Husein Muhammed: Kristillisdemokraattien politiikka on epäkristillistä

Husein Muhammed: Kristillisdemokraattien politiikka on epäkristillistä 1.11.2010

Päivi Räsänen: Suojelutarve ei ole pakolaisten valintaperuste, se on itsestäänselvyys

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen on viime päivinä kertonut mielipiteitään maahanmuutosta. Hän haluaisi jakaa ihmiset heihin, joita autetaan, ja heihin, jotka ilmeisesti uskontonsa – tai koska he eivät lainkaan usko – vuoksi eivät saisi apua.

Räsänen kertoo, että kristityt löytävät Suomesta seurakuntayhteyden, minkä vuoksi heidän on muita helpompi sopeutua maahamme. Pitäisikö siis uskonnottomien suomalaistenkin ottaa kristitty kaste – ja omaksua Räsäsen usko – sopeutuakseen suomalaisiksi? Vaatimus on täysin väärä.

Lisäksi Räsäsen väitteelle siitä, että juuri kristityt sopeutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan mutta muut eivät, ei ole mitään todisteita. Suomen perinteisten vähemmistöjen eli romanien (uskonnoltaan kristittyjä), tataarien (uskonnoltaan muslimeja) ja suomenjuutalaisten (uskonnoltaan juutalaisia) tilanne olisi pikemminkin todiste päinvastaisesta. Tataarit ovat menestyneet suomalaisessa yhteiskunnassa itse asiassa keskimäärin jopa paremmin kuin valtaväestö.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita irakilaislähtöisten pakolaisten tilanne Ruotsissa. Muslimien lisäksi Irakista on joutunut pakenemaan merkittävä määrä kristittyjä. Kuitenkaan ei ole mitään todisteita siitä, että toiseen uskontokuntaan kuuluvien tilanne olisi erilainen kuin toiseen kuuluvien.

En tietystikään väitä, että kristittynä oleminen estäisi ketään sopeutumasta suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisin kuin Räsänen väittää, kuuluminen kristinuskoon tai muuhun uskontokuntaan ei kuitenkaan sellaisenaan estä eikä myös edistä sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, jonka enemmistö joka tapauksessa elää täysin maallistunutta elämää.


Henkilökohtaisen vakaumuksen kunnioittaminen on omiaan vähentämään ahdistusta. Keskinäinen kunnioitus helpottaa kaikkien sopeutumista. Ahdasmielinen vaihtoehdottomuus sen sijaan aiheuttaa ihmisille ahdistusta ja vaikeuttaa yhteiseloa siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmiset ovat kuitenkin yksilöinä erilaisia. Räsäsen toive on itsekäs: hän haluaisi ilman vaihtoehtoja kaikkien noudattavan hänen tapaansa elää.

On toki totta, ettei ihmistä ei ole luotu elämään yksin. Maassamme on lukemattomia yhteisöjä. Eikö urheiluseuraan, kansalaisjärjestöön, koulun oppilaskuntaan tai vaikka metsästysseuraan liittyminen riittäisi sopeutumisavuksi aivan yhtä lailla, tai vaikka aivan tavallisen arjen viettäminen kaupassakäynteineen, ystävien tapaamisineen jne.? Yhteisöllisyyttä ja siten apua sopeutumiseen löytyy kaikkialta.

Olen uskonnoltani muslimi ja poliittisilta näkemyksiltä sekularisti. Tavoittelen sellaista yhteiskuntaa, jossa jokaisella olisi uskonnonvapaus, mutta jossa politiikkaa ei tehtäisi tietyn uskonnon ehdoin. Toisaalta valtio ei saisi myöskään suosia tai syrjiä mitään uskontoa.

Tästä huolimatta – tai ehkä juuri tämän takia – kunnioitan sekä muslimina että sekularistina syvästi monia kristinuskon periaatteita. Räsäsen mielipidettä voi pitää hyvin epäkristillisenä. Uuden Testamentin keskeisin sisältö, Vuorisaarna, kertoo: "kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" (Matt. 7:12) sekä "älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt. 7:1). Näitä voi pitää hyvinä elämänohjeina kaikille uskonnosta tai aatteesta riippumatta.

Räsäsen kannattaisi myös muistaa Jeesuksen ohje: " Anna keisarille mikä keisarille kuuluu." eli jättää sekoittamatta uskontoa ja politiikkaa ja välttää pakkosyöttämästä ahdasmielistä uskonnontulkintaansa meille kaikille.

Ihmiset, jotka itsekkäistä syistä haluavat rajoittaa muiden ihmisten oikeuksia, ehkä unohtavat, miltä heistä itsestään tuntuisi joutua omien vaatimustensa kohteeksi.

Kirjoittajalta ilmestyy alkuvuodesta 2011 kirja muslimeista Suomessa. Kirjan julkaisee Kustannusosakeyhtiö Teos.

_______________________________________________

Päivi Räsänen: Suojelutarve ei ole pakolaisten valintaperuste, se on itsestäänselvyys

Sisäasiainministeriö julkaisi tämän vuoden elokuussa dosentti Marco Krogarsin tekemän tutkimuksen sisäisen turvallisuuden toimintaympäristön kehitysnäkymistä. Suosittelen tutustumaan selvitykseen. Tässä lainaus raportista: ”Kokemukset Euroopasta osoittavat, ettei kulttuurisesti hyvin erilaiset lähtökohdat omaava siirtolaisväestö integroidu helposti kantaväestöön. Syntyy etnisiä keskittymiä – jopa kaupunginosia – joissa eletään erilaisin pelisäännöin kuin toisaalla samassa valtiossa. Helposti käy myös niin, että lähtömaista periytyvät moraalikäsitykset siirtyvät sellaisenaan kohdemaahan, vaikka niiden ja vallitsevan lainsäädännön ristiriita olisi ilmeinen. Yksilöiden toimintaa ohjaavat erilaiset moraaliset ja uskonnolliset koodit lainsäädäntöä vahvemmin. Syntyy konflikteja, jotka yleensä vain vahvistavat eriytymiskehitystä. Suomessa käyttöönotettu termi, kotouttaminen, on positiivisesta lähtökohdastaan huolimatta vaikeasti implementoitavissa mittavien kulttuurierojen vallitessa.”

