sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

HS: Verovaroilla tuettu muslimisivusto teki miljoonatappiot ja lopetti toimintansa

Helsingin Sanomat: Verovaroilla tuettu muslimisivusto teki miljoonatappiot ja lopetti toimintansa 18.3.2012

Tasavallan presidentti Tarja Halonen tulee hälisevän väkijoukon halki tarjoilijan kanssa Mohamed El-Fatatryn luo.

Tarjoilijan kantaman tarjottimen kulmalla on kaksi samppanjalasia.

"Nämä ovat alkoholittomia", Halonen sanoo englanniksi. "Toinen minulle ja toinen sinulle."

Eletään helmikuuta 2010.

Muslimeille suunnattu nettisivusto Muxlim.com ja sivuston perustaja El-Fatatry ovat juuri saaneet Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon. Palkinnon perusteissa sanotaan sivuston olevan maailman suurin muslimeille suunnattu verkosto.

"Poliittisesti ja uskonnollisesti riippumattomana se edistää erinomaisesti eri kulttuurien välistä dialogia", Halonen sanoo onnittelupuheessaan.

Onnittelupuheissa ei puhuta sivuston vaikeuksista, vaikka ne ovat jo olemassa.

Runsas kuukausi sitten kävi niin, että Muxlim.com suljettiin. Sillä on miljoonatappiot.

Ensimmäisen kerran Mohamed El-Fatatrystä kerrottiin pienessä etelähelsinkiläisessä Läs-lehdessä syksyllä 2006.

Toimittaja Riku Siivonen luonnehti El-Fatatryä "muslimien Linus Torvaldsiksi", maailmanlaajuiseen suosioon nousseen Linux-käyttöjärjestelmän suomalaisen kehittäjän mukaan.

Arabiemiraateissa toimittajaperheeseen vuonna 1984 syntynyt El-Fatatry tuli Suomeen ilmaisen opiskelumahdollisuuden perässä. Mediatekniikan opinnot Evtek-ammattikorkeakoulussa jäivät kesken, mutta El-Fatatry keskittyi nettisivustoihin.

El-Fatatry oli perustanut MuslimSpace-nimisen muslimeille suunnatun blogipalvelun ja yhdeksän muuta verkkosivustoa. Mukana oli nettikauppa ja videosivusto koraanin opettelemiseksi.

Siivosen kehittämä luonnehdinta jäi eloon. Juuri ilmestyneessä Finnairin Blue Wings -lehdessä Fatatryä kutsutaan yhä muslimien Torvaldsiksi.

El-Fatatrystä kirjoitettiin myös Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla syksyllä 2006.

El-Fatatry suunnitteli silloin yhdistävänsä kaikki sivustonsa yhdeksi, Muxlim-nimiseksi portaaliksi. Tuohon aikaan portaali oli internetin muotisana, se tarkoitti paljon asioita yhdistävää sivustoa.

Kun Muxlim.com avattiin marraskuussa 2006, se muistutti Suomi24-sivustoa. Sivulla julkaistiin blogeja ja videoita, ja siellä pystyi keskustelemaan sivuston muiden käyttäjien kanssa.

Samalla alkoi myös El-Fatatryn nousu maailmanmaineeseen.

Suomalaisista lehdistä hän on ollut Kauppalehti Option ja Markkinointi&Mainonnan kannessa. Yleisradion FST5 on tehnyt El-Fatatrystä dokumentin. Pienempiä haastatteluita on ollut lukuisia.

El-Fatatry keräsi huomiota myös ulkomailla. Pelkästään vuonna 2008 häntä haastateltiin satoja kertoja eri tiedotusvälineissä. Lista on huikea: Fox, Time, Guardian, ABC News, Agence France-Presse. . .

Kirsikkana kakussa suomenruotsalainen kustantamo Söderströms on julkaisemassa El-Fatatryn elämäkerran. Muxlim.com-sivustolta löytyy tällä hetkellä vain David J. Cordin kirjoittaman kirjan mainos.

Kirjassa kerrotaan Muxlimin tarina, myös El-Fatatryn tapaaminen Halosen kanssa. Kirja täydennettynä tuoreimmilla käänteillä julkistetaan huhtikuun puolivälissä. Silloin ehkä kerrotaan Muxlimin tulevaisuudesta. Yleisradion mukaan sivu saatetaan myydä Turkkiin.

"Haloo", vastaa El-Fatatry puhelimeen. Hän suostuu haastatteluun auliisti ja ehdottaa paikaksi Kappelia Esplanadin puistossa.

Tyylikkääseen mustaan pukuun pukeutunut roteva mies tuoksuu vahvasti Hugo Bossin deodorantilta. Katse on intensiivinen ja puhevirta vuolas. Kädet heiluvat koko ajan.

Maneereiltaan El-Fatatry muistuttaa amerikkalaista yritysjohtajaa.

Hän ei puhu juurikaan suomea, mutta opiskelee parhaillaan ruotsia.

Amerikkalaisen yritysjohtajan tavoin El-Fatatry ei hyväksy väitettä Muxlimin epäonnistumisesta. Hänen mukaansa sivuston todellinen arvo oli siinä, miten se muutti käsityksiä muslimeista ja heille markkinoinnista.

El-Fatatry maalailee kuvaa, jossa Muxlim on raivannut tietä uusille yrittäjille. Hän mainitsee muslimimarkkinoihin keskittyneen markkinointitoimisto Ogilvy Noorin, kohta avattavan turkkilaisen Salaam World -verkkosivuston ja suomalaisen Umma-lehden.

