torstai 17. kesäkuuta 2010

Lappeenrannan Uutiset: Raja paljasti rikoskokonaisuuden ja väärinkäytettyjä henkilötietoja

Lappeenrannan Uutiset: Raja paljasti rikoskokonaisuuden ja väärinkäytettyjä henkilötietoja 17.6.2010

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on suorittanut esitutkinnan rikostapauksessa, jossa kahden miehen ja yhden naisen epäillään syyllistyneen elokuussa 2009 Virolahdella laittoman maahantulon järjestämisrikokseen.

Henkilöt ovat syntyperältään afrikkalaisia ja he ovat aikanaan saapuneet Suomeen alaikäisinä turvapaikanhakijoina. Laittoman maahantulon järjestämisessä päätekijänä toimineen noin 30-vuotiaan miehen epäillään lisäksi syyllistyneen useisiin muihin rikoksiin.

Miehen tekemiä rikoksia on tutkittu Kaakkois-Suomen rajavartioston ja Eteläisen tullipiirin yhteisessä tutkintaryhmässä.

Laittoman maahantulon järjestäminen

Laittoman maahantulon järjestämisen toteuttamiseksi kolmen henkilön seurue matkusti henkilöautolla Vaalimaan rajanylityspaikan kautta Pietariin, missä seurueeseen kuulunut 27-vuotias nainen ilmoitti Suomen Pietarin konsulaattiin Suomen passinsa katoamisesta.

Väärin perustein tehdyn passin katoamisilmoituksen perusteella naiselle myönnettiin Suomen Pietarin konsulaatista kotimatkapassi.

Tämän jälkeen nainen luovutti kadonneeksi ilmoittamansa passin Pietarissa oleskelleelle afrikkalaisnaiselle käytettäväksi matkustamiseen Pietarista Suomeen.

Passin luovuttamisen jälkeen seurue jakautui kahteen osaan siten, että passinsa kadonneeksi ilmoittanut nainen ja päätekijänä toiminut mies matkustivat Venäjältä Suomeen junalla.

Kuljettajana toiminut 23-vuotias mies ja väärällä passilla matkustanut 33-vuotias nainen yrittivät saapua Suomeen henkilöautolla Torfjanovkan rajanylityspaikan kautta.

Venäjän rajaviranomaiset havaitsivat naisen käyttävän toiselle henkilölle kuuluvaa passia ja kaksikon matka keskeytyi Torfjanovkan rajanylityspaikalle.

Muut rikokset

Esitutkinnan aikana selvisi, että päätekijän voidaan epäillä syyllistyneen myös valtionrajarikoksiin, rekisterimerkintärikoksiin, petoksiin, väärennyksiin ja törkeisiin väärennyksiin.

Tullin suorittamassa esitutkinnassa miehen epäillään syyllistyneen törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen.

Mies oli onnistunut ottamaan käyttöönsä kahden Suomesta pois muuttaneen maanmiehensä henkilöllisyyden ja yhteiskunnallisen statuksen.

Hän hankki veljensä henkilötiedoilla, mutta omalla valokuvallaan, Suomen muukalaispassin ja onnistui melkein saamaan Suomen kansalaisuuden veljensä tiedoilla.

Lisäksi hänellä oli käytössään myös toisen maanmiehensä henkilötiedoilla, mutta omalla kuvallaan varustettu Suomen passi ja kuvallinen henkilökortti.

Vääriä henkilötietoja käyttämällä miehellä oli mahdollisuus esiintyä Suomen kansalaisena, hankkia Suomen kansalaisen aito matkustusasiakirja ja henkilöllisyystodistus, kuulua sairausvakuutuksen piiriin, saada perusteetonta työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukea sekä matkustaa ulkomaille väärillä nimillä.

Yhteiskunnan tukien saamiseksi mies oli asioinut väärillä henkilötiedoilla useissa eri virastoissa ja saanut väärin perustein tukia 15 kuukauden aikana noin 20 000 euron edestä.

Lisäksi esitutkinnan aikana tehdyssä kansainvälisessä rekisterivertailussa kävi ilmi, että sama mies oli rekisteröity turvapaikan- ja viisuminhakijana vielä kahdella eri henkilöllisyydellä Ruotsissa ja Englannissa.

____________________________________________________________

Iltalehti/STT: Yrittäjän epäillään huijanneen tukia väärillä henkilötiedoilla

Yrittäjän epäillään esiintyneen useilla henkilötiedoilla ja hankkineen väärin perustein tukia noin 20 000 euron arvosta.

28-vuotiasta miestä epäillään muun muassa törkeistä väärennyksistä, petoksista, rekisterimerkintärikoksista ja valtionrajarikoksista.

Miehen toimia on tutkittu sekä Kaakkois-Suomen rajavartiostossa että eteläisessä tullipiirissä. Tutkinta alkoi viime elokuussa, kun 33-vuotias afrikkalaisnainen yritti saapua väärällä passilla Suomeen Venäjältä. Laittoman maahantulon järjestämisestä epäillään myös toista miestä ja 27-vuotiasta naista. Kolmikko saapui aikoinaan Suomeen Afrikasta alaikäisinä turvapaikanhakijoina.

Vyyhden afrikkalaistaustaista päätekijää epäillään myös törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta maahantuontiyrityksessään. Tutkinnan mukaan mies oli rekisteröity turvapaikan- ja viisuminhakijana vielä kahdella eri henkilöllisyydellä Ruotsissa ja Britanniassa.