maanantai 7. syyskuuta 2009

HS: Muutos 2011 -liike Soinille hyödyksi


Helsingin Sanomat:
Pääkirjoitus: Muutos 2011 -liike Soinille hyödyksi
7.9.2009


Suomeen puuhataan maahanmuuttokriittistä puoluetta. Puuhamiehinä toimivat sitoutumattoman perussuomalaisen kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon hengenheimolaiset. Yhdistyksen viralliseksi nimeksi tuli Muutos 2011.

Seuraavaksi yhdistys pyrkii keräämään puoluerekisterin vaatimat 5 000 kannattajakorttia. Siinä porukka onnistunee helposti.

Puolue pyrkii saamaan Halla-ahon kärkiehdokkaakseen ensi eduskuntavaaleissa. Tavoitteena on kolme kansanedustajaa. Halla-aho on vastannut julkisuudessa harkitsevansa asiaa vuoden verran.

Asiasta on keskusteltu vilkkaasti verkossa. Vilkas nettikeskustelu on yksi tälle ilmiölle tyypillinen piirre.

Yksi ilmeinen syy oman puolueen perustamiseen on pettymys perussuomalaisten puheenjohtajaan Timo Soiniin. Löyhästi perussuomalaisten liepeillä on kourallinen ihmisiä, joiden mielestä Soinin maahanmuuttolinja on liian lepsu. Lisäksi maahanmuuttokriitikot eivät ole saaneet puolueessa sellaista asemaa, jonka he haluaisivat. Siitä on Soini pitänyt huolen.

Toisaalta ainakaan Halla-aho ei voi väittää, ettei hän saa sanomaansa kuuluviin, kun hän on istunut Helsingin kaupunginvaltuustossa tuppisuuna vuodenvaihteesta lähtien.

Puoluehanke voidaan nähdä yrityksenä hajottaa perussuomalaisten rivit. Soini itse kuitenkin suhtautuu hankkeeseen levollisesti, ainakin "plokinsa" perusteella.

Itse asiassa äänekkäimpien maahanmuuttokriitikoiden lähteminen perussuomalaisista voi toimia Soinin hyväksi. Jäljelle jäävää porukkaa on helpompi hallita, eikä Soini joudu vaalitenteissä vastaamaan kiivaimpien maahanmuuttokriitikoiden puheista ja teoista.

Muutospuolueen perustamisessa on se hyvä puoli, että siten voidaan vihdoin mitata, minkälainen kannatus maahanmuuttokriittisyydellä todella on. Puolueen perustaminen on helppoa, vaaleissa näkyvän aidon kannatuksen kerääminen ei.