"Kukaan ei voi sanoa, että Muxlim ei olisi potkaissut liikkeelle kaikkia näitä", El-Fatatry sanoo.

Kysytäänpä.


New Yorkissa pääkonttoriaan pitävä Ogilvy & Mather on yksi maailman suurimmista mainos- ja markkinointitoimistoista. Sen osana toimiva Ogilvy Noor on erikoistunut muslimeille suunnattuun markkinointiin.

Ogilvy Noorin perustaja Nazia Dubois kertoo sähköpostitse, ettei El-Fatatryn väite pidä paikkaansa.

"Kun Ogilvy Noor perustettiin toukokuussa 2010, emme tienneet mitään Muxlimin olemassaolosta", Dubois sanoo.

Muxlim-sivuston taloudellinen tilanne ei ollut missään vaiheessa häävi.

Ensimmäisten neljän vuoden aikana yhtiö teki yli kahden miljoonan euron tappiot.

Tuloja Muxlim ei oikein koskaan saanut aikaan. Neljässä vuodessa se myi mainoksia ja konsulttipalveluita vain 82 000 eurolla.

Varsinaiset rahansa yhtiö sai pääomasijoittajilta. Ruotsalainen Rite Ventures investoi yhtiöön runsaan miljoonan. Tietoturvayhtiö F-Securen perustaja ja Nokian hallituksen nykyinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa tuki yhtiötä miljoonalla eurolla.

Veronmaksajien rahoja Muxlim sai Tekesin kautta yli 400 000 euroa.

Nykyisin Rite Ventures arvioi, että Muxlim-sijoituksen arvo on nolla euroa.

El-Fatatry puolustelee. Yhtiötä ei hänen mukaansa pystytty kasvattamaan riittävän suureksi. Hän puhuu lasikatosta: Suomesta puuttuu bisnesosaaminen.

"Saatoin löytää taitavia ihmisiä, jotka eivät ole sitoutuneita, tai sitoutuneita ihmisiä, jotka eivät ole taitavia", El-Fatatry sanoo.

El-Fatatryn mukaan hän ei missään vaiheessa halunnut olla myyntimies.

"Se on yksi minun heikkouksistani. Synnyin Arabiemiraatteihin, maahan, jossa halvin, parhaiten saatavilla oleva hyödyke on käteinen raha. Me arvostimme kaikkea muuta. Rahaa oli yltäkylläisesti, joten emme välittäneet siitä."

El-Fatatryn verotietojen mukaan hän tienasi vajaat 6 000 euroa kuukaudessa vuonna 2010. Aiempina vuosina tulot olivat pienempiä.

Hänelle kertyi myös säästöjä: hän lahjoitti viime vuonna 46 000 euroa Eva Biaudet'n presidentinvaalikampanjaan.

Jälkikäteen arvioituna voisi sanoa, että Muxlim.com oli kupla.

Sivuston idea vetosi liberaalissa lännessä: vihdoin muslimit saadaan kuluttamaan ja mainonnan piiriin.

Muxlim piti myös itse yllä mielikuvaa omasta menestyksestään.

Yhtiö mainosti sivuillaan, että "Muxlim on maailman suurin Muslimien elämäntapayhteisö, joka tavoittaa kymmeniä miljoonia käyttäjiä yli 190 maasta." Sama väite toistui myös El-Fatatryn konferensseissa pitämissä esitelmissä.

Huhtikuussa ilmestyvässä elämäkerrassa El-Fatatry sanoo, että tavoittaminen ei tarkoitakaan todellisia kävijämääriä, vaan ainoastaan mahdollisia kävijöitä.

"Se ei tarkoittanut sivustoa käyttävien ihmisten määrää, kuten jotkut toimittajat kuvittelivat", hän sanoo.

Toimittajat todella kuvittelivat näin. Tammikuun lopussa ilmestynyt Apu-lehti hehkuttaa Muxlimia kritiikittömästi ja kertoo sivustolla olevan 25 miljoonaa käyttäjää.

Todellisuudessa Muxlimin kävijämäärä on ollut paljon pienempi.

Helsingin Sanomien verkkosivujen kävijämääriin erikoistuneiden asiantuntijoiden mukaan Muxlimin kävijämäärä on ollut alle 200 000 kävijää viikossa.

Se on hyvin vähän. Sillä sijoittuisi Suomen nettisivujen kävijätilastossa sijalle 40 eli häntäpäähän. Samanlaista liikennettä on esimerkiksi 7 päivää -lehdellä.

Muxlimilla ei ollut tuloja, sitä ei tunneta kovinkaan laajasti, ja kävijämäärät olivat vahvasti liioiteltuja.

Mitä mieltä El-Fatatry on, oliko Muxlim kupla?

"Jotkut sanovat, että maailmanvaluutta on myös jonkinlainen kupla. Mihin voimme vetää linjan sen välille, mikä on kupla ja mikä ei?"

Haastattelun päätyttyä El-Fatatry suuntaa kohti toista tapaamista. Hän on mukana suunnittelemassa uutta teknologia-alan yritystä.

Kovasta puhujasta kuullaan vielä.



David J. Cord: Mohamed 2.0 – Disruption Manifesto. Söderströms. Ilmestyy huhtikuun puolivälissä.