keskiviikko 30. syyskuuta 2009

HS/STT: Tilastokeskus: Suomalaisia kuusi miljoonaa vuonna 2042

HS/STT: Tilastokeskus: Suomalaisia kuusi miljoonaa vuonna 2042
YLE Uutiset: Suomessa kuusi miljoonaa asukasta vuonna 2042
Tilastokeskuksen tiedote: Väestöennuste 2009–2060


Suomen väkiluku jatkaa kasvuaan. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan väkiluku ylittää kuuden miljoonan asukkaan rajan vuonna 2042, jos väestökehitys jatkuu nykyiseen malliin.

Kuolleiden vuotuinen määrä ylittää syntyvyyden ennusteessa vuonna 2034, mutta maahanmuutto pitää senkin jälkeen väestönkasvua yllä. Vuosittaiseksi maahanmuuttovoitoksi on arvioitu 15 000 henkeä.

Ennusteen mukaan yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee ja työikäisten eli 15–64-vuotiaiden osuus laskee. Lapsia ja eläkeikäisiä oli viime vuoden lopussa 50,3 sataa työikäistä kohden. Ennusteen mukaan vuonna 2016 luku olisi 60,4 ja siitä kymmenen vuotta myöhemmin 70,5.
Maakunnista väkiluvun ennustetaan pienenevän eniten Etelä-Savossa ja Kainuussa. Kasvua odotetaan Ahvenanmaalle, Itä-Uudellemaalle ja Uudellemaalle.

Väestöennusteessa oletetaan, että kuolevuuden aleneminen jatkuu ja syntyvyys ja muuttovoitto ulkomailta pysyvät havaitulla tasolla.
______________________________

YLE Uutiset: Suomessa kuusi miljoonaa asukasta vuonna 2042

Suomessa on vuonna 2042 jo yli kuusi miljoonaa asukasta, jos väestökehitys jatkuu nykyisellään, arvioi Tilastokeskus väestöennusteessaan.

Vuonna 2034 tapahtuu iso muutos, kun kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän. Väestönkasvun ylläpitäjä on sen jälkeen nettomaahanmuutto. Vuotuinen nettomuutto on oletuksen mukaan 15 000 ihmistä.

Tilastokeskuksen arvio perustuu syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen menneeseen kehitykseen.

Ennusteen mukaan syntyvyys ja muuttovoitto ulkomailta pysyvät nykyisellään ja kuolevuuden aleneminen jatkuu havaitun kaltaisena.

Huoltosuhde heikkenee ja eläkeläisten määrä kasvaa

Vuoteen 2040 mennessä yli 65-vuotiaita on väestöstä 27 prosenttia. Nyt luku on 17 ja vuonna 2060 jo 29 prosenttia.

Työikäisten eli 15-64-vuotiaiden määrä vähenee nykyisestä 66 prosentista vuoden 2040 mennessä 58 prosenttiin ja vuoteen 2060 mennessä jo 56 prosenttiin. Työikäisten määrä alkaa vähetä jo ensi vuonna, kun suurten ikäluokkien eläköityminen alkaa.

Samaan aikaan huoltosuhde eli lasten ja eläkeikäisten suhde sataa työikäistä kohti nousee nopeasti. Vuoden 2008 lopulla suhde oli 50,3, vuonna 2016 se on 60,4 ja vuonna 2026 jo 70,5. Vuonna 2060 se on tilastokeskuksen mukaan jo 79,1.

Samalla eläkeikäisten määrä nousee nykyisestä noin 905 000:sta aina 1,79 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä.

Maakunnat autioistuvat

Jos ennusteen mukainen maan sisäinen muuttoliike toteutuu, niin Etelä-Savon väkiluku pienenee kahdeksan prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Kainuun väkimäärä vähenee samaan aikaan kuusi prosenttia.

Eniten väkiluku kasvaa Ahvenanmaan,Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan maakunnassa. Vuonna 2030 näissä maakunnissa asuu noin 20 prosenttia enemmän ihmisiä kuin nyt.
_____________________________________

Tilastokeskuksen tiedote: Väestöennuste 2009–2060

Suomen väkiluvun kasvu jatkuu myös tulevaisuudessa. Maamme väkiluku ylittää 6 miljoonan asukkaan rajan vuonna 2042, jos väestökehitys jatkuu nykyisen kaltaisena, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta väestöennusteesta. Ennuste perustuu havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä.

Väestöennuste on laadittu koko maan osalta vuoteen 2060 ja alueittain vuoteen 2040 asti. Väestöennusteessa oletetaan, että syntyvyys ja muuttovoitto ulkomailta pysyvät havaitulla tasolla ja kuolevuuden aleneminen jatkuu havaitun kaltaisena. Ennusteen mukaan vuonna 2034 vuotuinen kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän, mutta nettomaahanmuuton oletetaan pitävän väestönkasvua yllä vielä sen jälkeen. Vuotuiseksi nettomaahanmuutoksi on oletettu 15 000 henkeä.

Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 17 prosentista 27 prosenttiin vuoteen 2040 ja 29 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Työikäisten (15-64-vuotiaiden) osuus väestöstä pienenee nykyisestä 66 prosentista 58 prosenttiin vuoteen 2040 ja 56 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Työikäisten määrä alkaa vähentyä vuonna 2010, jolloin sotien jälkeiset suuret ikäluokat siirtyvät eläkeikään.

Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja eläkeikäisten määrä sataa työikäistä kohden nousee nopeasti lähitulevaisuudessa. Väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2008 lopussa 50,3. Ennusteen mukaan vuonna 2016 huoltosuhde olisi 60,4 ja nousisi 70,5:een vuoteen 2026 mennessä. Vuonna 2060 väestöllinen huoltosuhde olisi 79,1.

Väestöllinen huoltosuhde 1865–2060
Väestöllinen huoltosuhde 1865–2060

Eläkeikäisten eli 65 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien määrä lähes kaksinkertaistuu nykyisestä 905 000:sta 1,79 miljoonaan vuoteen 2060 mennessä. Yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan nousevan viime vuodenvaihteen 2 prosentista 7 prosenttiin ja heidän määränsä nykyisestä 108 000:sta 463 000:een.

Jos maan sisäinen muuttoliike jatkuu samanlaisena kuin viimeisenä viitenä vuotena, Etelä-Savon väkiluku pienenee vuoteen 2030 mennessä 8 prosenttia nykyisestä. Seuraavaksi eniten eli kuudella prosentilla väestö vähenee ennusteen mukaan Kainuun maakunnassa. Suhteellisesti eniten väkiluvun ennustetaan kasvavan Ahvenanmaan, Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan maakunnissa. Niiden väkiluku olisi vuonna 2030 noin 20 prosenttia nykyistä suurempi.

Tilastokeskuksen väestöennusteet perustuvat havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä. Niitä laadittaessa ei oteta huomioon taloudellisten, sosiaalisten eikä muiden yhteiskunta- tai aluepoliittisten päätösten mahdollista vaikutusta tulevaan väestönkehitykseen. Laskelmat ilmaisevat lähinnä sen, mihin väestökehitys johtaa, jos se jatkuu nykyisen kaltaisena. Niitä ei siis tule tulkita vääjäämättä toteutuvana kehityksenä. Väestöennusteen tehtävä on tarjota päättäjille työkaluja sen arvioimiseksi, tarvitaanko toimia, joilla kehitykseen voidaan vaikuttaa.