sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Savon Sanomat: Kunnat saamassa lisää korvauksia pakolaisista

Savon Sanomat: Kunnat saamassa lisää korvauksia pakolaisista

Sisäministeriö pitää riittämättömänä hallituksen esittämää korotusta pakolaisten kotouttamisesta maksettaviin kuntakorvauksiin.

Valtion maksamat korvaukset pakolaisten vastaanotosta sekä valmistavasta opetuksesta ovat nousemassa ensi vuonna.

Maahanmuuttojohtaja Mervi Virtanen esittää, että korotusten lisäksi tulisi harkita pidennyksiä korvausaikoihin. Nykyään kunnat saavat valtion korvauksia vain ensimmäiset kolme vuotta.

- Osa tarvitsee enemmän. Luku- ja kirjoitustaidoton aikuinen ei pääse kolmessa vuodessa työmarkkinoille, Virtanen sanoo.

Asia on Virtasen mukaan pohdittavana kotouttamislain uudistuksessa, jonka odotetaan tulevan eduskunnan käsittelyyn ensi keväänä.