perjantai 18. kesäkuuta 2010

Suomenmaa: Keskustalla ei vielä kantaa kerjäämiskieltoon

Suomenmaa: Keskustalla ei vielä kantaa kerjäämiskieltoon 18.6.2010

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Tapani Töllin mukaan keskustalla ei ole vielä virallista kantaa kerjäämiseen mahdolliseen kieltämiseen. Itse hän ei innostu totaalikiellosta.

Töllin mielestä avun pyytämisen pitää olla mahdollista, eikä hän lähtisi rankaisemaan asemalla euroa tai kahta junalippuun pyytäviä. Toinen asia on organisoitu ja ammattimainen kerjääminen, johon hänen mielestään pitää pystyä puuttumaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hakola teki huhtikuussa lakialoitteen kerjäämisen kieltämisestä sakkorangaistuksen uhalla. Aloitteen allekirjoitti 51 kansanedustajaa, joista yhdeksän oli keskustalaisia.

Kerjäämiskieltoa selvittää parhaillaan sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) asettama työryhmä, jonka väliraportti valmistuu ensi viikolla.

Suomalaiset romanijärjestöt vastustavat kerjäämisen kieltämistä. Järjestöt luovuttavat maanantaina Holmlundille julkilausuman, jossa ne ilmoittavat pitävänsä lakialoitetta EU:n perustussopimuksen vastaisena.

Romanijärjestöt paheksuvat myös sitä, ettei Holmlundin asettamaan työryhmään ole kelpuutettu mukaan yhtään romania.

Annukka Kantola

Lisää aiheesta perjantain Suomenmaassa

Kuvateksti:
Suomalaiset romanijärjestöt pitävät kerjäämisen kieltävää lakialoitetta syrjivänä ja EU:n perustussopimuksen vastaisena.