tiistai 22. syyskuuta 2009

YLE: Maanpuolustuskoulutuksesta turvataitoja ja suomen opintoja

YLE Uutiset: Maanpuolustuskoulutuksesta turvataitoja ja suomen opintoja

Pienen palon voi itse sammuttaa ja poliisiin voi luottaa, opetetaan maahanmuuttajan turvakurssilla Rovaniemellä. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kurssi on lajinsa ensimmäinen kotoutuville tarkoitettu koulutus Suomessa.



MPK aikoo levittää kurssi-ideansa koko maahan.

Tässä koulutuksessa turvallisuutta opetetaan enemmän tekemällä kuin teorialla. Syyskuun aikana Rovaniemen aikuislukion peruskoululinjalaiset ovat oppineet kansalaisen perustietämykseen kuuluvia turvallisuustaitoja selkosuomella.

- Opimme, miten palon voi sammuttaa. Ja että hätätilanteessa pitää soittaa poliisille, paloasemalle tai ambulanssi paikalle, kertoo kolme vuotta Suomessa asunut, Afganistanista kotoisin oleva Ahmaet Muhamadi.

- Maahanmuuttajat eivät välttämättä tiedä, mitä voi tai saa tehdä, tai miten tulee toimia, kertoo kurssi-idean isä, MPK:n Lapin maanpuolustuspiirin kurssipäällikkö Yrjö Säkkinen.

Viranomaiset kansalaisia varten

Suomeen kriisimaasta saapuvan silmissä viranomaiset eivät olekaan ystäviä, jos kokemukset kotimaassa ovat olleet huonoja.

- Korostamme, että viranomaiset ovat kansalaisia varten, Säkkinen sanoo.

Muun muassa poliisi ja pelastuslaitos esittelevät toimintaansa kurssin aikana.

- Maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista on jo puhuttu pari vuotta. Halusin tehdä omalta osaltani asialle jotain, Säkkinen kertoo ideansa synnystä.

Seuraavaksi mennään metsään

Koulutukseen osallistuu 12 ulkomaalaistausta peruskoululinjan kakkosluokkalaista.

Kurssi kestää neljä viikkoa. Kolmena arki-iltaa on jo kouluttauduttu, syyskuun alusta asti kerran viikossa.

Lauantaina mennään kirjaimellisesti metsään, Rovaniemen Ounasvaaran taakse Toramoon.

- Opetamme luonnossa suunnistamista ja jokamiehenoikeuksia. Lisäksi paikalla on rasteja, jossa harjoitellaan tulenteko- ja ensiaputaitoja, Säkkinen luettelee.

- Sitten todistus kouraan ja merkki rintaan, Säkkinen naurahtaa kertoessaan lauantaisista kurssin päättäjäisistä.

Vaatimuksena perustaidot suomesta

Kurssille osallistujat ovat olleet Suomessa 1-3 vuotta ja käyneet kotouttamiskoulutuksen. Heillä on siten perustaidot suomen kielestä.

- Olemme oppineet myös uusia suomalaisia sanoja, kertoo projektipäällikkö Kirsti Kaivola Lapin koulutuskuntayhtymän Rovapolut-hankkeesta.

Myös Kaivola on ollut kurssilla mukana, seurannut tiiviisti uuden kurssin toteutumista.

Rovapolut EU-hanke edistää maahanmuuttajien kouluttautumista ja työllistymistä Rovaniemellä. Se myös rahoittaa maahanmuuttajan turvakurssin.

Positiivisia yllätyksiä

Säkkinen kertoo, että opiskelijat ovat olleet innostuneita kurssista.

- Sille on selvästi ollut sosiaalinen tilaus.

Yllättävää Säkkisen mielestä oli, että tavallisesti liikuntatunneista kieltäytyvät arabinaiset lähtivät oikopäätä mukaan henkilökohtaiseen turvallisuuskoulutukseen.

Afganistanista kotoisin oleva rouva Fahimeh Navabi vahvistaa asian.

- Se oli todella hyvä kurssi, kertoo viisi vuotta Suomessa asunut Navabi.

Jatkoa Rovaniemellä ja muuallakin

Maahanmuuttajan turvakurssi on leviämässä nyt valtakunnalliseksi, osaksi MPK:n Suomen laajuista kurssitarjotinta.

- Tarve on olemassa mahdollisesti myös eritasoisille kursseille, alkeis- ja jatkoryhmille, Säkkinen sanoo.

Tilaajan maksama kurssi toteutetaan yleensä vapaaehtoisvoimin. Säkkisen mukaan rahaa tarvitaan kuitenkin esimerkiksi ruokailun järjestämiseen.

Ainakin Rovaniemelle on tulossa uusi kurssi ensi vuonna, paljastaa Yrjö Säkkinen.

- Tämä olisi hyvä kaikille ulkomaalaisille, jotka asuvat Suomessa, kiteyttää Ahmaet Muhamadi