torstai 24. syyskuuta 2009

YLE: Suomalaiset pyrkivät töihin ulkomaille

YLE Uutiset: Suomalaiset pyrkivät töihin ulkomaille

Huono työtilanne Suomessa ajaa monet koulutetut nuoret ja aikuiset ulkomaille töihin. Töitä haetaan etenkin Britanniasta, Ruotsista ja Saksasta.

Kasvava kiinnostus ulkomailla työskentelyä kohtaan on huomattu työ- ja elinkeinotoimistoissa sekä työnvälitysyrityksissä. Kansainvälisen työnvälitysyritys Monsterin tuote- ja kehitysjohtaja Marja Pylkkänen sanoo, että yhä useammat työnhakijat haluavat kirjoittaa ansioluettelonsa sekä suomeksi että englanniksi.


- Jos katsoo meidän verkkosivuilla tehtyjä hakuja, niin eniten haetaan Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa olevia työpaikkoja.

Talouskriisi koskee koko Eurooppaa, mutta avoimien työpaikkojen määrät vaihtelevat maittain. Pylkkäsen mukaan esimerkiksi Ruotsissa on nyt tarjolla matkailualan työpaikkoja.

- Kruunun kurssin takia turismi vetää siellä hyvin ja siltä puolelta löytyy töitä.

Avoimista paikoista löytyy myös asiantuntijatehtäviä, IT-alan ja hoitoalan työpaikkoja.

EURES-neuvoja Tuula Kinnunenkin Euroopan työnvälityspalvelusta Helsingistä on huomannut ulkomailla olevien työpaikkojen kiinnostavan.

- Meillä käy enemmän ja enemmän työnhakijoita, jotka miettivät vaihtoehtoja Euroopassa, EU- ja ETA-alueella sekä Sveitsissä. Uusista unionin jäsenmaista kiinnostavat Unkari ja Tsekki.
Kielitaito ja ansioluettelo kuntoon

Ulkomailta työtä hakevan on tärkeää osata kohdemaan kieltä. Neuvojien mielestä kannattaa hakeutua hyvissä ajoin kielikurssille, jos omassa kielitaidossa on puutteita.

Ennen työpaikan hakemista myös ansioluettelo pitää viilata kuntoon. Ulkomailla työpaikkoja täytetään usein suoraan CV-tietokannasta. Hyvällä ansioluettelolla voi kiriä hakijajoukon kärkeen.

- CV:n pitää ehdottomasti olla tehty englanniksi ja täytyy kertoa, mitä valintoja on tehnyt ja mihin aineisiin on tutkinnossaan keskittynyt, koska ne ovat oleellisia tietoja työnantajalle.