torstai 15. maaliskuuta 2012

YLE: KHO:n uusi presidentti Vihervuori: Hallinto-oikeudet ovat yhteiskunnan kuumemittari

YLE Uutiset: KHO:n uusi presidentti Vihervuori: Hallinto-oikeudet ovat yhteiskunnan kuumemittari 15.3.2012

Korkeimman hallinto-oikeuden uusi presidentti Pekka Vihervuori sanoo, että suomalaisen yhteiskunnan kulloinenkin kipuilu näkyy aina myös hallinto-oikeuksissa. Noususuhdanteen aikana riidellään kaavoituksesta ja rakentamisesta - laskusuhdanteessa toimeentulotuesta ja lastensuojelusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden graniittipalatsi Helsingin Fabianinkadulla sai uuden isännän viikko sitten, kun sen pitkäaikainen päällikkö Pekka Hallberg jäi eläkkeelle.


[...]

Joka neljäs case ulkomaalaisjuttu

Maailman muuttuminen suomalaisen lintukodon ympärillä näkyy myös ulkomaalaisjuttujen määrän kehittymisessä.

Tätä nykyä jo joka neljäs korkeimpaan hallinto-oikeuteen kulkeutuva juttu liittyy ulkomaalaisasioihin. Tuhat tapausta vuodessa.

- Kyse on yleiseurooppalaisesta ilmiöstä. Ulkomaalaisjuttujen määrän lisääntyminen kertoo Suomen kansainvälistymisestä, rajojen avoimuudesta ja yhteiskunnan muuttumisesta.

Ovatko Suomen viranomaiset aiempaa tiukkapipoisempia vai ovatko tänne pyrkivät ulkomaalaiset yhä tietoisempia oikeuksistaan?

- Tuohon kysymykseen ei ole yhtä ainoata ja yleispätevää vastausta. Tutkimme jokaisen meille saapuneen tapauksen yksi kerrallaan ja yksilöllisesti.


Puheet tuomarivaltiosta eivät pelota

Nykylainsäädäntö on repaleista, monitulkintaista - ja usein myös ylikansallista. Tuomarilla on työssään ratkaisupakko - tuomarin on tajuttava ainakin alkeet myös kryptisestä Eurooppa-oikeudesta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista jutuista jo kolmannes perustuu Eurooppa-oikeuden tulkintakäytäntöihin.

Oletteko te jo käytännössä Strasbourgin ja Luxemburgin oikeuspalatsien vankeja?

- Emme me sentään vankeja ole. Toki me joudumme vakavasti opiskelemaan eurooppalaista oikeuskäytäntöä - niin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kuin Euroopan unionin tuomioistuimenkin luomaa oikeusperimää.

- Keskustelua niin sanotusta tuomarivaltiosta kuulee aina silloin tällöin maailmalla. Itse en koe sitä - ainakaan näillä näkymin - Suomessa ongelmana. Lakien soveltaminen on aina myös lakien tulkintaa.