tiistai 27. maaliskuuta 2012

Nelonen: Kiinan valtio antaa rutkasti rahaa suomalaisten kiinanopetukseen

Nelonen: Kiinan valtio antaa rutkasti rahaa suomalaisten kiinanopetukseen 27.3.2012

Kiinan valtio ostaa tietään maailman kulttuurimahtien joukkoon. Kiinan kieltä ja kulttuuria markkinoivia keskuksia on perustettu eri puolille maailmaa jo 350 - ja määrä lisääntyy koko ajan.

Helsingin yliopiston yhteydessäkin toimii Konfutse-instituutti, jonka kuluista puolet maksaa Kiina. Sekä opettajat että oppikirjat tulevat Kiinasta. Ykkösjohtaja on Suomesta, kakkosjohtaja Kiinasta.

Konfutse-instituutin merkitys kiinan kielen opettajana onkin Suomessa melkoinen. Viime vuonna sen kielitunneilla kävi yliopistokaupungeissa 600 ihmistä.

Yksi aktiivisimmista opiskelijoista on filosofiaa pääaineenaan lukeva Jukka Solehmainen.

- Tämä on loistava mahdollisuus opiskella kiinaa, Solehmainen hehkuttaa.

- On myös toimintaa, jota järjestetään täällä asuvien kiinalaisten kanssa. Sehän on mainiota kielen opiskelun ja kulttuurin kannalta.

Helsingin Konfutse-instituutin johtaja Anja Lahtinen korostaa, että instituutti avaa suomalaisille myös ovia Kiinan yliopistoihin.

Yliopistot ovatkin tarttuneet hanakasti Kiinan avokätisiin tarjouksiin. Eri puolille maailmaa on perustettu muutamassa vuodessa 350 Konfutse-instituuttia, myös tunnetuimpiin yliopistoihin kuten Stanfordiin.

Maailmalla instituuttien on pelätty heikentävän yliopistojen itsenäisyyttä. Yhdysvalloissa paljastuikin, että kiinalaiset ovat esimerkiksi yrittäneet vaikuttaa yliopiston Taiwan-opetukseen.

Lahtinen vakuuttaa, että Helsingin Yliopiston itsenäisyys ei ole vaarassa. Kiinalle herkistä asioista kuten itsenäisestä Taiwanista, Tiibetistä tai toisinajatteljoista voidaan hänen mukaansa puhua, jos tutkimusten aiheet niitä liippaavat.