, joita pitää tukea vain sen takia että ne asiat ovat oikein, vaikka sillä ei välttämättä aina saisi suurta kannatusta. Tätä ilmiötä pitää johtaa edestä oikeaan suuntaan sen sijaan että peesattaisiin perässä.