Kiintiöpakolaisten valikoinnissa tulee mielestäni painottaa vahvemmin mahdollisuutta sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Ylioppilaslehden haastattelussa otin vainon kohteeksi joutuneet kristityt esimerkiksi ryhmistä, joiden on sopeutuminen on usein ollut onnistunutta. Suomessa on hyviä kokemuksia esimerkiksi Burmasta (Myanmar) tai Sudanista tulleiden pakolaisten integraatiosta. Uskonnolliset yhdyssiteet kantaväestöön helpottavat käytännössä sopeutumista. Myös esimerkiksi kommunismia paenneiden vietnamilaispakolaisten kotouttaminen sujui aikoinaan hyvin.

En siis esittänyt, että Suomeen otettaisiin ainoastaan kristittyjä pakolaisia tai että valikoinnin peruste olisi ensisijaisesti uskonnollinen. Valikoinnin perusteena tulisi mielestäni olla mahdollisuus sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja siinä merkittävää on luontevien siteiden syntyminen kantaväestöön. Kun huomattava osa pakolaista on uskontonsa vuoksi vainottuja, on relevanttia ottaa huomioon myös tämä seikka.

Espoon piispa Mikko Heikka sanoi, että kirkko valitsisi pakolaiset vain suojeluntarpeen perusteella. Suojelutarve on kuitenkin itsestään selvä lähtökohta. Se ei ole valintaperuste. Maailman miljoonista pakolaisleireillä asuvista jokainen on suojeluntarpeen alainen. Kaikkia vainon kohteeksi joutuneita tulee auttaa, riippumatta heidän uskonnostaan tai muusta vainon syystä. Kaikkia maailman hädänalaisia emme voi ottaa Suomeen, mutta oma osuutemme meidän tulee hoitaa. Suomi on sitoutunut omalta osaltaan kantamaan vastuunsa pakolaisten hädästä ottamalla vastaan vuosittain 750 kiintiöpakolaista.

Suojelutarpeen lisäksi kansallisesti käytetään erilaisia perusteita, joiden avulla pakolaisia näiden miljoonien joukosta valitaan. Suomi valitsee kohdeleirit, viranomaisemme tutustuvat YK:n pakolaisjärjestön esivalitsemien perheiden henkilötietolomakkeisiin ja sen jälkeen lentävät paikan päälle haastattelemaan kutakin perhettä erikseen. Lopulliset päätökset tehdään Suomessa. Tässä valinnassa maiden tulisi tehdä nykyistä parempaa työnjakoa, että sopeutumismahdollisuus myös kulttuurinäkökohdista huomioitaisiin paremmin. Muistutan, että myös vainotut kristityt pakolaisleireillä tarvitsevat suojelua.

Jotkut ovat ilmaisseet paheksuntansa siihen, että ylipäänsä esitän valikointiin joitakin perusteita. Pakolaisia joka tapauksessa valikoidaan kansallisesti määritellyillä perusteilla. Oman mielipiteensä pakolaisten valikointiperusteisiin toi Osmo Soininvaara, joka ehdotti tuoreessa blogissaan (23.10), että pakolaisleireiltä ”pitää valita niitä, joilla on parhaat mahdollisuudet menestyä teollisuusmaissa. Siis parhaimmisto. Jos otamme parhaimmistoa, voimme ottaa samalla budjettirahoituksella paljon enemmän. Parhaiten koulutetut menestyvät meillä parhaiten, mutta onko oikein riistää parhaimmisto pakolaisleireiltä? Ainakin lyhyellä aikavälillä olisi, sillä leireillä ei ole koulutuksella kerrassaan mitään käyttöä.” Itse painottaisin sitä, että niin pakolaisten oman edun kuin maamme kannalta valikoinnissa tulisi kiinnittää huomiota siihen, millaiset vainon kohteeksi joutuneet ryhmät sopeutuvat vastaanottajamaahan luontevimmin.

Korostan vielä sitä, että suuri osa Euroopan ja Suomen muslimiväestöstä on rauhaa tahtovia, tavallista arkea eläviä kansalaisia. Esimerkiksi Suomen tataariväestö on integroitunut yhteiskuntaamme erinomaisen hyvin ja on osa kantaväestöämme. Muslimipakolaiset ovat lähtömaasta ja sen olosuhteista riippuen heterogeeninen ryhmä aivan kuten muidenkin uskontokuntien edustajat.

Keskustelussa on sekoitettu myös maahanmuutto ja pakolaisuus. Valikointi koskee vain pakolaisstatuksen saavia. Maahanmuuttoa tapahtuu aivan muilla perusteilla, mm. työperäisillä ja perhesuhteilla. Valikointi ei koske myöskään turvapaikanhakijoita. He saapuvat Suomeen ja heidän turvapaikkansa ratkaistaan täällä puhtaasti suojelutarpeen ja lähtömaan turvallisuuden perusteella.